Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Retrovaateostoksilla


Olipa hyvä että noin kuukausi sitten siivosin kaappeihini tyhjää tilaa.
Sen oli kai tarkoitus täyttyä sillä kävin Uff-kaupan alepäivillä.

Minä en erityisemmin pidä uffista enkä haluaisi sen toimintaa tukea
 mutta minkä teet, niissä on musertavan ihanat retrovaatevarastot. Vain muutamia 
kertoja vuodesta voin mennä kauppaan ja tuntea sitä samaa mitä kai monet 
naiset tuntevat joka kerta vaatekauppaan mennessään; 
haltioitumista ja tunnetta että haluaa kaiken.

Verho jota en ostanut, koska kaikkea ei voi saada.

Kaikkea kaunista olisi joka puolella, psykedeelisiä kuvioita, köynnöksiä
 joissa on satumarjoja ja galakseja, mekkoja joiden kankaisiin on kudottu
 kulta- ja hopealameeta, takkeja jotka ovat aitoa, paksua villaa eivätkä
 mitään ensimmäisen tuulen läpäiseviä kertakäyttörättejä ja ihmeellisiä 
muotoja ja rönsyjä sellaisin värein että oma mielikuvitukseni ei 
vaivaamatta sellaisia osaisi keksiä. 

Nostelen asuja tangoilta jonkinlaisessa hypnoosinkaltaisessa tilassa ja ihmettelen 
miten näitä ei ole kukaan vielä ostanut... Samassa muistan lauseen jonka joku
 joskus minulle sanoi; "mikset sä vaan joskus voisi hankkia jotain normaalia vaatetta..."



Niin paljon houkutuksia, niin vähän voimaa käsivarsissa. 
Kantokyky on onneksi rajallinen. 

Ihastuin erityisesti näihin kenkiin, niin pöhkö en silti ole että 
ostelisin niitä varastoon kun koko on monta numeroa liian pieni.
 Mutta mikä sääli! Toivottavasti joku hyvä uusi omistaja hankkii ne.


Tästä villapuserosta minun oli ihan pakko ottaa kuva. 
Katsokaa nyt sitä.

Jos se vain olisi ollut vähän inhimillisemmän muotoisemmassa 
villapaidassa, olisin hankkinut sen. Nyt toivon että se 
saa hyvän hipsterikodin. 

Linnun kalansilmämäinen silmä oli muuten nähdäkseni 
käsinpuhallettua lasia ja todella kaunis.


Joskus sen printin ei tarvitse olla mitenkään
 psykedeelinen ollakseen kiva. 

Tämä oli hirveän herttainen hame.

En vain ymmärrä miksi todella monet 60/70-lukujen pitkät hameet 
on tehty neljästä eri kappaleesta. Näyttää typerältä kun hameen keskisauma
joka nykyvaatteissa on sivussa onkin edessä eikä sitä saa kääntämällä
 piiloon koska jokapuolella on saumoja!

Mitään näistä ylläkuvatuista en kuitenkaan ostanut.


Sen sijaan ostin tämän vihreän täkin. Onko tuttu? Miltäköhän vuosikymmeneltä? 

Se nyt on sivuseikka sillä olin täkin tarpeessa ja tämä oli juuri sopivan värinen,
pidän myös haavanlehtikuviosta. 

Koin myös sydämentykytyksiä sillä näin henkarilla tämän vieressä
 turkoosinvärisen silkkitäkin jollaista olen himonnut pitkään mutta 
lähempi katselu paljasti sen olevan sittenkin petauspatja! Itseasiassa 
sellaisellekin minulla olisi ollut tarvetta vierassänkyyn (eli lattialle) 
mutta en jaksanut kantaa. Oli todella kaunis.




Tässä on hienoja lurexmekkoja. 

En ole varma myisinkö nämä pois vai muokkaisinko ne itselleni, 
tokihan ne siis olivat aivan liian isoja kuten aina. Ilmeisesti n. 36-38-kokoiset 
menevät heti kauppaan tullessaan sillä en ole ikinä löytänyt uffista yhtään 
vanhaa kimallemekkoa joka olisi jotain muuta kuin xl-xxxxxxxxxxl-kokoa. 

Näiden muokkaus mittoihini tulee kyllä viemään aikaa eikä tule
 olemaan helppoa, varsinkaan vihreän kohdalla jos sen teen joten katsotaan.



Nämä kaksi olivat hauskat perusmekot joihin
 tarvitsee tehdä vain pieniä muutoksia.

 Vähän nipistää vyötäröltä ja avata ruskean mekon 
kalvosimet (liian lyhyet hihat) ja pidentää 
niitä. Tai kenties teen niistä 3/4 hihat.


 Tämä on aivan kamala kuva. 

Minulla on vanha lainakamera ja joudun muokkaamaan rankasti melkein 
joka kuvaa eikä silloinkaan, tai varsinkaan silloin aina onnistu. Tämä mekko
 oli todellisuudessa tummansininen eikä sähkönsininen ja tätä ei tarvitse edes
 korjailla mitenkään.

Sitten aamutakkilinjalle.


Tämä on ihan kamalaa, montako aamutakkia ihminen tarvitsee?

Minulla on entuudestaan kaksi ja nyt tuli kaksi lisää.

Kenties myyn toisen mutta en kyllä tiedä kumman,
pidän niistä molemmista hirveästi. 

Tämä sinivioletti on aika ätläkkä mutta 
livenä mahdottoman hauska ja istuu kuin
hienompikin iltapuku.


Tätä en voinut jättää koska se oli
ensinnäkin pronssinvärinen ja koska 
siinä on sipuleita!

Siis tarkasti kun katsoo niin siinä on siis sipulin
 maanpäällinen osa kukkineen joka jatkuu 
juuriin ja maanalaiseen sipuliin!


Ostin lisäksi pari takkia joita en vielä kuvannut.

Tuntui mukavalta kun toista takkia sovittaessani takkirekkien 
edessä kuulin takaani puhetta jota en tarkemmin huomioinut.

 Kääntyilin siinä peilin edessä ja pian joku kosketti käsivarttani.

 Tämä joku oli vajaa kolmekymppinen englantia puhuva varsin
 salskea mies joka totesi: 

"Beautiful.
Yes. You should buy it." 

Mies katsoi minua päästä varpaisiin, nyökkäsi hitaasti ja sanoi vielä;

"Definitely. 
Trust me." 

Mies väläytti kiltin hymyn ja sitten hän lähti.

Tässä oli siis täysin tuntematon mies joka ei edes yrittänyt 
iskeä ja jäädä roikkumaan epämiellyttävänä iilimatona vaan kertoi 
vain vilpittömän kohteliaisuuden (sellaiseksi tuo kommentti oli 
selvästi tarkoitettu) ilman mitään taka-ajatuksia tai yrityksiä
 saada itselleen jotain takaisin.

Eli vanhanaikainen herrasmies. 

Todella ilahduttavaa törmätä tällaiseen käytökseen joka 
kyllä piristää arkea. Ja tuo tuntematon mies myös muistutti minua 
siitä tärkeästä, todella tärkeästä seikasta että AINA kannattaa sanoa toiselle 
hyvä ja kaunis sana. Vaikka tuntemattomalle, tai  erityisesti 
tuntemattomalle. Eikä sen sanotun niin ihmeellistä tarvitse olla kuten
 nähtiin, kunhan se sanotaan positiivisella tarkoituksella.

(Minulla ei muuten ole beigeä kokolattiamattoa.
Nämä on kuvattu kerrostalon betonisen pesuhuoneen
lattialla ennen kuin tungin ostokset koneen syövereihin! :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joululiinasta sydänkellohame


Otin itseäni aamupäivällä niskasta kiinni ja tartuin joululiinaprojektiin. 

Jostain syystä viimeaikoina on ompeleminen tuntunut todella nihkeältä.
Ei vain ole huvittanut.
Tänäänkin kuten monena muunakin päivänä ja viikkona silmäni
osuivat läpinäkyvään hedelmäpussiin jossa liina on roikkunut iäisyydet
 ja päätin että nyt ei pohdita huvittaako vaan ommellaan vain.

Ostin syksyllä punaisen joululiinan (kirpputorin hintalapussa luki
nimenomaan joululiina vaikka sydämiähän tässä on) ihan siinä tarkoituksissa
 että ompelen siitä kellohameen. Sitten projekti viivästyi kun sopivan leveää
kuminauhaa ei löytynyt yhtään mistään kangaskaupasta.

Lopulta pistäydyin ihan muissa aikeissa askarteluliikkeessä
 ja huomasin siellä tuota kuminauhaa ja nyt kun tosiaan oli
 kaikki tykötarpeetkin, oli aika ryhtyä hommaan.


Nolottaa oikein että lykkäsin tätä niin kauan koska
 tämä oli niin helppo muutaman minuutin juttu.

Taas nähtiin että itse ajatusprosessiin ja jahkailuun tuli investoitua
paljon enemmän energiaa kuin itse työhön. Minulla on taipumusta tähän.

Ensin siis suurin piirtein jonkinkokoinen pala irti pöytäliinan kärjestä. Mielummin liian pieni kuin liian iso.
Sitä voi sitten suurentaa jos jäi liian pieneksi. Sitten vaan ommellaan kuminauha rinkulaksi ja
rinkula kiinni reikään ja sitten siitä tulee hame.


Harmittaa tämä kuvanlaatu mutta ei voi mitään. 


Yritin poseerata luovissa asennoissa että hameen
 muhkeus näkyisi mutta eipä se kunnolla erotu.
Täyskello tuo kuitenkin on ja aika iso.

 Näitä joululiinoja tai ylipäätään pyöreitä liinoja onnistuu
muuten aika usein löytämään kirppiksiltä ja aion niitä kyllä
 enemmänkin ostaa nyt kun tämä kerran näin helppo homma oli.

 Ja jos oikein haluaisi olla pro-jouluihminen tekisi
tämän tietenkin joulukuusenalusliinasta :D


Yksi asia jäi mietityttämään, tuota kuminauhaahan pitää ommellessa
koko ajan samalla venyttää jotta se istuisi leikattuun kankaaseen hyvin.

 Muta kun kuminauhaa venyttää, venyvät ompeleetkin
 ja sitten kun kuminauha palaa lepoasentoonsa jäävät
 ompeleet ärsyttävästi koholle. En ole ollenkaan kokenut
 ompelija, mitä tätä tällaista ehkäistäkseen voisi tehdä?

 Pidentää tikkiä tai onkohan tuossa koneessa joku jousto-ommel?


Tässä vielä loppukevennyksenä vauvasta tällainen rusettikuva. 

Vauvan hiukset ovat niin pitkät että niitä pitää välillä
kammata mitä inhoaa syvästi, siellä kun on takkuja
joiden kiskominen tietenkin nipistää mutta kurkun kun saa
 nenänsä eteen, ei edes huomaa mitä minä siellä turkin
 kimpussa kamman kanssa puuhaan.

 Leikkelin muutamia suortuvia tuolta takapuolesta pois
ja nostin pompulalle nuo päälle putoilevat karvat jossa
 näkisin paremmin leikata, normaalisti siis
en vauvalle kampauksia laita ;)

torstai 18. elokuuta 2011

Muovipussin kaavoilla kasseja


Tässä kirjoituksessa näkyvä kangas on vihdoin jatkojalostunut!
Eihän siinä mennytkään kuin vain puolitoista vuotta. 

Nuo perhoset löysin pyykkitupani rompelaarista jonne ladotaan kaikki asukkaiden
hylkäämät vaatteet ja ne olivat alunperin pussilakana. Lähinnä nuorten (ja vastuuttomien)
ihmisten asuttamassa rakennuksessa kun asutaan niin siellä on aika paljon yleensä tavaraa
 vaikka kerran kuukaudessa kaikki vaatteet kipataankin roskikseen.


Voin sanoa että tämä oli hemmetin vaikea tehdä
nimimerkillä armosta läpi koulun käsityötunnit.

Tunteja ja tunteja ja tunteja ja lukuisia taustalla pyöriviä Buffy
vampyyrintappajan tuotantokausia pyöri taustaviihteenä ennenkuin
 sain tämän onnistumaan täydellisesti.

Päätin että kerrankin en tee asioita hutaisemalla ja 
vuorinkin teen vaikka väkisin ja yhtään lankaa tai reunaa
 ei mistään tule repsottamaan.

Muovipussin kaavoilla siis ommeltu ostoslaukku on
 kuvassa ja vaati kolme harjoituskappaletta ennenkuin
 valmistin mestariteokseni eli tämän:


Siinä on kyseinen laukku valmistettuna erilaisesta
 kankaasta ja pari pikkuista kolikkopussukkaa.

Vaikea kuvitella miten paljon hikeä, vaivaa, nuppineulojen
 pistämiä sormenpäitä ja unettomia öitä voisi joku niin
 viattoman ja tavallisen näköinen pikkukassi saada aikaan...

Toki niitä tuli tehtyä useampi koska en vain opi
että jokin on tehtävä ohjeiden mukaan!

Aina mielessäni ajattelen jotain sen tyylistä että "eikös kankaan
 ja vuorin voisi ommella yhdellä saumalla yhteen, miksi niitä
 pitäisi laittaa erikseen?" Ja sitten kun katsoo ohjeen kohtaa kaksi,
 tajuaa että ei, niin ei sittenkään voinut tehdä.

Ja purettava oli. Monta kertaa.

Toisaalta nyt osaan.

Mutta näitä kauppakasseja on niin monta kappaletta
 että tälle taidolle ei varmaan lähiaikoina tule tarvetta ja
sitten kun tulee, olen taas unohtanut ja sama itku ja hampaidenkiristys :)

On muuten harvinaisen osuva sananparsi!