tiistai 15. tammikuuta 2013

Kauneus ja terveys 1977


Löysin kierrätyskeskuksesta muutamia 70-luvun
 Kauneus ja Terveys-lehtiä joissa oli hienoja kuvia.



Tässä vertailuln vuoksi uusin numero.

Mitä olen tuota lehteä silmäillyt niin 
sisältö on aika paljon
samanlaista kuin ennenkin.

Paitsi, entisajan 
lehdessä oli ronskimpia kuvia.


En nyt tiedä miten ronski luonnollinen kuva 
raskaanaolevasta naisesta on, mutta olen aika 
varma että sellaista ei nykylehdestä löytyisi.

Voin kuriositeettina kertoa että joko tässä
tai toisessa, toisen kuun K&T-lehdessä 70-luvulta 
oli myös kuva veitsellä halkaistuista aivoista.

Kokoaukeamana.

Se alkoi itseasiassa ällöttää niin paljon etten edes
ajatuksen tasolla pohtinut sen kuvaamista tähän. 

Aivot ovat muutenkin ällöttävä asia, en halua ajatella että
tässä näin, tälläkin hetkellä, hyvin, hyvin lähelläni on aivot.


Hassua että tässä mainostetaan noita mehuja
isolla sivulla mutta sitten itse tuote
on pikkuriikkisenä kuvana mainoksen alareunassa.

Tässäkin on jotain nykyään poliittisesti epäkorrektia
nimittäin alaston lapsi! 

Entäs jos joku pedofiili nyt saa kiksit
Valion mainoksesta? Tämä ei olisi ikinä sopivaa nykyaikana!

...Sivulauseessa, minusta nykyään ollaan hieman ylihysteerisiä.


No niin, entäpä tämä mainos?

Löytyisiko nykypäivän lehdestä?

Jotenkin hellyyttävää että luulen
että tässä on pyritty puhumaan konstailematta
häveliäästä aiheesta -siitä peräpäästä- 
mutta jotenkin on onnistuttu luomaan entistä nolostuttavampi mainos.

Ainakaan kenellekään ei varmasti jää epäselväksi mihin tarkoitukseen tuote on!



Tätä kuvaa skannatessa rikoin skannerin saranat. 
En millään meinannut saada kuvaa ilman varjoja 
ja lopulta painoin kansiluukkua liian voimakkaasti ja raks... Näitä sattuu.

Ihanan paksu otsatukka kuvan tytöllä.


Ilahduin kun näin tämän,
tässä elävä todiste siitä että ainakin joskus on ollut
saatavilla vihreää ripsaria. Olen ainoa henkilö josta olen kuullut joka 
käyttää nimenomaan vihreää ripsaria, sitä kun vain ei löydy mistään!

Yves Rochersilla oli joskus mutta ei enää. 
Nykyään en sitten käytä ripsiväriä 
ollenkaan kun en ole sitä vihreänä löytänyt...

Jaa, itseasiassa kun katsoin mainosta tarkemmin
niin eihän tässäkään vihreää ripsaria edes myydä vaan 
luomiväriä... Äh.


Sinullekin Silkki-Leena.

Osaisitko kuvitella että nykyään myytäisiin
shampoota jonka nimi olisi Silkki-Leena?

Ei minulla ole mitään nimeä vastaan, 
onkin harmi että tällainen kodikkuus 
ja kodinomaisuus on tuotteista pitkälti
hävinnyt kokonaan. Nykyään shampoissa brassaillaan
teknisyydellä ja laboratoriotuloksilla.




No vihdoin kivan näköisiä Nanson 
mainoksia niiden kerran esittelemieni kasarimainosten sijaan.

Mukavan näköistä kuosia.


Unhoon painuneita juomia. 

Hartwallin Perry ja Hartwallin VIP.


Ihanan pirteä hiihtoasuinen nainen
kiiltävine huulipunineen!


Tässä kuvassa jo
selvää kasarihenkeä.


Vimppana Anytime-mainos.

Suloisen 60-lukuista fiilistä 
noissa piparkakkumaisen ja
itämaisenoloisissa etiketinreunoissa!

"Haluamme että kokeilet sitä!"

11 kommenttia:

  1. noista aivoista, mua ei enää ällötä mitkään kuvat sen jälkeen kun yliopistolla oli oikeet aivot purkissa... (ja kämppis, joka on lääkiksessä, leikkelee täl hetkellä ruumista ja tod näk löytää sieltä aivot jossain vaiheessa!) :)
    ps tää juttu kun hiirtä liikuttaa ja tulee noita tähtösiä, on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivopurkki! :D Pelasin kerran erästä peliä (ei sims) jonkä päätarkoitus oli kotien sisustaminen. Syksyn tienoilla peliin tuli aina muutamaksi viikoksi halloweenteema ja sen mukaiset sisustustavarat. Silloin sisustin koko huoneen aivopurkeilla... Minulla kun on tämä aivo-inho joten se tuntui kaikista iljettävimmältä sisustukselta jonka keksin!

      Aika hurja kaveri sulla. Tosin varmaan siihenkin sitten tottuu?

      Minäkin tykkään tähdistä, odotin koko syksyn että voisin talven tullen jonin syyn laittaa se tänne blogiin ikäänkuin lumihiutaleiksi... Ehkä keväämmällä muutan ne keltaisiksi, sitten ne voisivat olla ikäänkuin siitepölyä! :D

      Poista
    2. joo! tai niitä purkkeja oli joku kolme. plus oikee sikiön luuranko. hyi. :D ois aika villi joku huone täynnä aivoja..... :D ja kai noihin ruumiisiin tottuu, kun ne tutkii niitä samoja vissiin koko kevään :D

      eikä ku nää tähdet on just ihanat! koska näkyyhän kesälläkin (melkein) tähtiä :)

      Poista
    3. Niin, onhan sitä ihmisiä töissä esim. teurastamollakin et kai siihen sit vaan tottuu. Tosin nuo lääketieteen opiskelijat ja muut ei varmaan saa niin tuoreita ruumiita... Voi näitä mielikuvia :)

      Muutin vähän näiden tähtien väriä sittenkin, eivät ole niin ankaran väriset kuin mustat :)

      Poista
  2. On nämä niin mainioita :)
    On muuten jännä juttu, että tänä "sallivana aikana" ei todellakaan lehdissä noita mainitsemiasi juttuja nähdä! Tiedä sitten onko tarpeenkaan, mutta svulauseessasi olit kuitenkin vallan oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä haluaisin nähdä särmikkäämpiä kuvia lehdissä. Esim. alastomuudesta on tehty aivan käsittämättömän naurettavan iso tabu nyky-yhteiskunnassa!

      Poista
  3. Vuosi 1977 - silloin minä kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin Lahdesta Turkuun opiskelemaan. En mä muistanutkaan, että lehdissä tuolloin oli noin epäsiveellistä materiaalia;) - Kiitos muistoista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kivaa kun laittaa blogiin jotain mistä lukijoilla on muistoja <3

      Poista
  4. Hei, minä ainakin muistan Silkki-Leena shampoon, vai kuvittelenko vain? Takuulla sitä oli mökillä lapsuudessa joskus 80-luvulla! Muistikuvieni mukaan se oli hyvin hienostunutta ja pidin kovasti nimestäkin :-)

    Minusta nuo peräpyyhe-jutut eivät olleet ollenkaan nolostuttavia, vaan ihan asiallisia. Nykyään monissa mainoksissa saa arvailla liikaa. Ihan nössöksi mennyt tämä meininki ja Photoshop vielä siihen pääle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja hauskaa, että tuohon Marimba-perhekuvaan on vielä lykätty tuo muoviämpäri taustalle tunnelmaa luomaan :-D

      Poista
    2. Minä en millään muista Silkki-Leenaa joka harmittaa, varsinkin tuo smaragdinvihreä pullo näyttää aivan mahtavalle, onkohan se ollut vähän kuin fairia! :D

      Minun piti oikein tiirata että mikä muoviämpäri mutta kyllä siellä ämpäri oli! Tämä on selvästi piilomainontaa, sellaista subliminaalista viestintää jotta mainoksen katselija tajuaisi kontekstista että saunasta on tultu ja nyt juodaan saunajuomaa ilman että silmä tarttuu yksittäisiin tekijöihin! :D

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️