lauantai 24. elokuuta 2013

Kaupoista kadonneet herkut


Tämä kirjoitus on lymyillyt pinnan alla pitkään.

Olen pidempään surffaillut netin lukuisissa pääosin erilaisten
 keskustelufoorumien muisteluketjuissa tehden salapoliisityötä, 
seuraillen kuviin johtavia reittejä koettaen selvitellä linkkien lähteitä 
samalla kopioiden tuloksia salaperäiseen kansioon nimeltä "Nami."


Tänä iltana katselin "Nami"-kansiota ja päätin että verhon olisi noustava
olkoon lopputulos miten epätäydellinen hyvänsä.

Alkuperäisten linkkien selvitys oli mahdotonta ja 
aikajärjestykseen laittaminen liian hankalaa
tietojen puutteen takia.

Siis puhtaasti nostalgian, lapsuusmuistojen ja entisenkaipailun 
hengessä täten esitän ilman lähteitään kaikki löytämäni makeis- juoma- 
jäätelö- ja muut vanhat suomalaiset tuotekuvat jotka löysin . 

Villin lännen hengestä huolimatta, olen pyrkinyt jättämään sellaiset
kuvat pois joiden kopiointi oli suoraan kielletty.  

*

Jos löydät alta kuvan joka on
 omasi ja johon haluat tietosi tai haluat kuvan poistettavaksi,
ilmoita siitä kommenttilaatikossa tai sähköpostilla 
ja poistan kuvan välittömästi.

*

Jos sinulla taas on vanha makeistuotekuva jonka haluaisit 
listan jatkoksi, olisi mukava jos lähettäisit sen minulle ketjuun lisättäväksi.

Paulig jaffa, SuperTed, Pauligin minttusydän, Suklaasydän, Fantasyeskimo

Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä ja niitä on kokonaisten
 kahdeksankymmenen vuoden ajalta ja ehkä muutama vanhempikin.

Monia kuvia yhdistää se että ne kuvaavat tuotteita jotka ovat 
kadonneet kaupoista ja siirtyneet pysyvästi muistoihin.

 Listalta löydät kuitenkin myös tuotteita joita kaupasta
 edelleen saa mutta joiden pakkauskääreet ovat jo niin
radikaalisti muuttuneet, että vanhat muistot eivät enää
 niistä herää.

Hellas Jenkki hedelmäpurukumityynyjä

 Omassa nostalgiankaipuussani olen kirjoittanut myös muita
makeisaiheisia kirjoituksia joita voit lukea seuraavista linkeistä.

Muistatko esim. Chap-suklaan ajalta jolloin oli ihan pakko päästä joraan?

Entä tuoko tämä suklaakäärekavalkadi mieleesi kadonneita muistoja?

Moni kaipaa Pastiroleja takaisin kauppoihin, mutta muistatko näitä?

Muutama hauska makeisvideo 80-luvun alkuvuodelta...

Tässä taas kettukarkki-kääreen muuttuvista kasvoista, tässä herttaisen
vanhanaikainen suklaamainos ja tässä henkilökohtaista kritiikkiäni
koskien kansainvälistymistä ja nostalgisia makeiskääreitä.


Känkkä- ja Ränkkäpastillit

Myös muualla blogissani makeisaiheita on ja lisää on tulossa.

Tälläkin hetkellä kuvat odottelevat skannaajaansa, sillä aikaa
tämä ketju riittänee välittömään nostalgianälkään.

 Samainen nostalgiatrendi on kuitenkin myös ilokseni koskettanut
kanssabloggaajia joten suosittelen jokin aika sitten avautunutta
 Lapsuusmuistelu-blogia jossa on lukuisia makeis- sekä ruokaketjuja
joista löytyy kuvia joita tästä ketjusta ei toistaiseksi löydy.

Jos jotkin tämän ketjun kuvat herättivät sinussa muistoja,
vaikka pieniä viipyileviä tuokiokuviakin lapsuudestasi, olisin
erittäin iloinen ja ylpeä jos tahtoisit niitä
kommenttilaatikossa jakaa.

Toivottavasti viihdyt kuvien parissa!

Kuumatka-jenkki, moottori-jenkki, aha-jenkki, tarzan-jenkki, 
auto-jenkki, villieläin-jenkki poptähti-jenkki
Beatles-jenkkipurukumi
Disneylimsat

Koffin Siff
Teem
Sitruunasooda, Florida boy orange
Aurinkopalma - jaffa -grape ja -lemon
Sitso, Slim, Pina colada, Africola
Melody pops, toffeecrisp
Reilu satsi, Ritmix, Dummy, Jee-Jee-pastillit, Pupu Tupuna-pastillit, Hessu-pastillit, Harald-pastillit
Toffo
Linda-siideri


Aku Ankka mansikkalimonadi
Aku Ankka päärynälimonadi
Pluto passionhedelmäjuoma
Roope-sedän vadelma-kirsikkalimonadi

Smurffiina päärynälimonadi
Banaanijuoma zoo
Haribo lakritsiaakkoset


Black Pete
Kolmiotrip

Gilda-jäätelö
Fami, Siesta,





Tiffany-patukka, Fancy-patukka

Pop-up limettimehujää
Kunkun jalokivet, Lurkin väärät rahat, Laku-hiiren papanat
Fazer voitoffee
Marabou kuplasuklaa
Metsätähtijogurtti
Fannyvanukas
Carlos-täytekeksi, Isadora-täytekeksi
Kruunuvohveli
Hannun ja kertun pipari
 Mums-Mums
Fazer-suklaanapit
Suklaatähti-pipari, Suklaanappi-pipari
Rapu-karamelli, Lakta, Rex, Hawaiji, Kino, Alfa, Tosca, Islanti
Lordi-makeissekoitus
Marilyn-suklaapatukka
Matti-siideri
Milkkis
Nami-nami-vanukas
Aku-pastillit
Omenalimonadi zoo
Banaanijuoma zoo

Sorbits

Hopeatoffee
Tsinuski-toffee
Mau-Mau-lakritsi

Ruutibubbis


Hellaksen kolasekoitus
Salmiakki-toffis
 Jaffatoffee
Aarrearkkujäätelö
Pepsi Blue
Pepsi cappuccino
Spice girls-tikkari
Superpuikko
Winner-taco

Skottitoffee
Kumirotta
Roope-Ankan kolikot
Super-Hessun salmiakkipastilleja
Hessun superpastilleja
Hellaksen Kermatoffee
Cool Bits
Katarol-pastilleja


Salttis

Sporttis-pastillit
Kissa-salmiakki
Stop-kurkkupastillit


Fruit dreams hedelmäsuklaa appelsiini


Ruususuklaa
Donna-jäätelö, XL-jäätelö

Rango, Bajt, Non Stop
Dubbel nougat
Musta makia
Pikkuparit-hedelmärahka
Toffee-Zoom suklaapatukka
Lola-patukka
Aku Ankka laku-suklaapatukka
Mansku
Bansku
Xylitol-pähkinäsuklaa
Bianca-suklaavohveli
Hellas Liitupurkka

Turtles-tikkarit
SORA-purukumi
Sitruuna-Frisco



STARK-purukumi

My little-pony purukumi





Jenkki green apple


Xylix-jenkki
Turtles-limat
Suosikki-jenkki
Tao-Tao-karamellit
Trip - kolmio




Pink Panther-pastillit
P.K-purukumit


 Love is... Hedelmäpastilleja
Karkkispussi
Pastirol Seko, Apple, Terva, Salmiak
Ruususuklaa
Raider
Fazer Polkkatoffee, Midinette, Maija
Paulig Topsy, Toffis, Piparnakkeli, Minipuikko, Lumiukko kermajäätelöpuikko

 Kunnon kurkkupastilli
 Kultasuklaa

 Jacky marjamatka

 Sandy-puikko, Jambo
Star wars-tikkari Star wars-pepsi Star wars-karkki




 Pokemontikkari
 Draku

 Siesta, alkuperäinen mandariinifanta
 Batman-limsa


 Dumbo-jenkki
 Hartwall Pirteä Jaffa
Hartwall Perry
 Beverly hills 90210-purukumi, Simpsonit-purukumi, 
Aku Ankka-purukumi, Smurffit- ja Spiderman-purukumit



 Tarzan-jenkki, Vanhat autot-Jenkki


 Keittosuklaa, Ananassuklaa
Lordi-kola


 Kaunotar ja kulkuri-jenkki, Ravi ja ratsastus-jenkki

Edit:

Kiitos lähettämistänne lisäkuvista!

 Tämä kirjoitus päivittyy tahtoessanne joka päivä, aina kun lähetätte 
lisämateriaalia. Jos tiedätte kuvan lähteen, merkitkää myös se mukaan. 
Kerro myös tahdotko nimesi julkaistavaksi kuvan kanssa. 

Ps. Monen kaipaama Winner-taco jäätelö palaa kauppoihin kesällä 2014.

"Vuosituhannen vaihteen yksi suosituimmista snack-jäätelöistä palaa 
jäätelöaltaisiin. Tacon muotoinen vohveli sisältää vaniljajäätelöä ja 
suussa sulavaa kinuskikastiketta. Suklaakuorrutteessa on maapähkinää."

264 kommenttia:

  1. Ihania pakkauksia! Oon kait liian junnu muistaakseni muuta ku hopeatoffeen, eikä sekään ollu mun suurin suosikki :D mutta mummolassa, äitin ja enon vanhoissa akkareissa on aku ankka -limujen mainoksia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko listasta kaipaan melkein eniten Aku-limuja. Olen saanut ehkä yhden pullon tosi, tosi, tosi pienenä mutta muisto on sitäkin makeampi!

      Poista
  2. Ai kun oli oikea makumatka, jokaisen tutun karkin kohdalla tuli sen maku kielelle :) Ja jostain vielä tuntukin, ainakin noi Slime Slurpsit oli semmosia lölleröitä, että niit oli ihan "ihanankamala" syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo turtleslimat olivat ihania... Sain niitä kerran syntymäpäivälahjaksi. Voi miksei niitä ole enää!

      Poista
  3. Oiiih mikä ihana herkullinen muistelo! Kiitos tästä :) Onneksi Hopea Toffee tekee paluun, mutta huomasin kaipaavani aikalailla myös noita 90-luvun Pastirolleja joita Kummelit mainostivat; omppu ja salmiakki, NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana postaus että linkkasin omaankin blogiin tän :) http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/08/nostalginen-herkkuaamu.html

      Poista
    2. Kiitos linkkauksesta! Minä sain noita pastiroleja aina mummulasta, tiesä sitten miksi. Varsinkin omenat olivat IHANIA!

      Poista
    3. Pastirolit oli TOSI hyviä!

      Hassua, en ole edes tajunnut kuinka moni tuotteista on poistunut valikoimista =) Dummyt, mehujäät ja Fanny-vanukas, oi voi...

      Poista
  4. Ihana nostalgiamatka lapsuuteen ja nuoruuteen, silloiset suosikkini Hopeatoffee, salmiakki Pastirol ja Mansku-suklaa löytyivät kuvista, jee. Siskoni keräsi Beatles-kuvia, itse keräsin ihan pienenä Monkees-yhtyeen kuvia, mutta en muista tulivatko purkasta vai mistä. Muistelen usein myös Chicago-nimistä purkkaa, jonka ihanan maun saatan vielä joskus tuntea suussani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi kateellinen noista beatles-purkkajutuista. Olisin varmaan myynyt sielunipuolikkaan jos olisin saanut ostella samanlaisia teininä, 90-luvulla niitä vain ei ollut mistään saatavilla :)

      Poista
  5. Toi sininen arkku missä lukee Max, sisälsiköhän se jäätelöä? Mun lapsuudesta (s.-92) muistan myös tikkarinpyörittäjät, eli oli prinsessahenkisiä ja pojille suunnattuja muovikuorisia pötköjä minkä päässä oli tikkari ja napista painamalla se tikkari pyöri ja härveli surisi. Kun tikkari oli syöty, jäi pelkkä surina jäljelle. Jotain niin turhaa ja ei niitä varmaan pitkään myytykään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisälsi! Arkussa oli valepohja ja jäätelön alla oli tarroja ja pienia karkkeja. Muistaakseni jäätelö itse oli hyvin kallis :) Mutta se jätski ei varmaan ollutkaan se pointti vaan jännä pakkaus :D

      Poista
  6. Yllättävän vähän muistan näistä, mikä on kai jollakin tavalla hyväkin asia? Joko olen liian nuori tai sitten olen syönyt liian vähän lapsuudessani karkkia? :-D

    Kaikkein lämpimin läikähdys tuli Raiderin kohdalla - ai että se oli hyvää. Kymppikioskikin meidän kylässä oli (muistan vielä myyjänkin, ja miltä hän näytti), ja sieltä ostettiin aina kymmenen pennin irtokarkkeja.

    Vähän ihmettelin noita jäätelöiden hintoja tuossa jäätelöhinnastossa. Markkoja kai ovat? En tiedä, miltä vuodelta hinnasto on, mutta minusta jäätelöt ovat aika kalliita, kun Magnumkin maksaa 12 markkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kioskikarkit olivat ihania. Aina laskettiin viimeiset pennit ja markat ja sitten katsottiin ensin tarkkaan kiskan ulkopuolella lasin läpi mitä karkkeja aikoi ostaa ennen kuin koputti ikkunaan tai soitti kelloa kutsuakseen myyjän :) Nam. Ja jep, tosi kalliita olivat isommat jäätelöt tuolloin.

      Poista
    2. Mä mietin, että oisko noi hinnat kruunuja, kun mainoskin on ruotsiksi/ruotsalainen (?). En muista niiden nyt ihan noin kalliita olleen ja osa noista jädeistä on ihan ventovieraita. Onko niitä kaikkia myyty suomessa? 1996 näytti olevan vuosiluku kuvan yläkulmassa :)

      Poista
    3. On ne kruunuissa. Ruottissa käytetään kyseistä tapaa ilmaista hinnat (7:-). Noista saa markkahintoja jakamalla 7:llä. Itellä tuli kyllä ikävä monia vanhoja herkkuja. Juurikin viime viikolla aloin kaivata super-jäätelöitä. Muistan jopa niitä mainoksiakin.

      Poista
  7. Ihania kaikki!
    Haluaisiks lisätä tuohon Pastirol-kuvaan, että se on Nuoruusdiskosta? Ei tietenkään tarvii poistaa silti :) Aikoinaan lisäsin sen blogiin noin ja sitten vaihdoin versioon, jossa on vesileima.

    Vähän oli hauskaa löytää tuolta myös yksi tuollainen My Little Pony -tarra,joka minullakin on omassa tarravihossa ^_^ En edes tiennyt, mistä se on alunperin tullut, nyt selvisi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on sinulta! :) Laitoin siihen nyt kuvaan itseensä tekstin kun linkitys ei heti onnistunut, taitaa olla liikaa kuvia. Toivottavasti käy?

      Itse keräsin noita my little pony-purkkia kuin hullu, minulla onkin melkein koko sadan kuvan setti :)

      Poista
  8. Kiesus, näistähän muistaa vaikka mitä! Pitäisköhän joskus tosiaan souvailla pontevat boolit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi kun vain saataisiin useampi näitä takaisin kauppoihin!!

      Poista
  9. Oi mitä nostalgiaa! Kesälomareissulla Suomessa käydessä äiti pyysi mua perkaamaan vanhoja tavaroitani, josko saisi vähän lisää varastotilaa. Sieltäpä löytyi mun vanha karkkipaperikokoelmani. :D Kyllä, keräilin pienenä (joskus 80-luvun loppuvuosina) karkkipapereita albumiin. Siellä ne odottelevat antiikkiarvon kohoamista... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, karkkipaperikokoelma! Tiedätkö sitä joku tulee sadan vuoden päästä tiiraamaan haltioissaan :) (Tai aiemmin.) Pidä se hyvässä tallessa :)

      Poista
    2. Karkkipapereit on täälläkin keräilty, mut lienevätkö enää tallessa... Pakko hyökätä mökin vintille pian, hyvä kuva asia tuli tätä kautta mieleen 😊

      Poista
    3. Mene ihmeessä ja jos löytyy niin skanneri laulamaan! :)

      Poista
  10. Fannyvanukas.......... *kuolaa*

    VastaaPoista
  11. Tohon paulig-jäätelökuvaan vois laittaa kuvatekstinä lähteeks vaikka mun Paulig-blogimerkinnän: http://sisarsurumieli.blogspot.fi/2012/04/retki-pauligille-ja-tyoharjoittelukuulu.html :3 Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kuvaan blogisi osoitteen, sopiiko se? En saanut linkitettyä äsken blogia, arvelen että ehkä johtuu kuvamäärästä. Voin kokeilla myöhemmin uudelleen! Kiitos ihanasta kuvasta! Muistan osan noista jäätelöistä! <3

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista sekopastilleja lainkaan. Enkä salmiakkia, vain ompun :) Olisi ihana saada kolmiotripit takaisin kauppoihin, luin että pyyntöjä on tullut niin paljon että tehdas on koettanut selvittää asiaa mutta koko euroopasta löytyi vain yksi kolmiomehukone joka ei voi tuottaa tarpeeksi mehuja suomen tarpeisiin ja niin olivat luopuneet koko ajatuksesta... :/

      Minä tykkäsin hedelmäränköistä :D

      Poista
    2. Muistan lukeneeni sellaisenkin version että kolmiotrippien varastointi kauppojen hyllyillä oli niin vaikeaa että siksi niistä luovuttiin.

      Poista
    3. Juu se oli se alkuperäinen syy, varastointi oli vaikeaa. Mutta niin monet kaipasivat tuotetta takaisin että firma oikeasti yritti saada sen uustuotantoon muttei onnistunut.

      Poista
    4. Oiskohan tilanne nyt sitten muuttunut, kun ainakin Mehukatti-mehujäitä löytyy kaupasta tuollaisessa pakkauksessa.

      Poista
  13. Oi oi, kaipaan näitä kaikkia :D Onneksi meitä kohta hemmotellaan aidolla hopeatoffeella eikä tarvi tyytyä siihen suolaiseen piraattikopioon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopio ei ole ollenkaan hyvää :) Nyt kun vielä saataisiin nuo skottitoffeet takaisin. Lapsena söin niitä vuorotellen hopeatoffeen kanssa :)

      Poista
    2. Ne ohuet hopea- ja tsinuskitoffeepatukat, skottitoffee, toffot ja Jambo - nam!

      Poista
    3. ..ja Hellaksen Kolat ja Ruususuklaa...

      Poista
  14. Voi mä muistan näistä vaikka kuinka monta! Känkkäränkkäsalmiakkia oon kaiholla muistellu usein, se oli parasta salmiakkia mitä oon koskaan maistanu ja yhtä hyvää ei oo tullu sen jälkeen vastaan (ja oon kyllä ettiny, paljon on tullu salmiakkeja maisteltua...)
    Kissasalmiakkia en muista mut on tosi hienot rasiat niissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Känkkäränkkäaskit viedvät suoraan lapsuuteen, ihania :) Oli myös Pupu tupuna-karkkiaskeja mutta niistä en niin välittänyt. Ja tuo kissasalmiakkiaski on aivan mahtava!

      Poista
    2. Känkkäränkät nosti isoimman hymyn huulille näitä kuvia selatessa, Nam! Ja kissalaatikoita tuli joskus kerättyä, mut taitavat olla on kadonneet. Harmi!

      Poista
    3. Kissasalmiakkia saa Ruotsista pienessä keltaisessa karkkiaskissa nimellä Svarta katten. Se on Fazerin, joten tuotekin on varmaan sama. Paha mennä sanomaan, kun olen maistanut vain sitä ruotsalaista. :)

      Poista
  15. Ränkkä oli ihanaa salmiakkia! Ja liivatteista, joten jäisi nykyään muistojen maailmaan vaikka saisinkin eteeni Ränkkä-askin :-) Sama pätee noihin Disneyn hahmoilla kuvitettuihin karkkiaskeihin, Nami Nami -vanukkaisiin sekä Pehmo-toukkiin, tulee suu muistoja täyteen mutta uudelleen en enää maistaisi. Jaffoista muistin näitä kuvia katsellessa äkkiä sellaisenkin version kuin Jaffa Soft, joka ei sisältänyt hiilihappoa mutta maistui limulta. En ole koskaan oppinut juomaan porejuomia joten Jaffa Soft oli mahtava juoma silloin kun muut lapset joivat tavallista limua.

    Kuitenkin kaikista näistä vilauttelemistasi nostalgiapalkinnon ansaitsee mustaherukka-Trip! Olin pienenä ihan Trip-fanaatikko, minulla, veljellä ja sukulaislapsilla oli oikea kestoleikki, leikimme Trip-rosvokoplaa ja joimme aina vain Tripiä ja punoimme juonia kukistaaksemme kauhean kilpailijamme Gary Grandin ;-D Olen kovasti kaivannut mustaherukkamakua, ja tuo hauska kolmionmuotoinen pakkaus vain lisäsi makunautintoa.

    Monia noista myydään yhä. M.A.C. ja Pommac -mehujäitä saa noin joka toinen kesä ja silloin nautin niistä. Dracula-karamelleja ostin vajaat pari viikkoa sitten ja Suffelin, Jimin, Da Capon ja Pätkiksen viime viikonloppuna. Lapsena tykkäsin eniten Da Caposta koska siinä oli rommia enkä tiennyt rommista silloin pikkutyttönä muuta kuin että se oli merirosvojen juoma, ja merirosvot olivat mielestäni loistotyyppejä, joten ryystin Da Capoja ja leikin merirosvoa. Sittemmin olen mieheltäni oppinut että rommi on sokeriruo'osta valmistettava halpa, vahva alkoholijuoma, joka tappaa miehet aikaisin Mauritiuksella melkein niin kuin Vodka Karjalassa.

    Olenkohan ainoa joka ei koskaan tykännyt Hopea-toffeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään koskaan tykännyt Hopea-toffeesta. YÖK.

      Poista
    2. En kyllä yhtään muista jaffa softia. Vaikeaa kuvitella. Eräs serkkuni ei pitänyt myöskään hiilihaposta joten häen äitinsä pisti hiilihapot limsalasillisesta pudottamalla sinne sokeripalan. Seurasi toki makeampaa juomaa mutta poreet katosivat!

      Nauroin ääneen kun luin trip rosvokoplastanne :D Aivan upeaa! :D Minunkin suosikkimakuni oli mustaherukka ja muistan että siinä oli hieman erilainen kuosi viimeisinä vuosina, tummanvioletti ja mystisen oloinen ja siinä oli rypäleiden kuvia :) Me leikimme lapsena akuankan karhukoplaa, kirjoitin myös "Konnasanomia." ;)

      Poista
    3. Ihania stooreja! :D Mutta ei rommi pelkästään tappanut porukkaa, alkoholi oli ehdottoman hyvä haavojen puhdistukseen. Merellä haavat märkii ja tulehtuu ilmastonkin vuoksi nopsaa, jos niitä ei desinfioi. Merirosvoilla oli siis oikeitakin syytä pitää halpaa alkoholia mukana. :D
      Mä tykkäsin pienenä kyllä hirveesti hopeatoffeesta, siitä sai tehtyä myös hyviä kastikkeita jäätelöihin. Nyt joutuu yhdistelemään kinuski- ja lakukastiketta, että saa jotain samantapaista.

      Kuinkakohan usein myöskään törmää enää niihin lätysköihin, neliönmuotoisiin toffeisiin (joita myytiin meilläpäin mm. paikallisessa kenkäkaupassa ja videovuokraamoissa ja joita oli 'normaaleina' ja mustina), jotka oli pakattu ärsyttävästi yksitellen läpinäkyvään muoviin.
      Niitä taidettiin myydäkin vain kappaleissa. :D

      Ikävöin myös jostain syystä tuota Maraboun suklaata, jossa oli sisällä noita reikiä.

      Poista
    4. Neliötoffeita en olekaan pitkään aikaan nähnyt mutta luulisi niitä jostain vielä saavan...

      Muistan kyllä koska ne tulivat markkinoille, vuosi oli 1995. Silloin erään tuttuni vanhemmilla oli kahvila jonne ne tulivat uutuuksiksi ja joita tuttuni meille pihisti syötäviksi kunnes jäi kiinni ja sai satikutia äidiltään :D

      Lisäksi samana vuonna aukesi vanhaan raumaan karkkikauppa jossa ne olivat kuumia myyntiartikkeleita, tosin muistaakseni aika kalliita!

      Poista
    5. se oli jaffa STILL

      Poista
    6. Se oli Siesta jaffa....;)

      Poista
    7. Noita neliötoffeita on ainakin sörnäisten metroaseman karkkisilla!

      Poista
  16. Ai herkku!! Tulipa monta mukavaa muistoa mieleen noista karamelleista ja limukkapulloista ;) lapsuuden kesät mökillä, saimme kaupasta valita karkit mukaan ja limukat olivat silloin myös erityistä herkkua.

    Kiitos tästä!

    -Raska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muisteluista :) Vaikka nyt voisi ostaa miten paljon karkkia, ei se enää koskaan tunnu niin upealta kuin lapsena. On mukava saada takaumia niistä ajoista.

      Poista
  17. Voi olin jo ihan unohtanu känkkä ränkkä karkit. Tuli kyllä paljon muistoja mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjoitusta tehdessä minullekin nousi paljon muistoja mieleen :) Taisin olla oikeassa siinä että moni muukin nauttisi vanhojen namien katselusta :)

      Poista
  18. Toffot oli ihania, mutta ei voinut syödä jos reikä hampaassa...auts
    Bubbiksen maun tunnen vieläkin suussa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toffoja kuulemma saa vielä jostain ulkomailta! Eli jos matkustelee, on vielä toiveita saada kerran niitä maistaa... kaipaan kovasti erimakutoffoja, varsinkin omenanmakuista ja mansikkaa :(

      Poista
  19. Ihana postaus, oli kylla aikamatka lapsuuteen silla siella oli monia tuttuja juttuja jotka olin unohtanut, kiskavierailu oli niin iso osa lapsuutta, sellaisia vanhoja karkkikioskeja ei taida enaa edes ollakaan. Kiitos tasta! p.s mullakin oli muuten karkkipaperikokoelma lapsena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, toivottavasti sinunkin karkkipaperikokoelmasi olisi säilynyt jossain varastossa... Mitään vanhaa ei ikinä kannata heittää pois :) Minulla ei ole mitään kivaa paperikokoelmaa mutta nyt kun luin kommenttisi muistin että minulla on suklaamunafoliokokoelmaa jossakin lapsuuden ajoilta! :)

      Poista
  20. Aah mitä ihania muistoja! Voihan MAC-mehujää! En ole nähnyt sitä kaupoissa vuosiin, mutta Pommac-mehujäätä olen syönyt useammankin kerran tänä kesänä.
    Itkin verta kun menivät lopettamaan Fanny-vanukkaan! Eikä siitä edes niin kovin montaa vuotta ole. Vieläkin kaipaan kauppoihin kunnollista kaadettavaa suklaavanukasta. Siitä sai upeita jäätelöannoksia kun laittoi reilusti vaniljajäätelöä, banaaninsiivuja, Fannyvanukasta ja päälle kermavaahtoa ja strösseleitä. NAMS!

    Hedelmäpastillit, Jee-Jeet ja Pupu tupunat ovat lapsuuden muistoja, samoin Tripit vanhoissa kolmiomaisissa pakkauksissa. Osa hauskuutta oli etsiä pakkauksesta sitä mustaa pillinreikää joka oli joskus aika hyvin piilotettu :D

    Mutta postauksesta uupuvat muutamat muistojen makeiset, liekö juuri kuvien tekijänoikeudellisista syistä. Nimittäin vihreät ja punaiset Jambo-patukat jotka olivat lapsuuteni suosikkikarkkeja. Jamboissa oli suklaata, riisikrispiä, jonkinlaista nugaan tyyppistä juttua, valkoista mömmöä (vähän kuin suffeleissa) sekä punainen tai vihreä marmelaadisiivu. Nämä suklaapatukat piti aina syödä kerroksittain niin että marmelaadi jäi viimeiseksi. Muistan vielä Jambon mainoksenkin: tummaihoinen mies kävelee hiekkarannalla shortseissa ja heilauttaa kättä tervehdykseen huutaen samalla "Jambo!" Joitakin vuosia sitten Jambo tuli takaisin kauppoihin mutta olivat ikävä kyllä menneet muuttamaan koostumuksen eikä marmeladiraitaa (joka oli se paras juttu) enää löytynyt. Eipä se sitten kovin kauaa myynnissä pysynytkään. Toinen puuttuva on Fazerin suklaanapit. Ne litteät toiselta puolelta kuperat suklaanapit joita myytiin pahvirasioissa. Ne mukamas lapsena maistuivat jotenkin paremmalle suklaalle kuin se levynä myytävä vaikka ihan samalla reseptillä tehtiin :D Ja ovat tainneet suklaanappirullatkin jo kadota kaupoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Rhia, sinua ehkä siis kiinnostaa kuulla että vaniljafannyvanukasta saa edelleen. Eräs lukija oli tivannut Fanny-vanukkaan perään ja oli saanut tehtaalta vastauksen että fanny-vanukas on yhä olemassa, mutta eri tuotteen alla eli Vanilla-kastikkeena. Kannattaa testata maistuuko oikeasti samalta.

      Tässä postauksessa kuten jo vähän annoinkin ymmärtää, ei juuri tekojänoikeuksista ole välitetty. Kuvia oli niin paljon eri foorumeilla ja niiden lähteitä oli mahdoton jäljittää joten luovutin. Jamboja moni kaipaa mutta kuvia ei vain kaikesta löytynyt... Mietin että nykylasten kannattaisi jos tajuaisivat, kuvata nykyajan karkkeja, kolmenkymmenen vuoden päästä ne ovat jo nostalgiaa...

      Suklaanappikuva tuolla on mutta hieman piilotettuna! Etsi tummasävyinen kuva jossa on paljon fazerin tuotteita samassa otsikolla "tässä valinnanvaraa sinulle joka et halua maitosokeria." Siellä on suklaanappipurnukka, tosin tummasuklaisena versiona.

      Poista
    2. MAC löytyy taas nykyään ainakin Tikkurilan Prismasta :) Oli se vaan yllätys monen vuoden jälkeen kun sellaisen sai kaivettua pakkasesta. Erilainen kuori oli vain.

      Poista
    3. Niin paljon tuttuja makumuistoja! Mutta minun suosikkini lapsuudesta taisi puuttua: suklaa naksut! Eli ne oli niitä suklaisia popcorneja. Kuka muistaa?

      Poista
  21. Jos aihe kiinnostaa, niin kiinnostaa luultavasti myös tämä Nyt-liitteen juttu 14 vuoden takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua ihana ihminen, minkä mahtavan linkin oletkaan minulle kaivanut esiin! Kiitos!

      Poista
  22. Tuolla oli linkki: https://www.facebook.com/pages/80-luku/367995173240622

    VastaaPoista
  23. Muistaakos joku sellasta aku ankka-karkkipussia??? Tarkkaa nimeä en muista mutta mieleen tulee eräs bussimatka kummitädille mukulana -80 luvulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku Ankka-pussin kuva minulla on eräässä lehdessä jota en ole vielä skannannut, tosin aivan pienenä kuvana. Se tulee tänne... Joskus vielä :)

      Poista
    2. jes :) moni herkku tässä postauksessa on tullut koettua ja kyllä sitä oli ihana lapsuus näiden herkkujen kera :P

      Poista
  24. Kiitos! Miten nämä vaikuttavatkin tunnetasolla näin syvästi. Lapsuus, viattomuuden aika jne. sitten kai niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi olen koonnut näitä kuvia tänne. Kuvat palauttavat muistot mauista ja hetkistä jolloin ne koettiin ja lapsuuden hauskoista päivistä. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  25. puuttuu hessu hedelmärae karkit semmoses tuubissa mitä sai aina laivalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon kuvia puuttuu, toivottavasti niitä tulee vielä lisää!

      Poista
  26. Voi ei. Nyt muistan noita Kissa-salmiakkeja, Roope Ankan kolikoita, noita pieniä toffe-neliöitä, Pastiroleja ja jättikinuskitoffeta. Onneksi on edessäni pussillinen hopeatoffeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roope-Ankan kolikot olivat suosikkejani... Hopeatoffee ei ihan täysin niitä korvaa mutta korvikkeena :)

      Poista
  27. Ei tainnut olla tuolla kuvaa Chap-suklaapatukasta? Muistaakseni se ei kovin kauaa tainnut olla saatavilla.

    Lisäksi futispelaajien keräilykorttipurkkaa oli ainakin vielä 80-luvulla. Niistä kuvia? Niin ja Star Wars-karkit!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chap-kuva on tulossa, koneelta löytyy. Näistä jälkimmäisistä ei valitettavasti :(

      Poista
  28. Jep, Star Wars -karkit tuntuvat olevan harvojen muistissa. Mutta hyviä olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei muistikuvia mutta kenties joltain jostain vielä löytyy karkkipaperikokoelmaa vintilta tms. jonka jaksaisi skannata nettiin jonain päivänä!

      Poista
  29. Nami nami-vanukasta äiti osti aina välipalaksi, ja kyllä meni kaupaksi! Parasta oli suklaa, joka oli kaiketi siinä sinisessä purnukassa.
    Paikallisesta kyläkaupasta tuli ostettua aina sellasia salmiakkipalloja ja -jauhetta, jossa oli aasin kuva. Olisikohan ollut Oukkidoukki, tai jotain sinne päin. Ja sellaista pinkkiä purkkaa, joka oli kelalla rasiassa ja siitä sai kiskoa minkä pituisen palan halusi. Onkohan nuita enää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että oukkidoukkeja on vielä, ei ole pitkää aikaa kun sellaisia ostin. Noita kelarasioita taas myydään yhä, jokin aika sitten mm. hello kitty-tuotemerkin alla!

      Poista
    2. Oukkidoukeissa oli lapsen kuvat, joko poika (salmiakki) tai tyttö (kai se oli mansikka?) ja ne aasit oli tsaukki taukkeja. Nykyisinkin muuten myydään noiden tsaukki taukkien seuraajia, eli kuumat kummut, joskin ne tulevat pussissa, eikä 10 penniä maksavissa yksittäisissä paketeissa. :) -Jari

      Poista
    3. Vielä lisäys... tsaukki taukit olivatkin 20 penniä kappale, muistan kun niitä sai markalla viisi. Olen joskus niihin pienen omaisuuden upottanut, kuten myös first choise cola-tölkkeihin. -J

      Poista
    4. http://www.makeisextra.fi/Tuotteet/Kulkuset

      Muistaako kukaan tälläisia härskimpiä salmiakkikarkkeja?
      Kuulunevat samaan sarjaan oukkidoukkien yms. kanssa.
      Olivat muistaakseni joskus yhdeksänkymmentäluvun lopulla
      joissain kaupoissa, en tiennytkään että niitä voi ostaa
      nykyäähn jopa netistäkin. :D

      Poista
  30. Kiitos makumuistoista! Yhtä en löytänyt (tai en vaan ehkä hoksannut), sellasta suklaapatukkaa jonka suklaakerroksen alla oli sellanen vihreä tahmanen kerros ja sit vielä alla jotain muuta. Muistaisko kukaan semmosta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Valitettavasti ei tule mitään mieleen, ehkä joku lukijoista osaa auttaa?

      Poista
    2. Eiköhän tuo ole juuri Jambo-patukka josta joku muukin täällä jo kommentoi

      Poista
    3. Juu, oli se tuo Jambo-patukka, niitä oli kaksi; punainen (ehkä mansikka) ja vihreä (oisko minttu), kummatkin suurta herkkua ;)

      Poista
    4. ... Niin hyvää, että sukat pyöri jalassa ... Jamboo...

      Poista
  31. se oli Siesta se Jaffa....;)

    VastaaPoista
  32. Jos joku sattuisi löytämään sellaisesta "sormi-mehujäästä" kuvan, niin olisi hyvä. Se oli aivan mieletöntä herkkua! Sellainen punainen käsi missä etusormi pystyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tätä kaipaa mutta missään muisteluketjussa en sitä nähnyt. Ehkä joku innostuu kaivamaan sen kuvia arkistoistaan.

      Poista
    2. Moi. Onneksi nimimuistini on toisinaan ääretön. Tarkoitatko
      Cool Bits mehujäitä? :p

      Kuva pakkauksesta:

      http://thecrazybeautiful.blogg.se/2009/february/


      Ja kuva itse tuotteesta:

      http://4.bp.blogspot.com/_k65zeRyFpkg/S88THD-W3mI/AAAAAAAAAI8/i-LUPAq4Cww/s400/065.JPG

      Jostain syystä löytynevät vain jonkin ruotsalaisen blogista, muistan että
      aikoinaan televisiomainoksessa olisivat olleet paljon värikkäämpiä jädejä. :)

      Poista
    3. http://www.advertiser.ie/mayo/article/26138

      Vai tarkoititko kenties tätä mehujäätä? :)

      Itsellä tuo kyseinen mehujää ei ole niin jäänyt mieleen mutta
      taisihan näitäkin joskus
      kultaisella ysärillä olla myynnissä. :D

      http://www.mysupermarket.co.uk/sainsburys-price-comparison/ice_cream/walls_funny_finger_lollies_6_per_pack_384ml.html

      Edellä vielä linkki paketista. :)

      Poista
  33. Chymokdin ( ei varmaan oikein kirjotettu) riisisuklaa. Sellanen keltainen paketti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse oli varmaan Chymoksen klassisesta riisisuklaasta.

      Poista
  34. oi - ne roope ankan kolikot - naminami

    VastaaPoista
  35. Big Cat -patukkaa myydään edelleen pitkin Eurooppaa Lion -nimisenä, tosin resepti taisi vaihtua jonkin verran kun Nestle osti Rowntreesin: http://en.wikipedia.org/wiki/Lion_Bar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muistikuva että Lioneita saa joskus harvoin vielä suomestakin marginaalikaupoista kuten säästöpörsseistä tai lidleista ajoittain. Voin olla väärässä mutta minusta ei ole pitkä aika kun sellaisen ostin. Siis parin vuoden sisällä.

      Poista
    2. Tokmanneilta löytyy lioneita kolmen pakkauksina. -J

      Poista
  36. Oliko toi PikkuParit hedeldärahka niin kuuden päkissä myytiin ja ne oli sellasii mielettömän pieniä pokseja mut niiin hyvää ai että <3 ja Disneylimuista tulee mieleen kun oltiin mummolassa saunassa ja sen jälkee juotiin niitä ja saatiin känkkä ja Ränkkäaskit kylkeen ah mitä muistoja herää:) Ysärillä oli niin paljon kaikkee ihme herkkuja kaihoan niitä jogurtteja jossa oli kannessa nonparelleja ja eläinmuotosii hedelmärakeita ne oli niin hyviä ai että kun jostain löytäis niitä taas :) Kiitos nostalgiahetkestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pikkuparit olivat juuri niitä ihania pieniä hedelmärahkoja. Varsinkin aprikoosi ja vadelmamaut olivat ihania!

      Poista
  37. Metsätähti-jogurtti...vieläkin kaipailen!

    VastaaPoista
  38. Black Pete on tullut kaupunkiin, se tietysti heti huomattiin. Se on Black Pete, iiiiiiiiik!

    VastaaPoista
  39. Yksi on joukosta poissa, kukaan ei tunnu tätä herkkua missään muistavan: pussi, jossa oli sekä tummaa että vaaleaa toffeeta. Oli erittäin sitkasta (etenkin se tumma toffee). Pussi oli mahdollisesti raidallinen ja siinä oli mahdollisesti punaista ja/tai kultaista väriä. Mahdollisesti :D
    Muistaako joku tämän herkun?
    Tuntien googlaustyökään ei ole tätä mysteeriä selvittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä moni muistaa! Kyseessä oli Fazerin tuote ja muistaakseni nimeltään vain toffeesekoitus. Minulla on pussin kuva jossakin lehdessäni joka on vielä skannaamatta. Katson josko muistaisin sen laittaa tänne jonain kertana. Muistatko miten taffeiden paperikääreet tarttuivat aina toffeeseen kiinni.. Tuli aina samalla syötyä sitä paperiakin :D

      Poista
    2. Juu se oli ihanaa se tumma toffee siinä pussissa... Oliko se kaakao/suklaatoffeeta? Olen ajatellut, ettei kukaan muu enää muista sitä :)
      Sitten oli sellainen vadelmamehujää, joka oli kämmenen muotoinen, jossa oli etusormi pystyssä. Mikähän senkin nimi oli? En huomannut, että olisi mainittu näissä kommenteissa :)

      Poista
  40. Yksi on joukosta poissa, kukaan ei tunnu tätä herkkua missään muistavan: pussi, jossa oli sekä tummaa että vaaleaa toffeeta. Oli erittäin sitkasta (etenkin se tumma toffee). Pussi oli mahdollisesti raidallinen ja siinä oli mahdollisesti punaista ja/tai kultaista väriä. Mahdollisesti :D
    Muistaako joku tämän herkun?
    Tuntien googlaustyökään ei ole tätä mysteeriä selvittänyt.

    VastaaPoista
  41. Nonii, loistavaa! Nyt sit lisäks vielä kadonneet irtikset eli irtokarkit, kuten sellanen iso vihree kova ja kirpeen makunen luoti-karkki. Ja sellaset pienet eri väriset kirpeet n. 5 sentin kolikon kokoset hieman soikeet karkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan luotikarkki ollut päärynämaku jää-sekoituksesta joita oli myös keltaisia ja punaisia?

      Poista
  42. Lähteet kuuluu mainita jos kuvat blogissa eivät ole omia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo totesin, alkuperäisten lähteiden selvitys oli vaikeaa. Yritin kyllä todellakin ja siksi tämä kirjoitus odottelikin julkaisua varmasti puoli vuotta.

      Jokainen joka löytää täältä kuvansa voi ilmoittaa siitä minulle jolloin poistan välittömästi kuvan tai halutessa liitän kuvaan merkinnän kenen kuva on, näin olen jo usean kuvan kohdalla tehnytkin. Toki kuvan oikeudet kuuluvat kuvan ottajalle.

      Suuri osa kuvista on myös omiani vaikka niissä kaikissa ei olekaan blogin vesileimaa.

      Poista
  43. Tosiaan MAC näyttää palanneen ainakin Tikkurilan Prismaan :).

    Lisäksi tuli mieleeni laskettelu reissu jossa tuli ostettua salmiakki tikkari pussissa joka täynnä salmiakkijauhetta, sitä on ikävä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistakin kaupoista löytyy edelleen sormenmallisia tikkareita jotka ovat pussissa jossa dipattavaa jauhetta... Kurki tikkarihyllyihin, voit yllättyä :)

      Poista
  44. Voi hitto miten siisti setti muistoja. Zoo:n Banaanilimsa, Pina Colada ,Känkkäränkkä. Pienenä oli lauantaisin saunan jälkee aina Pina Coladaa, ai että. Se vois kyllä tulla takas markkinoille.
    Sit noi Dummyt, voi ku muistais mille ne maistu, joku hatara muistikuva oli et ne oli tosi pieniä ja hullunmakeita kokoisikseen, tietty aina puolirasiaa suuhun kerralla josta tuli sit sellanen kauhee tahmee "toffee" suuhun.

    Kunkun jalokivet oli hullun hyvii ja pehmeit, sit toi jätti hopeatoffee ja tsinuski, voi luoja. Aikakone, i need that.

    VastaaPoista
  45. Olipas hauska postaus, kiitos. Tällainen teinikin muistaa osan, nam.

    Dubbel nougata muuten tehdään edelleen, vaikka paperi on vaihtunut!

    VastaaPoista
  46. Reilusatsi, Toffo, Metsätähti, Fanny ja Naminami. <3 Ne kun saisi vielä takaisin kauppoihin, niin tämä 80-luvun lapsi olisi onnellinen. Kurkkaa meillekin, jos ei ole vielä tuttu: http://pilviraitti.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
  47. Olipa ihana katsella ja muistella ja makustella :)
    Piparnakkelista kuva oli hyvä, koska joskus miettinyt, että oliko se oikeasti sen niminen,se oli paljon parempi kuin nämä nykyiset puffetit. :)

    VastaaPoista
  48. ihania :P mulla oli pienenä dummy pehmolelu mikä hyppi ja piti kivaa ääntä, ne namit oli parhaita :P~~~

    VastaaPoista
  49. Hieno kokoelma. Itse muistan lisäksi ohuet purkkalevyt, joissa oli keräilykuva. Itse keräsin ravihevospurkkakuvia ja Abba-purkkaa, voi että nyt ne hienot vanhat Abba-kuvat olisi arvossaan! Hävinneet muutoissa tietenkin. Chewitz-palapötköjä muistelen kaiholla vieläkin. Oli ainakin appelsiinin makuisia. Purkkaa oli Hubba Bubba nimistä.

    Muistaakohan kukaan 70-luvulta sellaista juotavaa jogurttia joka oli korkeahkossa valkoisessa pakkauksessa, jossa oli ikäänkuin jalka ja kuin viinilasin "pesä" pienempi vain ja kirkasvärisiä viiruja sikin sokin, pillejä muistuttavia, valkoisella pohjalla, nimeä en muista millään. Varmaan joku JOGU, juotava jogurtti?

    VastaaPoista
  50. Ihan mahtijuttu et samalle sivulle kerätty näinkin paljon vanhoja ihania tuotteita <3

    VastaaPoista
  51. Voi mahoton; mums mums ja metsätähti sentään ;) En enää muistanutkaan noita ja kun näin kuvan muistan ihan prikulleen miltä ne maistui:) Kaamean ihanaa... :)

    VastaaPoista
  52. Pienenä mun suosikkimehujää oli Tiku ja Taku, jossa oli jännä pehmeä koostumus. Se oli keltaista, mut makua en oikein muista. Toinen oli ehkä Pluto tai Iines, joka oli punainen. Sit oli kans joku imelä vadelman makuinen mehujää, joka oli käden mallinen, etusormi oli pystyssä. Siitä pystyi imemään kaikki maut irti ja jäljelle jäi pelkkää jäätä. Kaikken kovin oli vaaleanpunaiseksi kuorrutettu jätski, jossa oli pinnalla sitä suussa poksuvaa karkkiraetta.
    Jossain vaiheessa punainen ja vihreä limsa oli Rosvoa ja Poliisia. Rosvo oli ilkeän näköinen katti raitapaidassa ja poliisi tomera hiiri, jolla oli bobby-kypärä päässä.
    Herkkujen kuningas oli NamiNami. Mulla on vieläkin jäljellä pieni ruma mainosvihko, jossa kerrotaan, miten Masse-majava ja Pörrö-pesukarhu kohtasivat. Muita makuja ei sitten ollutkaan.

    VastaaPoista
  53. Mums, mumseja ja maraboun kuplasuklaata saa vielä tuosta länsinaapurista. Mahtava kokoelma!

    VastaaPoista
  54. Mums, mumseja ja maraboun kuplasuklaata saa vielä tuosta länsinaapurista. Mahtava kokoelma!

    VastaaPoista
  55. Ihana!!

    Juolahti mieleen vielä Fazerin suklaanapit, oon ihan varma että ne maistui paremmalta kuin nykysuklaa. :)
    Tom & Jerry's -karkkipussi myös oli älyttömän hyvä. Sitten oli sellainen sininen Bonbon-pussi, joka oli iso ja "kokoelma" muista.

    VastaaPoista
  56. Muistatteko Mustanaamio- ja Barbie-karkkipussit? Olivat kovaa huutoa ainakin meidän perheessä :D

    VastaaPoista
  57. Ihania muistoja.Tuli ihan mieleen lapsuuden kesät kun käytiin mummon kanssa ostoksilla kauppa-autolla.

    VastaaPoista
  58. Oletpa tehnyt ison työn! Ihana kun olet jaksanut vaivautua, aivan mieletön tunne palata muistoissa taaksepäin vuosikymmeniä!! :) Ihanaa, KIITOS sinulle!

    VastaaPoista
  59. Voi kuinka ihana makumatka lapsuuteen/nuoruuteen kuvien välityksellä :D Pitänee näyttää kuvat omalle teinille, tällaisia oli silloin joskus :D

    Olet ison työn tehnyt kerätessäsi kuvia,kiitos, itse en olisi osannut edes etsiä.

    VastaaPoista
  60. Muistaako kukaan Asterix- ja Obelixjäätelöä? Oli hahmojen muotoinen tikku. Missä kirppukarkit?

    VastaaPoista
  61. Eikö kukaan muu kaipaa banaanitoffeeta nimeltä PANAMA. Sitä myytin kovana levynä (noin 5 cm x 10-15 cm) 1970-luvulla. Se oli suurta herkkua ja muistan sen herkullisen maun vieläkin suussani. Kumpa sitä saisi joskus vielä!!

    VastaaPoista
  62. Oih! Jee jee askit oli ihan parhautta! Samaten salmiakki pastirolit! Dummyt ja Lurkin salmiakkirahat tuli myös tutuksi muksuna. Donna jäätelön "kuori" oli sairaan hyvää, ainakin muistelen, että lähinnä sen takia tuli moisia joskus ostettua taskurahoilla :D Kissa salmiakki oli hyvää ja askeja piti kerätä, että sai kissat täyteen.
    Oih, kunpa moni vanha herkku palaisi takaisin!

    VastaaPoista
  63. Topsy-tuutit ja se keksijäätelö oli mun suuria suosikkeja, samoin rommi-kirsikkainen Midi-puikko, joka oli uustuotannossa pari kesää sitten. Noi kaikki patukat ja pastilliaskit toi muistoja mieleen. Keräilin itse Robin Hood -purkkakuvia ihan keräilykansioon!

    VastaaPoista
  64. Ah muistoja! Muistaako joku semmosta sinistä limsaa joka oli lasipulloissa ja jonka etiketissä ja korkissa oli jotain avaruusjuttuja? Muistan lapsena keräilleeni pullonkorkkeja ja pari noita avaruuskorkkeja on tallessa :D

    VastaaPoista
  65. AfriCola oli kovaa settiä, itseltä löytyy yksi Saksasta tuliaiseksi saatu lasipullo, mustavalkoetiketillä tosin. Kyseisessä maassa AfriCola on vielä ihan voimissaan..

    VastaaPoista
  66. Hugo-limpparista ois kiva jos löytyis kuva :)

    VastaaPoista
  67. Mahtavaa huomata miten paljon on unohtanut, mutta miten helposti muistot palaavat. Yllä mainittiinkin Chewitzit, niitä olen kaiholla kaivannut. Vähän saman tyylisiä kuin nykyiset moamit, mutta joko aika kultaa muistot tai sitten karkkeja ei vain osata enää tehdä yhtä hyvin kuin ennen...
    Sitten eikös niin, että Toffot olivat ruskeita, värillisissä kuorissa olevia toffeita...? Sitten oli myös Rollo, joka oli samanlainen kuin toffo, mutta toffeet olivat mustia (lakutoffeeta...?).
    kun vielä kerran pääsisi menneisyyteen hakemaan kaikkia unohdettuja herkkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chewitzejä saa edelleen virosta ja suomesta eestin herkut-nimisistä kaupoista. Ostin niitä juuri :)

      Poista
  68. Eikö kukaan muista Sun Ice (Pietarsaaren jäätelötehdas) pyöreitä jäätelöpuikkoja? Suosikkini oli lakritsakiekko!

    Tässä kuva logosta: http://willaolivia.blogspot.fi/2013/03/hiihtoloma-2013.html
    Tässä tarinaa tehtaasta: http://fork.sofuk.fi/suomea/pietarsaari/artikel18.htm

    Mistään ei löydy enää niitä jätskipapereiden kuvia (lopetti juuri kun netti alkoi tekemään nousua)

    VastaaPoista
  69. Ihan huippua!! Kiitos

    Mä muistelen äklömakeita, kirkkaita tikkareita, joissa oli liikennemerkkitikut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne liikennemerkkitikkarit olivat järkkypahoja! :D

      Poista
  70. Olivatko nuo Hannun & Kertun piparit samanlaisia kuin nykyään Carneval Prinsessa-piparit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carneval prinsessa-piparit kehitettiin nimenomaan Hannun ja kertun pipareiden pohjalta ja seuraajaksi. Erittäin huono muutos sillä reseptiä muutettiin ja maku muuttui erilaiseksi. Alkuperäiset h&k-piparit olivat pehmeämpiä ja kuorrute oli jogurttimaisempaa missä se nykyään on kovaa.

      Poista
  71. En tiedä olinko nyt ihan perillä, mutta aina kuvan alle olit kirjoittanut mitä ei enää saa? Esim. Famia saa taas kaupoista, tosin en tiedä onko sama maku :) muutama muukin tuollainen "moka" oli tullut jos tämä oli ideana. muuten ihana postaus ja muistoja tulvillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta että täältä löytyy muutama tuote joita periaatteessa vielä kaupoissa on. Esim. Raider on nykyään Twix jota saa kaupoista. Mutta nimenomaan Riaderin kuvaa on kaipailtu, se kun herättää kuvana eri muistoja kuin uusittu pakkaus ja nimi.

      Lisäksi täällä on yhdistelmäkuva jossa on mm. suffelin kuva jota saa kaupoista. Mutta samassa kuvassa on myös kuva parista karkista joita ei enää saa kaupoista niin piti laittaa kuva kokonaisuudessaan koska koneellani ei ollut kuvankäsittelyohjelmaa joilla olisin voinut leikata pois sopimattomat kohdat kuvasta... Pitää muokata tuota kuvaa myöhemmin. Kiitos palautteesta :)

      Poista
  72. Muistaako joku hämähäkkimies-limun. Se oli sinistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaa. Värjäsi kielen siniseksi. Viimeinen muistikuva ko. limpparista on vaalasta, ihme-nimisestä pienestä tienvarsiraflasta, jossa joskus piti käydä kun olin kaverin mökillä viikonloppuna. :D -J

      Poista
  73. muistaako kukaan valion banaani vanukasta (naminami?) aivan ihana makuelämys :) purkki oli keltainen, ja kannessa apinan kuva!

    pina colada limpparia valmistaa nykyisin merkki vip, löytyy ainakin citymarketista! myös banaanilimpparia valmistaa kyseinen merkki.

    VastaaPoista
  74. Oi kuinka ihania muistoja!! Jee Jee askit oli ihan parhaita! Lauantaisin saatiin aina karkkiaskit tai yhdet tikkarit mieheen. Sisko sairasti jo pikkulapsena diabetesta, joten karkkia syötiin tosi vähän, mutta sitäkin suuremmalla hartaudella! Muistan myös 90-luvulta Pocahontas-suklaan, mumma osti mulle joskus sitä levyn ja käski syödä äkkiä ennenkuin sisarukset tulee ja näkee ja joudun sen jakamaan :D

    VastaaPoista
  75. Maffe- ja Malla-jogurteista olisi kyllä kiva saada kans kuvia. Ne olivat erittäin hyviä. :)

    VastaaPoista
  76. Tuo Raiders patukan nimi vaihdettiin aikoinaan Twix-nimeen ja
    juuri samoja patukoita löytää kaupoista vielä nykyäänkin. Maku on
    täysin sama, vain nimi ja kääreet ovat hiukan muuttuneet. Lapsuudesta muistan
    myös Yankees-suklaapatukoita joita kaipasin pitkään takaisin, mutta
    onneksi ainakin näitä nameja on löytynyt jo parin vuoden ajan
    Zeppelinin Halpa-hallista. :D
    Kuvamuistoja voin myös laittaa muutamista tuotteista tuonnempana
    jos vain kuvia niistä googlettamalla vielä löytyisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, twixiä myydään yhä mutta moni kaipaa nimenomaan RAIDERIA, twix ei kuulemma kelpaa eikä herätä ollenkaan samoja muistoja kuin vanha kunnon Raider ja siksi siitä on täällä kuva ;)

      Poista
    2. ja omasta mielestä maku otti ja muuttui :(

      Poista
  77. Ihania muistoja! En ole onnistunut netistä yhtä löytämään, eikä tututkaan muista, osaisitteko auttaa? Kyseessä on valkoinen toffee 'liuska' Ihan litteä maks 2 cm levyinen ja ehkä joku sukulakun mittainen yksittäispakattu toffeenauha? Valkoinen väriltään ja ehkäpä mintun tai piparmintun makuinen? Paketissa oli jotain sinistä/vihreää/valkoista ja hämärästi muistelen että mahdollisesti jokin pupu/jänis? Olen tätä namia saanut 80-luvun lopulla tai mahdollisesti 80-90 lukujen vaihteessa, purkkaa se ei ollut :) MUISTAAKO KUKAAN?

    VastaaPoista
  78. Aika legendaarisia tuotteita listassa :) Ainoa joka aiheutti kylmiä väreitä oli "Blue Pepsi" se oli rikos sallia edes sen myynti, sen verran kamalaa tavaraa oli.

    VastaaPoista
  79. https://www.facebook.com/RallyLimonadi

    VastaaPoista
  80. Jestas tätä nostalgian määrää! Kavalkadista puuttuvat tosin Robin Hood -keksit, sellainen vihreävoittoinen pakkaus, muistaakseni pyöreitä keksejä. Muistaako kukaan? Minä muistan vieläkin niiden makeanimelän tuoksun ja sen miten 1970-luvun alkupuolella Reimarlan Elannossa hiplasin toivorikkaana pakettia aina kauppareissun yhteydessä...

    VastaaPoista
  81. Etsimme kuvaa 50-luvun Mau Mau lakritsasta, mutta löytyy vain tuo tässäkin esiintyvä pötkö. Minä ja mieheni muistamme tennismailan mallisen Mau Maun, jossa oli mustan miehen kasvot. Muistaako joku muu samoin?

    VastaaPoista
  82. Olisi kiva nähdä näillä sivuilla vielä Avaruusasema Alfan ja Kuuden miljoonan dollarin miehen purkkasarjaa!

    VastaaPoista
  83. Mieheltä löytyy jostain jemmasta niitä Alfan ja 6 miljoonan purkkien keräilykortteja, voisin jossain välissä skannata ja meilata Taikalle jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  84. Mums mumseja myydään vielä - ja ihan samanlaisessa paketissakin edelleen - Haaparannassa ;) Olettaisin että Ruotsissa muutenkin siis.

    VastaaPoista
  85. Parasta mitä minä muistan 70-luvulta oli pinna-mehujää, tais olla sininen paperi jossa oli oranssia tai keltaista? Mikään nykyisin valmistettava appelsiini mehujää ei maistu yhtä hyvältä ja niin appelsiinilta.

    VastaaPoista
  86. Ihania! Puuttuu Pirkan Spiraali-mehujää, sitä myytiin hopeanvärisissä pakkauksissa. Kuvaa vaan en löytänyt.

    VastaaPoista
  87. Noita Melody Pops -tikkareita kyllä saa vielä! Monellakin Ärrällä oon bongannut.

    VastaaPoista
  88. Muistaako kukaan Jenga (?) -mehujäätä? Sellainen pitkä ja kapea vaaleanvihreä spiraali, päärynänmakuinen. Minusta se oli ihanaa. Ja entäs sitten ne eläinten muotoiset keksit? Ja taisi olla Akun, Hessun ym. kumppanien muotoisia keksejä myös.
    Olipa kiva käydä näitä läpi, useita en ollut enää edes muistanutkaan, mutta maut tulivat kyllä heti mieleen. Etenkin metsätähti -jogurtin sekä pehmotoukkien maku! Aivan ihania ja haikeita lapsuuden muistoja. Äiti ei meille mielellään Fanny -vanukasta ostanut, kuten ei yleensäkään karkkia muuten kuin lauantaisin. Mummi sitä vanukasta sitten aina "salaa" meille syötti, kun tiesi kuinka siitä pidimme ;)
    Brittiläinen mieheni muuten repesi raikuvaan nauruun nähtyään tuon Fanny -vanukaspurkin kuvan. Vähän härskimpi nimi suklaavanukkaalle, hän nauroi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierre-jengat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen! Olen syönyt niitä hartaasti ennen kuin opin lukemaan, joten en tiedä, mikä virallinen kirjoitusasu on.

      -87 syntynyt tunnistaa makumuistona erityisesti Hannun ja Kertun piparit, Fanny-vanukkaan ja Spice Girls -tikkarit, myös Toffot, Jee jee -pastillit, Fazerin parhaat, Nami nami-vanukkaat, Super toffee -jätskin, Turtles slime slurpsit, Love is... hedelmäpastillit ja Omenapastirolit. Cool Bitsejä juuri joku päivä kaipailin. Raider on ennemmin nimimuisto kun Twix on käytännössä sama tuote. Lordeille ja Star Warseille olen ollut jo liian vanha!

      Jännä sinänsä, että nyt uutuuksina markkinoidaan noita ilmakuplia sisältäviä suklaita. Marabou oli aikaansa edellä?

      -nti Täti

      Poista
  89. Vihreä Pluto-karkkiaski, jossa oli punaisia ja vihreitä pyöreitä karkkeja - niitä, jos josku vielä saisin, nam1

    VastaaPoista
  90. Haikeudella muistelen sellaista pyöreää jätskiä, jossa oli jotain hedelmänmakuista kuorrutetta ja tikku purkkaa. Eli lopuksi piti se tikkukin jäytää, vaikkei se hyvää ollutkaan. Joku on joskus muistellut, että Bart Simpson-jäätelö olisi ollut vastaavaa, mutten kuitenkaan tarkoita sitä. Lisäksi suuri suosikki oli myös tuubipurkka, pienessä hammastahnatuubin näköisessä paketissa tahmeaa pinkkiä töhnää... Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, muistelet juuri Pietarsaaren Jäätelön Sun Ice vaaleanpunaista kiekkojätskiä, kuorrute oli vaalenpunainen ja tikku juuri purkkaa!

      Poista
  91. muistin yllättävän monia noista vaikka olenkin syntynyt 97

    VastaaPoista
  92. Meidän kylän kiskalla oli myynnissä aivan ihania rapsakoita riisisuklaatötteröitä, oiskohan maksaneet 50 penniä :)
    PK oli mainoksessa aikuiseen makuun ja ne ihanat pienet soikulat toffee tikkarit (tumma ja vaaleampi)...
    Kaiken kruunasi salmiakkijauho, jolla meikäläisen hampaat reikiintyivät :D

    VastaaPoista
  93. Myytiinköhän missään muualla Vodka Lys nimisiä makeisia? Pötköön oli yksittäispakattuina päältä kovia ja sisältä hyytelömäisiä karkkeja. Ostimme näitä kaverini kanssa, kun olivat niiiiiin järkyttävän pahan makuisia :D

    VastaaPoista
  94. Voi ihania muistoja! Lauantaipussi saatiin ostaa aina kauppa-autolta kerran viikossa, vaikka varsinaista karkkipäivää meillä ei ollutkaan. Jee jee -pastillit oli lauantaipussissa kovaa valuuttaa, samoin lakuautot ja lätkäliiga, tottakai. Pastiroleista sen sijaan tulee ihanasti mieleen omat mummu ja taata, joiden radion päällä oli aina askillinen terva-pastirolia, ja hyvällä tuurilla sieltä sai sitten joskus aina yhden maistaakin :) Myös Pectus-pastillit menevät mielestäni nostalgia-sarjaan, vaikka niitä taitaa kaupoista löytyä vieläkin...

    http://fromfinland.fi/fi/pectus-pastilli.html

    VastaaPoista
  95. Olisi mahtava juttu, jos joku löytäisi kuvan RYMD-mehusta. Koko netin läpi kolunneena en ole löytänyt yhtään kuvaa.

    VastaaPoista
  96. Mahtava kokoelma. Kiitos!

    VastaaPoista
  97. Golden Cap Darkia kaipaan yhä: http://image.citycdn.fi/01/39/13/48/40b906cbc5dd6fd05f9d403395319692.jpeg

    VastaaPoista
  98. Muistaako joku salmiakkijauhetta!Oli jonkunlaisessa paperipussissa/putkessa...
    TAIVAALLISEN hyvää salmiakkia,oli joskus70luvulla.

    VastaaPoista
  99. Lisää nostalgiaa löytyy mm. Juutuubista.. siellä on tonneittain vanhoja mainoksia, jotkin aika nostalgisiakin.
    Vanhimmat lienee niiltä ajoilta kun ekat nauhurit tuli, eli jostain 70-luvun lopulta :)
    Mutta Pupulandian keisarinnalle Kiitos! Olet ison työn tehnyt ja hyvää mieltä tuottanut varsin monelle, luulisin :)

    VastaaPoista
  100. Tässähän oli nostalgiaa kerrakseen. Itse 80-luvun lapsia niin tuli mieleen kun näin Vaaleanpunainen pantteri-karkkiaskin niin muistan juoneeni myös Vaaleanpunainen pantteri-mehua lapsena. Taisi olla muistaakseni mansikka/vadelmamehua ja mehutölkissä oli myös pieni Vaaleanpunainen pantteri-sarjakuvakin.

    VastaaPoista
  101. Aivan valtavan hieno lista!! Paras kaikista on toi Ruuti-Bubbis!!! :D niitä ostettiin aina koulumatkalla olleesta kiskasta!! :)

    VastaaPoista
  102. Kiitos ihanista kuvista. Olin 80-luvulla töissä kioskilla "nuorena tyttönä". Tuli ihan entiset ajat mieleen. Tunnen itseni yhtäkkiä kamalan vanhaksi...

    Tuula_67

    VastaaPoista
  103. Kiitos kaikille kommentoijille! Vastaan nyt kaikille yhteisesti sillä pitkän kommenttiketjun raskauden takia on hankala vastata jokaiselle erikseen.

    Kauniit sanat ovat kovasti lämmittäneet mieliä tässä päässä ja toiveet on otettu huomioon. Lisäkuvia varmasti tulee sitä mukaa kun niitä löytyy, joskin niille on varmasti pakko perustaa taas uusi kirjoituksensa ettei blogger mene aivan sekaisin. Ilmoitan kyllä mahdollisesta uudesta muisteluketjusta tämän kirjoituksen alussa kun sen aika tulee.

    VastaaPoista
  104. Rally ja schweppes kolajuomat oli huippuja, myös Pluto ja mikki karkkiaskit muistuu elävänä mieleen :)

    VastaaPoista
  105. Oikeastaan hopea toffeeta on vielä olemassa :)

    VastaaPoista
  106. Ihana oli lueskella taas tällaista ketjua. Monet herkut myös minun lapsuudesta tuttuja.

    Mutta minulla on ongelma ja monilta olen kysellyt tähän vastausta: kuka muistaa sellaisen SukuLakun kokoisen mansikkalakun? Neljän koplan neljäs: Sukulaku, Minttu, BisBis ja .... Olisiko jollain mahdollisesti kuvaa tästä kääreestä. Oma muistikuvani on, että kääreessä olisi ollut pinkkiä/fuksianpunaista ja mintunvihreää. Muisti tosin saattaa pätkiä. Laku kuitenkin oli ihanaa!

    VastaaPoista
  107. Hei! :) Ihana postaus! Sinut on mainittu omalla 90-luvun teemaviikollani tässä postauksessa: http://mella-lili.blogspot.fi/2013/10/ruoka-juoma-herkut-teemaviikko-90-luku.html
    Toivottavasti ilahdut!
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  108. Karkkimuistoja!

    (Voitas vaatia ainakin joitakin karkkeja takaisin tuotantoon ja myyntiin eli viestiä Fazerin FB-sivulle? Emme hyväksy ei-vastausta?)


    Chewitsejäkin oli ainakin 5? eri lajia!

    Muistatteko Hopo-karkit? Nam! Vaaleanpunainen-vaaleanruskea ... Nam! Lila-musta, kelta-ruskea, ....

    Salmiakkijauhe! Nam!

    Hopeatoffee ja Tsinuski-toffee... Nam!

    Käck!

    Muistan pennin nalletkin ... Nam! Ei olleet mitään lötkyjä ...

    Ruskeat tikkarit, vaaleanruskea Nam! ja tummanruskea ...

    Hedelmätikkarit, punainen Nam! ja vihreä ...

    Inkkari-purkat ... Nam! Pyöreät pallot ... Paperissa inkkari-kuvaa, kun avasi ...

    Lakritsipiiput ... Nam!

    Levypurkat ... Joku kuva aina sisällä paketissa ...

    Roope-Ankan kolikot -pussi ... Nam!

    Suklaapatukat: Siesta, Lola ... Nam!

    Fazerin suklaanapit ... Nam!

    Pinna-mehujäätelö ... Nam!

    CocaCola-limupullon korkeissa luki sisäpuolella välillä jotain ...

    Pastirol ... Isot askit ...

    Valkeaa toffeeta, jossa punaisia raitoja ... ?


    Pectus ...

    jatkakaa ... :D

    VastaaPoista
  109. Voi, kun olisi kuvia vielä lahtelaisen Mallasjuoman Palma limuista, joita oli viittä eri makua. Ihania kaikki.

    VastaaPoista
  110. Osa nuista karkeista oli niin tuttuja, että mulle tuli ihan uutisena, ettei niitä enää myydä. Lähinnä nuita lukuisia pieniä karkkilaatikoita, joita pentuna on tullut popsittua yksi jos toinenkin, olen kuvitellut olevan vieläkin, mutta ilmeisesti en ole sitä kaupan karkkilaatikkohyllyä kovin tarkasti viime aikoina katsellut. Kiitoksia mukavasta kuvakavalkadista!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️