tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vintage / Mainos / Vanha mainos / Sovinistinen / Nainen / Naisen asema


Minä pidän vanhoista mainoksista ja vanhoista kuvituksista.
Siksi koska niiden visuaalinen maailma on erilainen sekä
siksi että ne ovat usein melko värikkäitä mutta ennen kaikkea
  siksi että ne herättävät minussa monenlaisia eri tunteita.

Nämä mainokset puhuvat vanhasta maailmasta jossa äitimme
 tai isoäitimme tai isoisoäitimme elivät. Ja jos kuvien merkityksiä
miettii, huomaa että vielä nykymaailmassakin naisia syyllistetään
samoin mutta toki hienovaraisimmin keinoin.

Huomatkaa myös brändit.

Jo aikanaan isoilla firmoilla kuten Liptonilla, Listerinellä, Palmolivellä,
 Kenwoodilla jne. oli omat mainososastonsa joissa ei sohittu makkinoille
mainoksia joilla ei olisi ollut vankka pohjansa kansan moraalikäsityksissä
tai jotka olisivat olleet vastoin yleisiä hyväksyttyjä sosiaalisia suhteita.














Seuraava ei ole mainos mutta muuten vain aikansa mentaliteetin havainnolistaja:


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

My little ponyja, retromekko ja mieluisia kirjoja Vallilan kirpputorilta


Tämä päivä on ollut sellainen joka laittaa ajattelemaan huolestuttavia
ajatuksia. Kaikki on sujunut niin mukavasti että tunteita jotka sanovat
että vastapainoksi on tapahduttava  jotain kauheaa tulee väkisinkin.


Lähdin aamuvarhaisella  käymään kirpputorilla, arvelin pessimistisesti
etten varmaankaan mitään ihmeellistä löydä ja sitten löytyikin näin iso kasa poneja!

Koko viime vuosi oli ponikeräilyn kannalta todella huonoa aikaa,
kirpputoreilta ei löytynyt mitään. Nyt olen tyytyväinen.

 Ostin myös erään kovasti pitämäni viihdekirjailijan kirjoja pilkkahintaan.

Catherine Cookson kirjoitti lukuisia historiallisia romaaneja ja oli
kuollessaan vuonna 1998 britannian myydyin kirjailija ja multimiljonääri.

Hän kirjoitti lähes sata kirjaa pitkän elämänsä aikana ja vastusti koko
elämänsä kirjojensa kategorisointia "naisten romanttiseksi kirjallisuudeksi."
Hän itse kutsui kirjojaan historiallisiksi kertomuksiksi ihmisistä ja näiden
asemista yhteiskunnassa joka oli hänelle tuttu vanhempiensa
kertomuksista ja omasta lapsuudestaan.


Cooksonin tyyli on mukaansatempaava ja mukaansatempaavuuden
 eräs raadollinen syy on että hänen kirjojensa päähenkilöt käyvät
 läpi käsittämättömän rankkoja asioita. Kirjoissa on aina suuria
intohimoja mutta ne eivät useinkaan ole luonteeltaan seksuaalisia
vaan juontavat juurensa erilaiseen vihaan, kaunaan ja sukuriitoihin.

Suomessa kustantamo on nähnyt parhaaksi kääriä
nämä kirjat mitä kauheimman kuvittajan kauheimpiin pehmopornomaisiin
kuvituksiin minkä uskon olevan kaikkein suurin syy sille että jotkut
dissaavat itse kirjailijaa.

Maailmankaikkeuden mielestä olin ilmeisesti siis juuri
 oikea henkilö kulkemaan sellaisen henkilön kirppispöydän
 luokse joka myi nämä uudet viisi paksua kirjaa minulle
yhdellä eurolla. Mukava mies ja hänen kiva rouvansa
 olisivat itseasiassa antaneet minulle KAIKKI pöytänsä
Catherine Cooksonin kirjat eurolla ja niitä oli varmasti yli
 kymmenen mutta en jaksanut kantaa ja osa minulla jo oli :)

Lisäksi hankin ihanan Jean M. Untinen-Auelin maan lapsi sarjan
 kolme kirjaa eurolla... Joissa on kirjailijan itsensä omistuskirjoitus.

Tällaisenkin löysin! On hieno.

Tavaroita katsellessani kuulin myös tarinan jonka nyt jaan.

Pengoin vaatekasaa jonka takana istuivat kaksi suunnilleen
parikymppistä tyttöä. toinen tyttö aloitti:  

"Hei tiätsä, olin eilen miehen kanssa ja oltiin menossa metroon.
 No se metro ehti mennä just meidän edestä niin istuttiin penkille odottamaan uutta.
No heti kun oltiin istuttu niin huomattiin sillä penkillä siisti valkoinen kirjekuori
jonka päälle luki "Sinä joka löysit tämän, tämä kirje on sinulle." Joo!

Oltiin että mitä ihmettä mut avattiin se sitten.
Se oli sellaista kermanvalkoista paperia ja siellä luki niinkun;
 'Hei sinä joka avasit tämän kirjeen. Haluan kertoa että
 olet ihmeellinen. Olet kaunis ja upee!"

Sitten tytöt päivittelivät että hitsi miten hienoa ja itse purin huulta
kun teki mieli alkaa myös hehkuttelemaan hauskaa tapahtumaa.
Tuo kertomus teki tästä päivästä vieläkin mukavemman. 

Pitäisikö nyt melkein todeta että pidemmittä puheitta vetäydynkin tästä
 keittiön pöydän alle tekemääni maanjäristys/meteoriitin putoamis/ydinsota/
ruttoepidemiasuojaani sillä jotain pahaa on varmasti tulossa koska minua on
tänään näin erityisesti hemmoteltu. Mukaani otan tietenkin kuitenkin uudet
ponini ja kirjani joita hivelen autuaasti ja niin keskittyneesti että en onneksi
huomaa vaikka ilmestyskirjan pedot alkaisivatkin lennellä ikkunan ulkopuolella.

Toivottavasti teilläkin oli hauska päivä!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Miten auttaa eläimiä / Eläinten auttaminen / Löytöeläimet / Eläinsuoja / Eläimen hankkiminen / söpöt eläinkuvat /Luonnonsuojelu/ Eläinsuojeluyhdistys / Apula


Ihanien kuvien katselu on vakuuttuneen mielipiteeni mielestä terveellistä. Terveyskeskuksista pitäisi osata
kirjoittaa kuvareseptejä!

Toisinaan tunteisiin vetoavat kuvat myös muistuttavat meitä siitä että ihmisinä meillä on iso vastuu niistä jotka ovat armoillamme, kuten eläimet yleensä ovat.

Katsele ensin muutama kuva ja laske stressihormonitasojasi. Niiden loputtua lue tietoa siitä miten voit osaltasi kantaa kortesi kekoon eläinten hyväksi jotka kaipaavat apuasi.









































Mitä voit tehdä eläinten hyväksi?


1. Kiinnitä huomiota kulutustottumuksiisi. Kuluttajalla, juuri sinulla, kollektiivinen vastuu jokaisesta eläimestä joka kärsii tehotuotannon vuoksi. Mitä halvempaa lihaa, sen suurempi tuska eläimellä.

2. Älä osta häkkikanalan munia. Et halua osallistua julmuuteen. Osta luomumunia. 

3. Ryhdy kasvissyöjäksi. Lihansyönti kuormittaa planeettaa valtavasti jos unohdetaan tehotuotannon eettiset ongelmat. 1 sianlihakilo = 5kg viljaa tai soijaa, 1. naudanlihakilo = 8kg viljaa tai soijaa, 1 broilerinlihakilo = 3kg viljaa tai soijaa. 

Kotieläintuotanto kuluttaa energiaa, vettä, maa-alaa, torjunta-aineita, ja lannoitteita sekä aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä, eroosiota ja vesistöjen rehevöitymistä kuin kasvien käyttäminen suoraan ihmisravinnoksi

-Lihantuotanto on käänteinen proteiinin tuotantotapana. Esimerkiksi yhden sianlihakilon tuottamiseen  kuluu 25-38 kertaa enemmän energiaa kuin mitä liha sisältää. 
Viljeltävillä kasveilla tilanne on päinvastainen, sillä tietty viljelyyn panostettu energiamäärä saadaan kasvien energiasisältönä takaisin 2-6-kertaisena.

4. Jos koet että kasvissyönti ei ole itsesi kohdalla realistinen vaihtoehto, karsi lihatuotteiden syömistä ja turvaudu sitä halutessasi riistaan. Riistan kohdalla eettinen moraalikuormitus on huomattavasti pienempi, ÄLÄ unohda että olet henkilökohtaisesti vastuussa jokaisen tuotantoeläinlaitoksessa kärsivän eläimen pelosta ja hädästä. Se että muutkin niin tekevät ei vapauta sinua vastuusta.

Vaikka tuotantoeläinten olot ovat maassamme paremmalla tolalla kuin muualla on fakta siten että niin kauan kuin hintoja pidetään alhaalla ja halpaa lihaa ostetaan ei tuottajilla ole mitään mahdollisuutta parantaa eläintensä oloja vaikka vilpitöntä tahtoa asiaan elinkeinonharjoittajan puolelta olisikin.


5. Muissa arkipäivän valinnoissakin voit auttaa. Pidä silmällä mitä perheessänne heitetään roskikseen. Muoviverkkoa olevat sipuli- ja hedelmäpussit eivät kuulu kaatopaikalle. Ne tulee leikata saksilla tai mielummin polttaa. Lukemattomat linnut ja muut eläimet päättävät päivänsä verkkoon kietoutuneina.

Jos jostain syystä heität säilyketölkit roskiin etkä vie niitä metallinkeräykseen, ole hyvä ja avaa metallikansi kokonaan. Pudota se sitten tölkin pohjalle terävä reuna alaspäin.

Eläimet painavat muuten päänsä ruoanhajun houkuttamana purkkiin ja jäävät terävän reunan vangiksi pysyvästi ja kokevat tuskallisen ja pitkittyneen kuoleman jonka sinä olet aiheuttanut.

Huomioi muutenkin mitä roskiin laitat. Minkäänlainen lääke ei kuulu roskikseen. Voit palauttaa ne lähiapteekkisi tiskille. Minkäänlaiset myrkyt eivät kuulu roskikseen. Täällä voit tutustua siihen mikä on ongelmajätettä.

6. Tarjoa eläimelle koti. Paina tästä jos haluat tarjota kodin koiralle, paina tästä jos haluat tarjota kodin kissalle, paina tästä jos haluat antaa kodin mille tahansa muulle eläimelle. Tarvitsemiasi sanoja ovat myös "löytöeläinsuoja," "löytöeläintalo," "eläinsuojeluyhdistys," "kissatalo," "eläimet vailla kotia," ym. Etsi tietoja nettihaulla jollain vastaavalla sanalla ja oman kotikaupunkisi/kuntasi nimellä.

Eläinsuojissa odottavat juuri sinua lukemattomat upeat persoonat jotka ovat valmiita tuomaan elämääsi paljon rakkautta ja terveyttä...

...Sillä on todistettu että lemmikin pitäminen alentaa stressitasoja, nostaa immuunipuolustustasi, alentaa verenpainettasi, lievittää yksinäisyyttäsi ja eläin tuntee sinua kohtaan myös ehdotonta, sokeaa rakkautta joka on tässä maailmassa harvinaista.

7. Älä kuitenkaan ota eläintä leluksi lapsellesi tai siksi koska se on niin ihana ja söpö! Pikkulapsesi ovat sinulle tärkeitä mutta pienen lapsen moraali ja ymmärrys ei ole kehittynyt vielä sille tasolle johon se myöhemmin asettuu. He eivät ymmärrä että eläimellä ei voi leikkiä kuten lelulla, että sen raajoja ei voi loputtomiin vääntää, silmiä painaa eikä pakkosyöttää. Moni pieni lapsi myös rankaisee eläintä lyömällä vaikka eläin ei tiedä mitään pahaa tehneensäkään.

Hanki pienlapsikotiin mielummin isokokoinen koira kuin marsu. Koira ei mene painiessa rikki, marsu menee.

Muista myös että eläin ei ole koskaan lapsen vastuulla! Jos lapsi haluaa eläimen sinä et tee sääntöä jonka mukaan lapsi on vastuussa eläimen ruokinnasta ja hoidosta. Lapsi ei ole noista asioista koskaan vastuussa, sinä olet. Aina.

Valitettavan harva ikävä kyllä on vastuullinen aikuinen. Ole SINÄ sellainen.


8. Ole vastuullinen aikuinen myös jos otat eläimen itsellesi. Raskaaksi tulo tai muuttaminen poikkiksen kanssa yhteen ei ole syy hylätä eläintä jonka elämästä olet sitoutunut pitämään huolen.

Linkittämäni palsta on täynnä kerrassaan yllättäviä "allergioita" sekä ilmoituksia siitä miten eläimestä pitäisi nyt päästä eroon kun uusi puoliso ei siitä tykkää vaan valittaa lenkittämisistä tai karvoista matossa. Tai että eläin annetaan eteenpäin sen raskauden takia.

Jos tunnet että sinusta ei vain kertakaikkiaan ja yksinkertaisesti ole pitämään eläintä on kuitenkin oikea ratkaisu ja vastuullista antaa se sellaisen henkilön huomaan joka siitä kykenee pitämään huolta.

Pikkulapsiperheen leluksi antaminen, epämääräisen käärmeenomistajan ruokavarastoksi antaminen, tallinperälle unohdetuksi kesäkaniksi antaminen ym. vastaavat tavat eivät ole vastuullista käytöstä.

9. Lisäksi huomioi että kun sitoudut ottamaan eläimen sinun on pidettävä huoli sen lajityypillisestä käytöksestä. 

Koiran unohtaminen narun nokkaan pihalle ei sitä ole eikä myöskään se jos laumaeläimiä kuten marsuja tai kaneja ottaa vain yhden. Ihmisestä ei ole laumaeläimen ainoaksi kaveriksi.

Vaikka tarjoaisit eläimelle äärettömästi huomiota et milloinkaan voi olla sen lajikumppani.

Myös lukemattomia eläimiä löytyy jotka on hylätty pysyvästi 
ja ikuisesti tehdasvalmisteisiin metallihäkkeihin ja jotka eivät ikinä sieltä pääse pois. Älä sinä ole sellainen ihminen joka näin tekee.

10 Jos kuitenkin huomaat vastuutonta eläintenpitoa, tee eläinsuojeluilmoitus! Jos huomaat eläimen kaltoinkohtelua etkä tee eläinsuojeluilmoitusta, olet yhtä paljon osallinen eläimen huonoon kohteluun kuin tekijäkin. Voit tehdä eläinsuojeluilmoituksen tässä. Kiireellisessä tapauksessa ota aina ensin yhteys alueesi eläinsuojeluvalvojaan tai poliisiin.

11. Jos eläimeen sitoutuminen vuosikausiksi, joskus vuosikymmeniksi tuntuu poissuljetulta vaihtoehdolta voit osallistua erinomaisesti tarjoamalla eläimelle sijaiskodin. Lukemattomat eläimet kaipaavat tilapäiskotia josta hyötyy sekä eläin että ihminen; sinä saat eläimeltä välittämistä, stressinpoistoa ja eläin saa sinulta mukavan kodin ja ruokaa mahan täydeltä. Sijaiskotivaihtoehtoja tarjoaa usea taho, googleta "sijaiskoti eläimelle/kissalle/jne."


12. Siivoa kaapit ja kerää vanhat pyyhkeet, lakanat ja krääsät paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle. Lahjoituksesi otetaan vastaan tosi tarpeeseen. 

13. Osallistu kuntasi eläinsuojelutyöhön. Eläimistä huolehtivia käsipareja ei ole koskaan tarpeeksi, apuasi kaivataan kipeasti.

14. Voit vaikuttaa myös muin tavoin, jätä nimesi adresseihin jossa ajetaan eläinten asiaa. Käytä eläinystävällisiä tuotteita. Tarkista ovatko kosmetiikkasi ja muut kotona käyttämäsi tuotteet eläintestattuja. Koe-eläimiä on yhä suuret määrät kokemassa suuria tuskia ja kipuja, ei siksi etteikö muuta vaihtoehtoa ole vaan siksi että koe-eläinten käyttö on edelleen hyvin paljon halvempaa kuin jo olemassaolevien vaihtoehtoisten menetelmien käyttö!

15. Ota selvää miten voit auttaa jos näet loukkaantuneen eläimen. Jos näet maantiellä vapaana juoksentelevan koiran, nappaa se kiinni ennen kuin ehtii aiheutua auto-onnettomuus ja ota yhteyttä kuntasi eläinsuojaan.
Tutustu tähän sivustoon selvittääkseni mitä tehdä jos löydät loukkaantuneen eläimen.

Neuvo lapsia olemaan koskematta luonnonvaraisiin eläimiin.
Opeta myös lapsille elämän arvo.

Loukkaantuneesta eläimestä voit myös keskustella palokunnan kanssa. Ei ole pitkää aikaa siitä kun kutsuin palokunnan nostamaan pesäänsä sieltä pudonneen kyyhkyn. Suorittivat tehtävän mieluusti ja soittajalle sekä palomiehelle tuli molemmille hyvä mieli. Ja myös pululle epäilemättä.

16. Tiedon levittäminen on myös erittäin konkreettinen keino jolla voit vaikuttaa eläinten hyvinvointiin. Meistä jokainen tuntee ihmisiä jotka ostavat tehotuotettuja munia, käyttävät paljon kidutettua broilerinlihaa, silittelevät hyvää tarkoittavasti emon hetkeksi jättämää kaninpoikasta jota luulevat hylätyksi mitä se ei todellakaan ole johtaen siihen että emo pahimmassa tapauksessa hylkää poikasen jne.

Ei kukaan lähimmäisistämme varmasti ole paha ihminen vaan kyse on tietämättömyydestä. Levitä sanaa, printtaa tietoja lähimmäisillesi ellei keskustelu heitä tavoita. Auton penkiltä löydetty eläinten auttamisesta kertova A4:nen saattaa avartaa konservatiivisemmankin perheenisän mielen tämän odottaessaan autossa naisväkeä kaupasta.

Kun ihmiselle antaa tilaisuuden olla hyvä on hän useammin hyvä. Levitä sitä mahdollisuutta!

17. Lahjoitukset. 

Ikävä kyllä eläimet ovat aina viimeinen taho jolle rahaa lahjoitetaan.

Vaikka ihminenkin on vain eläin lukemattomien eläinlajien joukossa, tuppaavat häneltä
muut lajit unohtumaan oman lajin ollessa prioriteetti nro. 1. Ei etteivätkö lastensairaalat ja kriisipisteet tarvitsisi rahaa mutta sitä ne kyllä taatusti saavatkin runsain mitoin enemmän kuin eläimet. Lahjoitustahoja on runsaasti; etsi netistä.

Paikallinen eläinsuojeluyhdistyksesi ottaa myös lahjoituksia vastaan.

*

Muista että SINÄ vaikutat, sinulla on hallussasi suuri voima ja voit tahdollasi
vaikuttaa uskomattoman moneen asiaan eläinten hyväksi.

Voit vaikuttaa aivan arkisilla valinnoilla, pienikin teko on oikea teko.

Tapa irrottaa säilyketökin kansi. Tapa pysähtyä autolla jos näkee tienpenkalla
eläimen joka näyttää jääneen juuri auton alle. Tapa ostaa kaupassa edes joskus,
vaikka kerran kuussa luomulihaa tai munia. Tai nosta vaikka komea kastemato
sadesäällä keskeltä tieltä turvaan.

Edes yhden kerran.