lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantai


Hauskaa lankalauantaita. 

Tiesittekö että tämä päivä on noitien päivä?

Minun puolestani lankalauantain nimi voitaisiin muuttaa sovinnolla "noitapäiväksi"
 jotta ihmiset muistaisivat paremmin tämän päivän merkityksiä. Pois hempeän keltaiset bebe-leivonnaiset ja pirtsakat rairuohot ja tilalle jenkkityyliset namit. Muina
pääsiäispäivinä sitten hempeilyä mutta ei noitapäivänä.


Kristillisen perinteen mukaan pitkänä perjantaina Jeesus kuoli ja haudattiin. Koska nyt
 lauantaina hän vielä makasi haudassaan, tarjosi se ihanan rellestystilaisuuden pimeyden
 voimille jollaisiksi noidat katsottiin.

Aikaisemmin maatalousyhteiskunnassa erilaisiin enteisiin ja yliluonnolliseen uskottiin sellaisella tavalla jota on nykyihmisen hankala käsittää, on lähes mahdoton päästä samaan mielentilaan jossa jokin esivanhemmistamme oli lankalauantaina vaikkapa 400 vuotta sitten.  

Päivän tiedettiin olevan merkityksellinen, nyt olivat hyvät mahdollisuudet saada tietää kuka tulisi puolisoksi, pysyisikö talossa tuuri vai iskisikö katovuosi, säilyisikö karja terveenä, oliko vatsassa kasvava lapsi poika vai tyttö jne. Samalla tiedettiin että mainittujen asioiden selvittely oli hieman riskialtista eikä täysin kunniallista mutta kun kuitenkin... Mieli olisi tehnyt... Hieman selvitella asioita. Mutta eihän sitä kunnon ihminen... Mutta entä jos sittenkin..? 

Tämänkaltaista jahkailua se hyvin todennäköisesti oli sen aikaisessa yhteiskunnassa. Erilaisia tapoja asioiden selvittelyyn oli, mm. käynti kolmihaaraisen tien luona ja siellä eri lintujen ja äänien
kuuntelu ja merkkien löytäminen kertoivat aikalaiselle erinäisiä mielenkiintoisia asioita.


Kotinoitia oli myös paljon. Halutessaan, kuka tahansa talon emäntä voi olla noita. Noita voi olla mieskin. Noidan konstit kyllä tiedettiin ja pahansuovempi trulli tahtoi iskeä sinne missä tuntui, nimittäin karjaonneen.

Lankalauantaina oli vuoden voimakkain päivä aiheuttaa kirous toisen karjalle. Kirousta varten tarvittiin lankalauantaina varastettu tukko eläimen karvoja joka kiedottiin yhteen erilaisten epämääräisten ainesten kanssa, punaisen nauhan, hautausmaan mullan ym. kanssa. Naapurin onni täten otettiin itselle ja naapurille noidan saaman onnen vastapainoksi alkoi tapahtua kamalia.

Voimassa oli siis uskomus jonka mukaan onnea oli rajoitettu määrä. Jos onnea oli vaikkapa naapurilla eikä itsellä, se kävi täysin järkiin sillä eihän onni voinut olla kaikkialla. Toisen onni oli toiselta pois. Jos onnen halusi itselle, se piti ottaa. Ja lankalauantai oli päivä jolloin uskaliaaseen yritykseen oli paras ryhtyä.

Kirousta ja onnen viemistä taialla pelättiinkin tuolloin aivan tosissaan. Vakavin mielin.
Kummallisia asioita kuultiin ja nähtiin. Lankalauantaina ei navetan vartioinnista lipsuiltu. Isäntä saattoi usein päivystää lauantaiyön navetassa eläinten kanssa itse. Päivällä lapset laitettiin vartioimaan navettaa takaapäin. Navettaan ei saanut päästä kukaan ylimääräinen.

Lankalauantaina oli myös muuten tylsää. Jo ihan siksi että oli niin älyttömän kylmää. Tulta ei takkaan laitettu sillä nouseva savu kertoi noidille taloudesta jota asutettiin. Ruokaa ei samasta syystä laitettu.

Olivatko kiroukset sitten toimivia ja varotoimet noin äärimmäisen tarpeellisia, sitä emme enää tiedä.

Mutta kerron tähän väliin pari vuotta sitten lukemastani elämäkertakirjasta. Ko. kirjan nimen olen tyysti unohtanut ja vaikka koetin googlailla, en sitä löytänyt. Yhteen aikaan tallensin muistiin kaikkien lukemieni kirjojen nimet joten jossain tallessa tämäkin tieto on mutta en sitä tähän hätään löydä ja jos jätän tämän kirjoituksen julkaisematta etsiäkseni tiedon, iskee aivolaiskamato jälleen enkä saa tätäkään julkaistuksi! Jääköön kirja siis toistaiseksi nimettä.


Kirjailija itse kertoo kirjassaan vaikeasta, puutteenalaisesta nuoruudestaan ja vaikeasta avioliitostaan. 

Hän muutti 1900-luvun alussa miehensä kotitilalle jossa he elivät suhteellisen onnellistä elämää muutamia vuosia kun kaikki alkoi mennä vikaan. Kaksi kullanarvoista lehmää kuolivat hirveissä onnettomuuksissa molemmat, eloonjäänyt vasikka meni nopeasti perästä, talon ainoa peili rikkoutui itsestään kuten myös arvostettu ikkunalasinen ikkuna siihen kenenkään koskematta. Kirjailija puolisoineen heräsi öisin siihen että joku veti peiton pois heidän päältään. Ketään ei huoneessa koskaan ollut, peitto vain lähti aina, jos peitosta piti kiinni, lähti se väkisin. Kaikki harva lasitavara särkyi itsestään, painava vesisaavi työnnettiin tuvassa aina nurin kun tuvasta poistui vaikka tuvassa ei olisi pitänyt olla ketään. Talossa oli ahdistavaa olla, navetassa vielä ahdistavampaa. 
Kun uusi lehmä saatiin hankituksi, kuoli se ensimmäisen viikon aikana. 

Tuli kesä. 

Kesällä kirjailija tuli kiivenneeksi navetan ylisille etsimään jotakin tarvekalua ja sattui huomaamaan linnun esiin kiskoman pätkän narua. Hän kiskaisi narusta ja narun mukana tuli sekalainen mytty eläimen karvoja veriseen kankaaseen kiedottuna ja löytyipä sieltä ihmisen hiuksiakin siististi rusetilla sidottuna. Inhon vallassa kirjailija esitteli muille löydöstään, anoppi sen nähtyään kalpeni, sieppasi mytyn ja meni matkoihinsa sen mukanaan. Palattuaan anoppi kertoi haudanneensa esineen hautausmaalle kirkon kylkeen kiinni. Kirjailija kertoi että sen jälkeen kaikki perheen kokemat ongelmat katosivat tyysti ja yöllinen näkymätön peitonkiskojakin lopetti kokonaan. 

Minusta tämä oli mielenkiintoinen kertomus sinänsä että tuo oli koko kirjan ainoa yliluonnolliseen vihjaava tapahtuma. Kirja käsitteli tuota kertomusta lukuunottamatta kertojan todella arkipäiväistä ja köyhää arkea sen ihmeempiä selkkauksia ja kyse siis oli kirjailijan itsensä elämäkertakirjasta. Vaikka kirjassa ei niin mainittukaan niin minusta oli aika selvä seikka että ainakin kirjailijan löytämän mytyn perusteella talossa oli käynyt aito trulli.

Julkaistu 15.4.1871.

Kaukaiset esivanhempamme olisivat olleet suu ammollaan mikäli olisivat kuulleet nykymenostamme.

Että lapset pukeutuvat noidiksi ja oikein menemällä menevät ihmisten koteihin ja ihmiset vastaanottavat heidät. Antavat oikein palkkaakin. Tai että lähetellään postitse tervehdyksiä jossa on kirouksenlaatijan (noidan) kuva. Ties minkä kirouksen se kortti itsessään sisältää. (Trulliperinne muuntautui vasta myöhemmin siunauksenannoksi.)

Kun ennen poltettiin pääsiäiskokkoja, niitä ei polteltu makkaran grillauksen ja mehuntarjoilun merkeissä vaan jotta tuli puhdistaisi ja suojelisi kirouksilta ja noidilta. Ja niiden tulien luona oltiin vakavia. Ja makkaraa ei syöty. Iloisen hurvittelevaa mäenlaskijaa tervehdittiin koivuniemen herralla. Lausuttiin rukouksia. Ja kotona loput perheestä vartioivat sitä navettaa. Pimeässä. 

Ei, lankalauantai entisaikaan ei ollut ollenkaan hauska.

Onneksi nykyään harvalla on karjaa ja vielä harvemmalla esivanhempiemme loitsutaitoja. Juhlitaan siis tänään hyvillä mielin tätä puhtaasti suomalaista noitapäiväämme menneisyyttä muistellen.

10 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta ♥

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen tarina, kiva, kun jaksat näitä tänne laitella ♥
    Laiskamato on täälläkin vähän vaivannut, josko siitä kevään edistyessä pääsisi eroon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kun näistä kirjoittelee ja etsii tietoa, oppii mukavasti itsekin :)

      Tämä matotartunta on kyllä ihan kamala, löytyisiköhän apteekista jotain troppia tähän vaivaan? :D

      Poista
  3. Ihan mielettömän mielenkiintoinen juttu! Kiitos. :-) Ja ne kolme muutakin pääsiäisaiheista postausta olivat oikein mielenkiintoisia. :-D

    Rupesin miettimään tuota uskomusta, että onnea on rajoitettu määrä. Voisikohan suomalaisten kateus ja oman onnen piilottelu jotenkin juontua tästä? En tietenkään väitä, että kaikki suomalaiset olisivat kateellisia, mutta meidän sukuun on siunaantunut pari lähes sairaalloisen kateellista ihmistä, ja siksi tulen herkästi yleistäneeksi. Kun eritoten he tuntuvat ajattelevan juurikin noin, että toisen onni on itseltä jotenkin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että kaikki pääsiäisjuttuni tuntuivat viihdyttäviltä! :D

      Tämä onniasia on kiinnostava koska luulen että nimenomaan tuohon uskomukseen perustuu suomalaisten nykyinen mentaliteetti! Ennen todella ajateltiin että se onni oli eräänlaista ainetta joka kiinnittyi johonkuhun ja esim. naapurin menestyessä tiedettiin että se onni on tarttunut naapuriin. Ja kun samalla omat sadot jäivät pieniksi ja muutenkin oli murhetta, tuli hätä käteen kun onni oli kirjaimellisesti hylännyt ja kirjaimellisesti muualla.

      Samalla tavalla toimivat kaikenlaiset onnekalut ja vastaavat. Esim. ylhäisen henkilön kosketusta tai pyhäinjäännöksen palasta pyrittiin päästä koskettelemaan koska siinä oleva onni irtautuisi näin koskettajaansa.

      Hassua ajatella että monen ihmisen kyräily ja negailu tulee satojen vuosien takaa.

      Poista
  4. Tässä oli paljon taustaa pääsiäisestä. Luin perheellekkin pätkiä :) On se lankalauantai ollut ennen kyllä stressaava päivä. Hui. Kyllä me nykyihmiset helpolla päästään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs se on lankalauantaita vietellä lämpöisessä kodissa, herkkuruokaa pääsiäiseksi laitellen eikä tarvitse yhtään stressata hiipiikö naapurin emäntä navettaan mansikin häntää klippailemaan ;)

      Poista
  5. Minäkin linkkasin tämän lauantaina FB:hen siinä toivossa että muutkin lukisivat :-) Oikein kiinnostavaa ja avartavaa tekstiä. Onneksi elän nykyaikana niin että olen voinut valita maailmankatsomuksekseni positiivisen hindulaisuuden, jossa onni ei ole mikään rajallinen mötikkä josta pitää taistella, vaan meidän kaikkien todellinen olemus on ikuinen autuus ja hyväntahtoisuus... se tulee esiin kun kiillotamme itsestämme pois pelot, itsekkäät himot, ahneuden, vihan ja kaunan tunteet, noin alkajaisiksi ;-)

    Tästä pitkäperjantain ja lankalauantain tuskasta oli vielä paljon jäljellä vielä viitisentoista vuotta sitten. Yrittäjien piti hakea erityislupa toiminnalleen mikäli he yrittivät järjestää mitään hauskaa (kuten esittää elokuvan) pääsiäispyhinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut onnesta! Kiitos tuosta muistutuksesta.

      Viimepäivinä olen ollut hieman sairas ja se on tuonut mieleeni onnen toisen puolen. Kun voin fyysisesti huonosti tai on kipuja, tulen ärtyneeksi ja negatiiviseksi ja huomaan ajattelevani agressiivisesti asioista jotka normaalitilassa eivät minua hetkauttaisi. Ei ole helppoa olla avoin ja positiivinen kun sattuu tai kivistää.

      Ennen taisi elämä olla sellaista selviytymiskamppailua ja myös sairauksien sietämistä että oli varmasti vaikea hyväksyä toisen onnea ja myös tiedostettiin että jos harvinainen onni joskus osui kohdalle, siitä piti ikäänkuin taistella. Onneksi enää ei ole niin! Mutta edelleen ainakin minä tarvitsen muistuksia siitä että itseään pitää tarkkailla että harmonia säilyisi kaikissa tilanteissa. Silloin se onnikin pilkistää esiin.

      Enpä olekaan tiennyt tuosta yrittäjien asiasta. Voi byrokratiaa!

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️