maanantai 14. tammikuuta 2013

Pirkka-lehti 1989 ja mainoksia


Viime kesänä kaivoin lehtiroskiksesta tämän vuoden -89 
Pirkkalehden ihan tehdäkseni vertailuja nykypäivän lehteen.


Pirkka ei ole muuttunut yhtään! 

Aivan sama sisältö ja aivan samat jutut eikä
 ulkonäkökään ei ole vajaassa kolmessakymmenessä 
vuodessa muuttunut ollenkaan.




Onneksi sentään nämä mainokset
eivät ole samanlaisia kuin 
nykylehdissä.

Herää myötähäpeä noista pienistä runoelmista.



En muista tällaisia keksejä mutta katsokaa 
miten tyylikkäät pakkaukset niissä on!

Nuohan voitaisiin tuoda markkinille 
uudelleen ilman mitään uudistusta ulkonäköön.

Nuo keltaiset sitruunavohvelit muistan. 
Söin niitä kun ei muuta ollut mutta 
en koskaan pitänyt niistä.


Nanson vaatteet olivat aikanaan tällaisia.
Alankohan koskaan pitämään kasarimuodista... 

Alkaako kukaan?


Muistattekos kupongit?

Kuponkeja leikeltiin lehdistä ja sitten
kaupassa sai kuponkia vastaan aletuotteen.

Kukkarot olivat aina kuponkeja täynnä ja jos oli
 erityisen hyvä tarjous, kysyttiin naapurilta oliko
 hänellä ylimääräistä kuponkia...


Tämä kuva tuo veden kielelleni. 
Vuosi taisi muistikuvieni mukaan olla 1997 tai -98 
kun näiden valmistus lopetettiin. 

Nyt ulkonäöltään samanlaisia keksejä myydään
Lu Carneval Prinsessa-nimen alla

Maku on aivan, aivan erilainen. 
Hannut & Kertut takaisin!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Reseptikortit osa 3. Mestarikokki


Jos luulitte että reseptikorteista oltaisiin jo nähty viimeiset vilaukset, olitte väärässä.

Tässä osat yksi &; kaksi.

Mainitsinkin jo tuossa aikaisemmin että iso osa
näiden korttien resepteistä tuntuu nykyihmisestä
koomiselta tai sitten ihan suoraan sanottuna vastenmieliselle.

Esimerkiksi sisäelinten käyttö korttien resepteissä
on aivan normaalia mikä onkin ehdottoman järkevää
 jos lihaa syö mutta nykypäivälle silti vierasta.

(On muuten hupaisaa että korttilaatikossa on kokonainen
oma osastonsa pelkille silliruoille kymmenine resepteineen.

Aivan kuin silli olisi jokin oma ravintoryhmänsä!

Onkohan sitä sitten nelisenkymmentä
vuotta sitten syöty paljon enemmän?)


Maistuisiko tämä ennen mainittu kieli-spaghetti-salaatti?

Tykkäisikö perheen nuoriso? 


 Entä munuaiset? Maistuisivatko ne vai
ovatko nekin jo liian eksoottista ruokaa?

Oletko sinä ikinä ostanut munuaisia saati niitä syönyt?


Nämäkin ovat minusta kummallisia yhdistelmiä.

Siis kuminarahka? 
 Päärynän sisällä? 
Kehysteenä vihreän paprikan viipaleita..? 

Mitä ihmettä... Lisäksi tuo rahka näyttää herottuneelta... Hyhhyh.
Kumina on muuten kaikkien aikojen
henkilökohtainen inhokkimausteeni.

Minulle tulee oikeastaan paha olo pelkästään tämän kuvan katselusta.


Kinkkujuustolla täytetyt persikat ovat
kuminarahkan rinnalla jo ihan arkiruokaa.

 Tässäkin kieli kylpyyn, mausteisiin ja nätisti rullalle.
Sellainen kepeä pikku iltapala.

Miten nuo kielet voivatkin näyttää niin... Kielille.

Ajatelkaa mikä olisi vastaanotto jos tarjoaisitte
tuttapavariskunnan iltapalaksi kielilautasen?

Tässä olisikin hyvä pikku ohjelmanumero arvuuteltavaksi
ennen vieraiden saapumista, voisi vaikka lyödä vetoa että mikä olisi kunkin reaktio.

 Että ketkä söisivät kielet kauhusta kankeina kuitenkin liian kohteliaina kieltäytymään, ketkä sanoisivat suoraan että kiitos mutta ei kiitos ja löytyisikö joku joka oikein tykkäisi?

Jos nämä ruoat aikoo alas huuhtoa,
olisi kai hyvä olla kurkunkostuketta.


Kuminarahkan rinnalle voisikin ottaa longdrinkin
tai kesäpirtelön joka ei varsinaisesti ole lainkaan pirtelö.

Kaikenlaiset hyytelöjälkiruoat, hyytelödrinkit,
hyytelöliharuoat ja hyytelö-ihan-mitkä-vain olivat
 kovasti in, niin, oikeastaan jo 40-luvun puolivälissä
ja siitä jonnekin 70-luvulle.

On hauskaa että kun löysin nämä kortit, tuli mieleeni että näistä
syntyisi aivan mainio ruokablogi.

Kasvissyöjänä kuitenkin yli puolet resepteistä olisi jäänyt kokeilematta
joten ajatus jäi idean tasolle. Kunnes sitten korteista tietoa näitä postauksia
varten etsiessäni törmäsin blogiin jossa idea oli jo toteutettu! Mahtavaa!

 Ihan älyttömän viihdyttävä blogi, maailmasta löytyy kyllä hauskoja ihmisiä.
Vaikka muuten osaisit ruotsia sujuvasti, suosittelen lämpimästi google kääntäjän käyttöä sillä jo valmiiksi hauska aihe huvittavasti kerrottuna + google kääntäjä = varmat naurut.

Käykää kurkkimassa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Wanhoja uutisia 1700- ja 1800-luvuilta


Netti toimii jälleen ja olen löytänyt uuden jännän mielenkiinnonkohteen jossa olen pyörinyt silmät kiiluen välillä nauraa höristen, välillä päätä pudistaen ja välillä tuskaisena koska tiedän etten saa mistään asiaan liittyviä lisätietoja. 


  Löytämäni jännä paikka on Google news. Se on eräs googlen monista palveluista josta voi löytää to-del-la vanhoja sanomalehtiä kokonaisuudessaan. Olen haltioissani lueskellut tänään lehtiä esimerkiksi 1700- ja 1800-luvuilta ja voin kertoa että niistä löytyy tosi kummaa kamaa.
Esimerkiksi "Avioituneet"-ilmoitukset.

Huomasin että varsinkin 1800-luvun alussa morsio on ollut usein vain 15-16 vuotias ja nykyajasta poiketen ilmoituksissa kerrotaan huvittavasti myös tarjoamuksista tähän tyyliin:

"Kunnianarvoisa neiti Agatha Clegg 16-vuotta nai tänään Arvoisan Ruorimies William Jonesin morsiamen isän läsnäollessa. Tarjottiin erinomaista kuorrutekakkua josta puhutaan vielä kauan. Myös erinomaista viiniä oli niinmyöten tarjolla."

tai

"Kunnianarvoisa Neiti Naylor 15-vuotta nai tänään kunnianarvoisan Herra Alexander Scottin. Morsiamen perhe oli koolla tilaisuudessa. Tarjottiin mainio pitopöytä, tarjottu valkoinen brandy oli erityisen laadukasta."

Voihan se olla että tuossa lukemassani lehdessä oli töissä harvinaislaatuinen herkkusuutoimittaja, mene ja tiedä. Jotenkin ihanaa lukea noista tarjoamuksista aivan erikseen. On siellä häissä herkuteltu parisataa vuotta sitten. Voi kun pääsisi aikakoneella kärpäseksi kattoon.

Nyt kun morsioista oli muutenkin puhetta niin ymppään tämän löytämäni jutun tähän. Kiinnostava fakta on että tämä löytyi tasan 100 vuotta vanhasta lehdestä sillä päiväys oli 12.1.1913.

Mitäköhän tässäkin on taustoilla? Rikkaan maanomistajan nuorta 16-vuotiasta morsiota joka oli ollut naimisissa vain 4 kuukautta ammuttiin päähän kotonaan farmilla.

Aviomies oli tullut kotiin juuri ampujan karattua, pyssy löytyi vielä lämpimänä lattialta. Teinimorsio ehti kuiskata vain "mies teki sen!" ennen kuin pyörtyi.

Lopuksi kerrotaan pahaenteisesti "Rouva Hoover saattaa toipua."
Mahtoikohan hän selvitä?

Toisellekin morsiamelle kävi huonosti.



"10.7 1821 allekirjoittanut Ann Hazell nai Thomas Matthews juniorin, vihkimisen toimitti pastori Gibson ja he elivät yhdessä kunnes Matthew päätti hylätä minut ja kaksi yhteistä tytärtämme ja syyllistyi kaksinnaimiseen naimalla marraskuussa 1828 Ann Chandlerin. Tästä rikoksesta mainittu Thomas Matthews on asetetty syytteeseen."

Rouva Matthews jatkaa kertomalla että hän on hakenut tämän vuoksi avioeroa. 
Ilmeisesti julkinen ilmoitus lehdessä kuului ajan avioerotoimenpiteisiin. 
Aikamoinen ketku tuo mies.

Lehdissä oli myös hauskoja mainoksia.  
Siinä missä myyntipalstalla on nykyään autoja, 
myytiin ennen purjeveneitä.


Tässä myydään 90 tonnista ruotsalaista kuunaria 
"William & Elizaa" ja 180 tonnista "Mary & Elizaa."


Olisi ollut hauska matkustaa 
"Timantissa" tai "Orozimbossa."

Hätkähdyttävimpiinkin mainoksiin törmäsin.



Näitä oli todella, todella paljon. Siinä missä moniin ilmoituksiin ja mainoksiin oli hauska suhtautua huumorilla, olivat nämä tällaiset aika sokeeraavia ihan jo siksikin koska muut artikkelit ja ilmoitukset olivat niin korrekteja ja sivistyneitä.

Tässä suoraan yksityiskuunarilta myydään fiksu 16-vuotias orjapoju jota on aikaisemmin käytetty maatöihin. Myydään myös 28-vuotias orja jolla 5-vuotias poika ja kaksivuotias tyttö. 
Myydään nykypäivän lemmikki-ilmoituksista tutuin termein "pysyvään kotiin."



Tämä "myydään pysyvään kotiin" taisi selvästi olla "kunnianarvoisen" ja "hyvän" orjakauppiaan tunnusmerkki vähän sellaisin vivahtein että ei tässä mitään raakalaisia olla kun orjani myyn vain hyvään ja pysyvään kotiin!!

On siinä itsepetosta...

Ilmeisesti kauppatavara ei kuitenkaan aina saanut "hyvää kotia" sillä lehdet suorastaan pursuivat ilmoituksia karanneista orjista joiden kiinniottamisesta maksettiin erisuuruisia palkkioita.


"Tumma, 16-vuotias mulattityttö Ann karannut. 
157cm, paksut huulet, miellyttävä ruumiinrakenne. 
Tavallisimmin kampaa villansa (hiukset!) palmikolle. 
Karatessa päälla uusi Ticklenburgin puuvillainen hihaton 
alusmekko jonka saumoja ei käännetty, puolipitoinen 
harmaa päällysmekko jossa osaksi helmi- ja osaksi 
metallinappeja, karkeapuuvillainen essu jossa kaulus, 
hyvät puuvillasukat, puolipidetyt kengät ja kuvioitu 
nenäliina jota pitää päähineenä jossa on reikä jonka 
ilmeisesti siihen on rotta purrut. 
Kukatahansa joka nappaa tytön Baltimoren 
lähialueilla saakoon viisi dollaria, 
16 mailin päästä kymmenen dollaria ja 
kaikki kohtuulliset lisäkulut maksetaan. 
Kaikkia henkilöitä varoitetaan avustamasta tyttöä rangaistuksen uhalla."

Tästä tytöstä tarjottiin maksimissaan kymmenen dollaria joka on nykyrahassa 130 euroa. Tuolloin sillä rahalla oli kyllä enemmän ostovoimaakin. Mahdottomia summia ei kuitenkaan karanneista orjanaisista maksettu. Orjamiehistä maksetut palautusrahat ovatkin sitten suurempia sillä miehiä käytettiin maataloustyökoneina jotka jaksoivat ankaraa fyysistä puurtamista paremmin kuin naiset. 


Suurin silmiini osunut löytöpalkkio oli nykyrahassa vähän vajaa 2000 euroa. 
Siinä karannut orja oli 17-vuotias poika, omistajansa monitoimikone monituisissa ulkotöissä joka oli myös "sivisykseen" koulutettu eli monintavoin arvokas. On myös mahdollista että tämän hintaluokan orja oli myös isäntänsä äpärälapsi. Tämä löytöpalkkio oli kuitenkin harvinaisen suuri.

Yleensä palautetuista orjista ei maksettu kovin suuria summia koska ellei kyseessä ollut alunperinkin jostain syystä erittäin arvokas orja, katsottiin karkaaminen erittäin negatiiviseksi seikaksi ja orja tapettiin palautuksen jälkeen. Karatessaan kuolleeksi julistetusta orjasta ei kannata maksaa maltaita mutta kunnian takia ja esimerkin takia piti karannut orja saada takaisin tapettavaksi.

On myös huomioitava että käytännössä jokaisen tällaisen ilmoituksen takaa löytyy vakavaa kaltoinkohtelua, yhteiskunnassa jossa orjuus oli laillinen elinkeino, ei juuri ollut paikkaa karanneelle orjalle. Ei ollut paikkaa minne karata. Niinpä "kodista" paettiin vain äärimmäisen hädän alla. Karkaamisen taustalta löytyi raiskauksia, pahinpitelyä, silpomista, you name it. Orjalla ei ollut oikeuksia. Orjia myytiin samalla osastolla kuin viljaa, hepeniä, päänsärkypulvereita ja omenoita.


1800-luvun alun lehdissä oli myös useita 
pikkuilmoituksia joiden sisältö meni suunnilleen näin:

"VELKOJILLENI! 
Yritän kunnianarvoisesti 
maksaa niin pian kuin voin! 
Olen keskustellut pankinjohtajani kanssa ja 
saan ehkä huomattavan lainan. 
Pyydän kärsivällisyyttä. 
Nöyrimmin Herra Sejase."

"IMETTÄJÄ haluaa paikan! 
Pystyn tuottamaan runsaasti korkealuokkaista
 rasvaista maitoa ravitsemaan lastanne. 
Oma lapseni kuoli joten maidolle ei ole kilpailijaa. 
Tiedustelkaa ystävällisesti osoitetietoja toimistosta."

"KOTIOPETTAJATARTA etsitään.
Keskustassa asuva herrasmies toivoo 
saavansa palvelukseen Ladyn joka on 
sovelias opettamaan ranskaa, Englantia 
sekä kaikkia sivistyneen naisen koulutukseen liittyviä taitolajeja.

Nyt kun tuon arkiston löysin tulen palaamaan sinne vielä monta kertaa. En edes vielä päässyt 1900-luvulle saatika 60-70-lukujen lehtiin joiden parissa on varmasti yhtä hauskaa!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Sota- ja pula-ajan keittokirjat


Tässä muutamana päivänä olen lueskellut suomen sodista kertovaa kirjaa joka keskittyy erityisesti naisten työpanokseen ja pärjäämiseen sodassa. Kirjasta myöhemmin enemmän mutta sotajuttujen lisäksi siinä sivutaan aina välillä joillain pikkuinfoilla pula-ajan ruokia.

 Jostain syystä kaikki ruokajutut kiinnostavat aivan erityisesti 
itseäni ja mitä hurjempi resepti sen enemmän siitä innostun. 

Ei puhettakaan että sitä ruokaa itse ryhtyisin laittamaan 
tai edes toisen laittamana maistaisin mutta jotenkin 
ihmeesti ne mitä hulluimmat reseptit vain kiehtovat?


Ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan aikana suomessa oli kova elintarvikepula ja senaikainen, v. 1917 ilmestynyt kirja latoo reseptejä esim. verikakkuihin, savustettuihin lehmän utareisiin, sorkkarasvaan ja heinissä keitettyihin herneisiin, onpa opastettu myös miten raaoista perunoista voisi tehdä hiivaa.

Uppouduin näiden mielenkiintoisten esimerkkien innoittamana tutkimaan yleisemmin sota-aikojen reseptejä ja selviytymisvinkkejä ja siinä törmäsin jälleen uudenlaiseen sota-ajan keittokirjaan. Nimittäin amerikkalaiseen. Joka on piirretty.

(Kuvat suurenevat kun klikkaat niitä.)


Varsinainen sota-ajan kirja tämä ei ole sillä se on ilmestynyt Englannissa vuonna 1946 jolloin sota oli jo ohi mutta säännöstely jatkui.

Kirjan nimi on "PATSY'S REFLECTIONS, LEARN TO COOK BY PICTURES" ja se on täynnä eksoottisia reseptejä ja neuvoja korvikkeiden valmistamiseen.

Alun perin kirjan sarjakuvastripit julkaistiin Daily Mirror-nimisessä lehdessä tuoden
kotirouville joka päivä huvia ja hyötyä.


Tämä kirja on suunnattu erityisesti nuorille vaimoille
jotka ovat juuri lähteneet äitinsä helmoista aviopuolisonsa
kotiin ja joka nyt opettelee nuorekkaalla tavalla kokkaamaan
sekä taloudellisesti että maistuvasti.

Reseptejä on satoja ja useimman lopussa työstä palannut pukuun sonnustautunut aviomies Peter kommentoi Patsy-pikkuvaimon kokkailuita vaihtelevin sanoin.

Patsy etsii neuvoja kokkailuihin naapurinrouvilta sekä äidiltään.

Mietin että onkohan tuolla Peter-puolisolla pieni ihastus naapurin Joania kohtaan, tuossa vasemmassa kuvassakin kehuu tämän kosketusta

Ehkä se on jotain hienovaraista vihjailua? :D


Tässä Peter palkitsee nuorikkonsa elokuviin viemisellä.


 Tässä opetetaan taloudellista uunin käyttöä. joka ritilälle oma ruokansa paistumaan.



Ihanan ällöttäviä reseptejä löytyy, miten olisi 
suklaamakaronivanukasta ja haudutettua kurkkua?



Entäs hyvää valaanlihasipulipihviä?
Tai sitten mahalaukkua tomaatin kera?



Minusta tämä on ihana kirja, niin aikansa mukainen, joka reseptissä on melkein erilainen esiliina ja
kaikki kampaukset ovat niin viimeisen päälle.

 Pula-ajasta kertoo se että monessa reseptissä neuvotaan miten korvata maito, munat, voi ja toisinaan
 liha kermavaahdosta puhumattakaan. Melkein kaikki paistetaan laardissa ja
joka toisen aterian jokin valmistusaine ovat leivänmurut jostain syystä.

Pisteitä eli ilmeisesti jonkinlaisia ruokakorttipisteitä
laskettiin tarkasti ja jos kyseessä on erityisen hieno resepti jossa
 käytetään kuin käytetäänkin esim. voita laardin ja margariinin sijaan,
 tulee sarjakuvaan varmasti hahmo heristämään sormea ja kysymään tietääkö
 ruoanlaittaja miten monia pisteitä joudut kuluttamaan tämän kakun takia??

Keittokirja opetti siis lukijoilleen myös säästäväisyyttä ja harkintaa taloudenpidossa.

Peterkään ei siis saa vanukkaidensa päälle kermaa vaikka valittaa ja katsoo Patsya pahalla silmällä.


 Onneksi miespolo sai jossain vaiheessa maalaisserkuilta syntymäpäivälahjaksi munia ja voita ja antoi positiivista palautetta Patsyllekin.


Minusta tämä oli aivan ihana löytö ja tästä kuulette vielä myöhemminkin!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ihmiskunnan kummat kuriositeetit


Niin, minulla olisi niin paljon kaikkea kirjoiteltavaa taas,
olen aivan innoissani pitkistä googlailuista ja jännien tarinoiden lukemisesta! 

Erityisesti netin kuvapalvelut ovat koitumassa kohtalokseni,
kun klikkaat yhtä mielenkiintoista kuvaa, johtaa se taas toisiin mielenkiintoisten kuvien
kuvagallerioihin jotka johtavat taas uusiin ihmeellisiin kuvagallerioihin loputtomiin... 

Maailmassa on ollut niin paljon mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja niin
 kummallisia juttuja ja ihmeellisiä näkymiä että tekisi mieleni vain laittaa
 kaikki arkitekeminen tauolle ja tutkia vain kunkin jännän kuvan
taustoja kunnes läkähdyn. 

On niin harmillista kun se ei ole mahdollista!

 Mies kissansa ja heppansa kanssa kuvattavana?

Kyllä me ihmiset sitten olemme olleet kummallisia.
Ei tarvitse juuri lukea fiktiota kun riittää että lukee parit historiankirjat.
Minulla on jo monta juttuaihetta varastossa joista kerron tarkemmin sitten
 joskus kun minulla on aikaa perehtyä jokaiseen niin hyvin kuin on tarpeen. 

On se kyllä hyvä että on tämä netti ;)

Ajattelin kuitenkin paremman puutteessa tarjota parit jännät
kuvat joihin muutamiin liittyy lyhyt tarinakin. Muut ovat
 vain hienoja kuvia (mielestäni.)

Varoitan että nämä ovat aika hurjia, satuin eksymään
 arkeologia-aiheiseen osioon googlaillessani! 

Paremminhan tämän postauksen olisi olisi ollut odottaa
 tuonne pyhäinpäivän tai halloweenin aikoihin mutta en malta...

Ensimmäinen on muinainen koristelutapa.


Tämä on Chiapasista Meksikosta löytynyt kallo. 

Nykyhiphopparit jotka istuttavat timantteja hampaisiinsa
ovat ihan ajasta jäljessä! Ilmeisesti jalokivet hampaissa
ovat ainakin 2500 vuotta vanha juttu. 

Nämä timanttisuut eivät olleet ylhäisön etuoikeus vaan
 ihan kaikki kansanluokat ja niistä erityisesti miespuoliset
 henkilöt laitattivat lookkinsa uusiksi näin. 

Toimenpiteessä kovalla obsidiaaniporalla porattiin
hampaaseen reikä johon runtattiin valittu kivi, esimerkiksi jadenpala. 

Ja näitä kalloja tutkimalla on saatu selville että toimenpiteen
suorittajat osasivat hommansa ja osasivat välttää hammasjuureen
osumisen. Nämä olivat siis ilmeisesti aika taiten tehdyt vaikka ensin
 ajattelin että voi kauhistus mikä hammaslääkärin painajainen!


Kuvan naiselle on tapahtunut onnettomuus jonka
seurauksena hänelle on valmistettu puiset jalat. 

Voimme vain kuvitella miten vaikeaa noilla
 on ollut kävellä koska katsokaa nyt; 
 nehän ovat selvästi juhlakoivet, viininlehtikaiverrukset
rypäleterttuineen ja KOROT! 

Kauneus ennen kaikkea!


Sitten törmäsin ensimmäisen kerran elämässäni taiteilijaan
nimeltä Jacques Fabien Gautier d'Agoty joka syntyi vuonna 1711. 

Hän oli aika mielenkiintoinen tapaus mutta eittämättä loistava
taiteilija. En osaa oikein sanoa miksi nämä ovat niin kiehtovia
. En tohtinut laittaa tänne niitä hurjimpia. Osa on aika riettaita ja
 järkyttäviäkin. Katsokaa vaikka.

Lisäkuvia tästä.


Korsetti ei ole kauhean vanha juttu, se lanseerattiin vasta joskus
1500-luvulla Espanjassa ja Italiassa josta sen käyttö levisi Ranskaan
ja lopulta kaikkialle muualle maailmaan. 

Sen ensitarkoitus oli esteettiseksi tarkoitettu, kapea vyötärö tuli
 kauneusihanteeksi mutta myöhemmin korsetin käyttämättäjättäminen
 ei tullut kyseeseen sillä siihen alettiin liittää myös käsitteitä siveydestä
 ja kunnollisuudesta. 

Kuten kaikki naisten muoti jossain vaiheessa, korsetinkäyttökin
vedettiin överiksi jonka takia erilaiset kansanterveysliikkeet aika ajoin
julkaisivat tällaisia kuvia. Ja pahinta oli että tuo yläkuva ei ole yhtään liioiteltu!

Tässä näyttelijätär Camille Clifford jolla oli ideaalivyötärö

Jos olette yhtään lukeneet huonoja historiallisia hömppäkirjoja
 tai katsoneet vastaavia elokuvia, muistanette kohtaukset jossa naiset
ennemmin tai myöhemmin tarvitsivat hajusuolaa. 

Ja miksikö? 

No siksi että äärimmilleen kiristetyt korsetit synnyttivät
happivajausta jonka takia naiset pyörtyilivät tuon tuosta.
 Tuon ajan naiset tulivatkin tunnetuiksi heikkoudestaan
 ja hentoudestaan eikä ihme. 

Jatkuva happivaje heikonsi immuunipuolustusta rankasti
 jolloin nainen ali kuin avoin ovi monille taudinaiheuttajille
ja sairauksille. Puhumattakaan siitä että sisäelinten toiminta
 häiriintyi usein. Synnytys oli myös usealle tavallista
 rankempi paikka kiitos korsetin.


Tässä on muumio. 

Jokainen on joskus muumioista kuullut mutta tämä ei
 olekaan ihan mikätahansa muumio. Tämä on ns. tee-se-itse-muumio.

Pohjois-Japanilaiset munkit ovat aikanaan lukemani
perusteella tehneet aika hurjan kuuloisia temppuja.
Eräs hurjimmistä tempuista on tämä. 

Eräänä päivänä munkki aloittaa Shokushinbutsu-nimisen riitin. 

 Ensimmäisen tuhannen päivän, eli noin kolmen vuoden ajan munkki
 kuntoilee hullun lailla. Siis rääkki potenssiin sata. Tämä siksi että
ko. munkki haluaa tulla mahdollisimman laihaksi ja aliravituksi,
 kaikki läski must go. 

Tappaa ei kuitenkaan itseään saa eli hiukan pitää syödäkin.
 Ruokana on siemeniä ja pähkinöitä.

Kun tuhat päivää on kulunut...
 Alkaa toinen tuhannen päivän periodi. 
Nyt peli kovenee. 

Ruokana on vain ravintopitoisia puunkuoria ja nilaa
sekä juuria. Paluuta ei enää tästä pisteestä ole sillä
 juuret holautetaan kurkusta alas kiinalaisen lakkapuun
 mahlasta valmistetulla juomalla joka on hitaasti tappavaa myrkkyä.


Kolmen vuoden ajan siis hiljalleen myrkytetään kehoa.

Ei vain muumiointitarkoituksissa vaan myös siksi että
hiljalleen keho tulee niin myrkylliseksi että kaikenlaiset
 kärpäsentoukat ja ruumismadot eivät sitten syö sinua. 

Tässä vaiheessa saa tottua jokapäiväiseen oksenteluun ja
 jatkuvaan huonovointisuuteen myrkyn takia.

Tämän tuhannen päivän periodin loppupuolella prosessi
 alkaakin olla valmis, munkissa vielä henki pihisee. Silloin
 hän kiipeää varta vasten valmistettuun kivihautaan joka suljetaan. 

Hautaan kulkee ilmaputki ja pieni kello. 
Joka päivä munkki helistää kelloa kertoakseen onko vielä elossa. 
 Eräänä päivänä kello ei enää soi. 
Silloin hengitysputki vedetään pois.

Kuluu vielä 1000 päivää. 

Sen jälkeen muut munkit avaavat haudan ja katsovat
onko tämä useamman vuoden pituinen muumiointiprosessi
 ollut onnistunut. Tämän kaiken tuskan ja vaivan jälkeen
uskomatonta on että muumiointiprosessi onnistui siltikin vain hyvin harvoin! 

Mikäli näin kuitenkin, harvoin, kävi, vietiin muumio
 temppeliin muiden ihailtavaksi! 

En ole tainnut ikinä kuulla mitään hullumpaa!! 
Nyt on kyllä pakko sanoa että vain Japanissa...


Ja anteeksi, nyt kun muumiolinjalla mennään täytyy
 tämäkin riipaiseva ihmiskohtalo kertoa. 

Tässä lepää Urszula Morszkowska, krakovalainen 20-vuotias
tyttö joka kuoli hääpäivänään vuonna 1787. 

Hän kuului ylhäisaateliin ja isällä oli tytölle suuret suunnitelmat.
Urzula ei kuitenkaan suostunut näihin suunnitelmiin sillä hän oli
 rakastunut, paha vain että kohde ei ollut aatelinen vaan tavallinen
 kansanmies jonka Urzula kihlasi isästä välittämättä.

Tytön isä otti tämän "landepaukun" naimisen tosi pahasti.

Teeskennellen hyväksyvänsä pakon edessä asian hän tarjosi
 tyttärelleen tämän omissa hääjuhlissa viinimaljan joka oli myrkytetty. 

Urzula menehtyi samana päivänä ja  hänen ruumiinsa on
esillä Krakovalaisessa kirkossa yhä hääpukuun puettuna.


Seuraavaksi hauskempi juttu.
Kun pakettipostin kuljetus aloitettiin eräässä jenkkiläisessä
 osavaltiossa 1913, alkoivat neuvokkaat äidit lähettää lapsiaan postilla!
 Postimerkit kiinnitettiin lasten vaatteisiin neuloilla ja matkanteko
voi alkaa. Lapset matkasivat ominpäin postisäkkien joukossa myös junavaunuissa. 
Kun postilaitos sai kuulla joidenkin kuukausien jälkeen näistä erikoisista
 paketeista ohjeistettiin postiljooneja olemaan enää hyväksymättä lapsipostia.


Tässä on Edward Mordrake.

 Hän oli 1900-luvun alun englantilainen pääri, siis yläluokkaan kuuluva mies joka oli syntynyt kaksikasvoisena. Toiset kasvot hänen takaraivossaan eivät voineet syödä eivätkä puhua mutta ne voivat nauraa ja itkeä.

Edward kärsi todella suuresti tilastaan. 

Pahinta tilanteessa oli että toiset kasvot kuiskivat Edwardille erityisesti öisin. 
Käsittämätön tilanne. 

Hän rukoili lääkäreitä poistamaan toiset kasvot mutta
niin ennenkuulumaton oli koko juttu etteivät lääkärit edes yrittäneet. 

23-vuotiaana Edward ei enää ketänyt tilannetta vaan myrkytti itsensä kuoliaaksi.


Nämä minun piti näyttää koska ne ovat niin somat!

Kuningas Childerik 1 oli Merovingien kuningas 440-482.
Eli kauan sitten.

 Childerik teki mitä tuohon aikaan tehtiin, tappeli ja soti paljon ja lopulta kuoli. 

Yli tuhat vuotta hauta oli koskematon kunnes sitten
1653 Adrien-niminen muurari työskenteli kirkkomaalla
 ja hän sattui osumaan kuninkaan hautaan. Haudasta löytyi
 kultarahoja, koruja ja 300 pikkuruista mehiläista
kullasta ja jalokivistä valmistettuina! 

Ihania!

Asia unohtui suunnilleen sadaksi vuodeksi. 

Sitten aikansa historijoitsivat kiinnostuivat jälleen asiasta,
hautalöytöjä tutkittiin innokkaasti ja ne kirjoihin ja kansiin
painettuine tutkimuksineen lahjoitettiin v. 1755 Ludvig XI:lle
 eli aurinkokuninkaalle.

Tälläpä vain oli niin paljon helyjä ettei hän jaksanut
kiinnostua koko aarteesta vaan sekä vaivalla laadittu kirja
aarteesta ja itse aarre haudattiin kenenkään niistä innostumatta arkistojen kätköihin. 

Jonne se unohdettiin jälleen melkein sadaksi vuodeksi...

Vuonna 1831, marraskuun alkupäivinä tuonne arkistoihin murtauduttiin. 
Koko 80 kiloa painava aarre ryöstettiin ja sulatettiin!

Näin kävi tälle upealle ja massiiviselle hauta-aarteelle. 

Myöhemmin varkaiden jäljeltä löydettiin kuvan kaksi
kultamehiläistä jotka olivat jääneet kiveyksen rakosiin.


Ja viimeinen kuva joka lopettaa tämän kuriositeettisarjan. 

Tästä ei kyllä ole sen kummempaa sanottavaa joten
 kerron vain mitä kuvan takana lukee kaikessa yksinkertaisuudessaan:

"Aunt Velma. 

She never married."