Näytetään tekstit, joissa on tunniste 80-90 ja eteenpäin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 80-90 ja eteenpäin. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. elokuuta 2014

Ellos - Kevät & Kesä 1988. Osa 1.


Minulta on toivottu kuvastokirjoituksia joten tästä saatte! 

Kirjoituksen sijasta tämä on nyt kuitenkin vain kuvakavalkadi. 

Aloitin kyllä kirjoittamaan jonkinlaista saatettakin mutta mitä pidempään kuvia
skannaillessa katselin, sen varmemmaksi tulin siitä että ne puhuvat jo täysin puolestaan.

Näissä vaatteissa kuljitte lukijani vuonna 1988. 
Tai ainakin sisarenne ja äitinne.

Muistuuko jotakin mieleen?
 




























lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tarvitaanko naistenpäivää?



Ellen googleta (enkä sitä nyt tee), en tiedä miten 
kauan naisten päivää on tarkalleen vietetty. 

Sen tiedän että viimeisten vuosien aikana naistenpäivän olemassaolon
 huomaan aina niistä kolmesta samasta asiasta: Facebook-toivotuksista, 
googlen etusivun logosta sekä jokavuotisesta kritiikistä ympäri nettiä joka
 tiivistyy kysymykseen: "Miksi naistenpäivää pitäisi viettää? Se on aika turha."

Jos asiaan tahtoo syventyä, löytää vuosi toisensa jälkeen
 myös samat kommentit. 

"Ok, ehkä jossain naisilla asiat ovat huonosti.
Mutta suomessa kaikki on hyvin! Suomessa on tasa-arvo.
 Ja sitäpaitsi, miksi just naisiin pitäisi kiinnittää huomiota? 
 Vaikka jossain kehitysmaassa olisikin huono naisten asema niin on
 siellä varmaan huono miesten asemakin. Köyhyyttä ja olemattomat
 eläinoikeudet. Sitäpaitsi missä on miesten päivä?"


Olen itse ollut lapsesta saakka todella herkkä kaikenlaiselle epäoikeudenmukaisuudelle.

Ei vain naisasioissa vaan oikeastaan ihan kaikissa asioissa. Mutta koska on naistenpäivä,
laitetaan syrjään muut asiat joissa epäoikeudenmukaisuuteen olen törmännyt ja 
kirjoitan parista itseäni vaivaavasta naisasia-asiasta

Olen huomannut että epätasa-arvoisuuden huomaaminen
 tuntuu usein vaativan sukupuolta. 

Esimerkiksi ex-poikaystävälleni naistenpäivä oli punainen vaate. 

Tämä ei ymmärtänyt miksi naisilla pitäisi olla oikein oma päivänsä
kun sille ei ollut yhtään mitään perustetta. Vuosi toisensa jälkeen minua 
raivostuttivat ja kiukuttivat tämän yliolkaiset toteamukset "suomen naisilla 
on kaikki oikein, suomessa ei ole minkäänlaista epätasa-arvoa" 

Hänen mielestään naistenpäivä oli naisten 
paremmuuden korostamista ja miesten lyttäämistä.

Sana feministi hänen mielestään taas tarkoitti suoraa naisten
 ylivaltaa ja oli aivan hirvittävä ajatus. Kirosana.

Feministejä?

Nykyään en enää osaa tuollaisista naurettavista toteamuksesta suuttua 
jos törmään niihin vaikkapa netissä sillä olen alkanut ymmärtämään,
 että miespuolinen ei helposti osaa nähdä niitä pieniä arkielämän 
piikkejä jotka eivät häneen itseensä kohdistu.

Esimerkiksi minä arvelen että suomessa ei olla enää valtavan rasistisia
vaikkapa maahanmuuttajia kohtaan sillä ajat ovat muuttuneet ja kansainvälisyys
 on normaalia. Mutta veikkaan että mikäli itse olisin maahanmuuttaja, näkökulmani
 asioista saattaisi olla hyvin erilainen. 

Tuolloin olisin asiantuntija huomaamaan jokaisen nuivan katseen, jokaisen 
torjunnan ja jokaisen pienen pilkan johon tällainen Pupuleipomon Taika ei 
törmää koska ne eivät minuun kohdistu. Niinpä en ole niistä tietoinen
 ja saattaisin yliolkaisesti heittää että suomi ei ole erityisen rasistinen maa. 

Olen kuitenkin luullakseni valitettavan väärässä ja niin oli myös
exäni väittäessään että naistenpäivä on turha koska naiset ja miehet
 ovat suomessa täysin tasa-arvoisia.

Mies vai nainen? Pitääkö sillä olla väliä?

Nuo pienet naiseutta kohtaan osoitetut piikit tuntuvat 
olevan suomessa nykyään lähinnä kulttuurisidonnaisia juttuja joista
 ei päästä eroon kovin helposti. 

Työpaikalla nainen laitetaan keittämään kahvit vaikka Ranet ja
 Janit ovat siihen hommaan yhtä pystyviä. Autokaupoilla kauppias puhuu
 paikalle saapuneen pariskunnan miespuoliselle henkilölle. Neuvolassa 
neuvotaan äitiä vastikkeen valmistamisesta tai lapsen kylvetysasennosta 
vaikka mieskin on vieressä.  

Koulussa puhutaan Isä Jumalasta ja siellä 
myös tytöiltä vaaditaan edelleen hillitympää käytöstä kuin pojilta ja 
ylipäätään sanonta "pojat ovat poikia" on elossa ja monien aktiivikäytössä.


Yhä edelleen puhutaan myös vaikkapa tiedemiehistä tieteilijöiden sijaan ja 
nämä "-mies" loppuiset ammattisanat eivät suomesta lopu. 

Ajatelkaas te tätä lukevat miehet miten hassulta teistä tuntuisi jos olisit töissä
 ja sinua kutsuttaisiin esimiehen sijasta esinaiseksi? 

Sinä olisit esinainen. Piste. 

Tai olisit lakinainen. Tai opiskeluaikana tekisit hommaa kansankielisesti 
postityttönä postipojan sijaan. Tai heräisit makeilta aamu-unilta kun Martti-niminen
 lehtinainen soittaisi sinulle ja kauppaisi akuankkaa. Mies, sinun unelmasi taas 
saattaisi olla jonain päivänä palonainen ja oma isäsi olisi taloyhtiönne talonainen.

Ja koko ajan näistä nimityksistä huolimatta olisit sukupuoleltasi mies. 
Tuntuisi varmaan hassulta. 

No niin naisestakin tuntuu hassulta olla palomies, talonmies tai miehistön jäsen.  

Ei se kuitenkaan kaikkia naisia haittaa. Me kun olemme siihen niin tottuneita ettemme
usein edes asiaa huomioi. Niin sukupuolittuneista käsityksista tulee normeja jotka 
saattavat myös ohjailla ajatuksiamme siitä mitkä ammatit sopivat millekin sukupuolelle.


Suomessa myös naisen keho on moninverroin
 tarkemmin syynissä kuin miehen keho. 

Aivan kohta meilläkin on kesä. Odottakaapa vain.
Ja yhtä varmasti kun kesä saapuu, saapuvat myös kauppoihin
paidattomat kesämiehet. 
 
Hakemaan vähän kaljaa ja vähän jäätelöä. Tai ihan vaan ruokaostoksille. 

 Tämä on ihan normaalia.

 Kukaan ei tuijota, eivät lapset, eivät muut miehet, eivät naiset,
 eivät vartijat eivätkä kassat.

Mikä olisi se reaktio jos nainen
menisi siihen paikalliseen Siwaan tai Citymarkettiin yläosattomana?

Veikkaan että jokainen mies pudottaisi silmänsä päästään. Toiset olisivat
hiljaa, toiset heittäisivät rivoja kommentteja ja toiset tulisivat 
koskettelemaan. Muut naiset taas murhaisivat paidattoman naisen 
katseellaan, saattaisivat jopa hekin huutaa "huora":a ja ainakin peittäi-
sivät lastensa silmät. 

Paikalle juoksisi suuna päänä vartijalauma joka 
tarttuisi naisen käsivarsiin ja peittäisi tämän ylävartalon ensimmäisenä
käteen sattuneella tavaralla, vaikka muovipussilla. Nainen raahattaisiin
kaupasta pois ja paikalle kutsuttaisiin poliisi. Nainen saisi sakot ja
on erittäin mahdollista että paikallislehteen tulisi lyhyt juttu: 

"Sekava nainen seikkaili alastomana Prisman hedelmäosastolla."
 . 
Voin sanoa että nykyään minä murhaan kesäisin katseellani
kaikki paidattoman kesämiehet marketissa koska minulla
itselläni ei ole mahdollisuutta samaan vaan minun on 
tyydyttävä nykimään rintaliivieni kumivaljaita sen
hiostavan paitani alla vaikka mielelläni antaisin myös 
pakastinosaston vilvoittavan ilman hivellä ylävartaloani. 
 
Olen pikkusieluisesti siis kovin kateellinen ja tietoinen
että naisena minun pitää peitellä kehoani koska olen nainen.

Ja tehdään tikusta asiaa vielä enemmän. 


Rintaliivit. 

Hyvä vaatekappale jos sitä tarvitsee. Miten onnistuisi vaikkapa
rintavan naisen urheilu ilman niitä? Ja ihan vain oleminenkin voi olla 
vaikeaa ilman näitä jos on anatomisesti sen muotoinen että tarvitsee tukea.

Kelpo keksintö siis tarpeeseen mutta tästäkin alusvaatteesta on tullut
sosiaalinen pakkopulla.

Niitä olisi pidettävä vaikka ei oman mukavuuden kannalta tarvitsisi. 

Naisen rinta tai pikemmin pahamainen nännikohouma on tabu ja epäammattimaista 
vaikkapa viraston tai pankin virkailijalla, opettajalla tai ylipäätään kenellä tahansa
 naisella joka on minkäänlaisessa ammatissa jossa tapaa muitakin ihmisiä. 

Näin tunnutaan nykyään ajattelevan. 


Ne ovat pahat ja rivot eivätkä saa näkyä mitenkään vaikka niiden päällä olisi 
teepaitaa, puseroa ja vielä villatakkiakin ja nainen olisi puettu päästä varpaisiin.

Laita nainen siis valjaasi päälle tai muuten saat hiljaisen kutsun esimiehen 
(esimiehen!) toimistoon jossa sinua ohjeistetaan soveliaasta pukeutumisesta
 jos et ole jo aikaisemmin älynnyt mieskollegoiden
 tujotuksesta että jotain tarttis tehdä. 

 70-luvulla ja vielä 80-luvullakin nämä asiat olivat paremmin 
eikä kukaan jäänyt tuijottamaan tai edes ajatellut asiaa kahdesti. 

Nykytutkimusten mukaan rintaliivien käyttämättömyys on sitäpaitsi 
terveellistä!


Entä sitten arjen ilmaukset?

 "Älä ole tommoinen ämmä,"
"Se Aleksi on aika akkamainen tyyppi,"
"Onpa tuo Pena aika neiti" 
"Eetu on helkatan juoruakka" 

Ja jos toista miestä oikein halutaan loukata niin riittää kun todetaan että 

"Vedä sinäkin Mikko hame päälle."

 Ja niin edelleen

Nämä ovat kaikki ilmauksia jossa naista
 käytetään halveksuttavana vertailukohteena

Nämä ilmaisut ovat erityisen surullisia niin naisten kuin 
miestenkin kannalta enkä käsitä minkälaista 
maailmankuvaa ne palvelevat.

Tällaisia pienenpieniä epätasa-arvon piikkejä on kaikkialla yhteiskunnassa.

Me kasvamme niihin. Pikkupojat oppivat että lepra iskee jos edes nostaa
barbin käteensä kun taas tytöille ei ole halveksuttavaa leikiskellä leegoilla
tai autoilla vaikka toki näillekin tuputetaan tyttöleluja mielummin.


Sukupuolierottelua tehdään heti synnytyslaitokselta. Pojille sinistä ja tytöille
vaalanpunaista. Lapsten vaatteissa poikien värimaailmaa ovat musta, sininen
 ja vihreä pääkallo- työkalu- auto- ja dinosaurusprintein. 

Tytöt kuorrutetaan pomandanpinkkiin ja fuksiaan, pastelleihin ja kukkasiin. 
Ja jälleen, tytölle voidaan pukea päälle sinistäkin mutta pojalle ei ikinä 
milloinkaan pueta päälle vaaleanpunaista. Tai niitä kukkasia. 

"Koska sitten kaikki nauraa." 

Mistä lapset oppivat näitä käsityksiä sukupuolista, sukupuolille sopivista asioista
ja siitä kumpi sukupuoli on se jonka pitää suojella kunniaansa jotta ei vain 
tekisi mitään akkamaista, ämmämäistä ja siksi noloa ja kumman
sukupuolen rintakehäänsä lapsesta saakka koska siinä on jotain pahaa? 

Miksi yhteiskunnassa on vielä sukupuolittuneita ja syrjiviä ammattinimikkeitä?

 Miksi alaston mies marketissa on ok mutta alaston nainen heitetään putkaan? 

Miksi pojat saavat riehua koulussa oppitunnilla koska pojat ovat poikia kun tyttöjen 
käytösnumero laskee julmasti vastaavasta käytöksestä koska tyttöjen pitäisi olla kilttejä?

Miksi lempeän seksuaali- ja minäkasvatuksen sijaan nuoren naisen 
malli tulee aikuisviihteestä ja jenkkien musiikkivideoista?

Miksi lehdet kirjoittelevat naiskuskeista eikä mieskuskeista tai 
naisjalkapalloilijoista eikä miesjalkapalloilijoista?

Miksi mies on normi ja nainen erikseen mainittava?

Suffragetit, aikansa feministit joista ei pidetty

 En minä tiedä.

Mutta niin kauan kun näin on, niin kauan tarvitaan naistenpäivää
osoittamaan että monet asiat ovat vinossa. Ei vain maailmalla
kaukaisissa maissa vaan ihan suomessa. 

Toki olen onnellinen että jokin ongelmistamme on vaikkapa sanaton 
rintaliivipakko eivätkä pakkoavioliitot mutta eivät asiamme silti ole kunnossa.

Muutokset tulevat ja ne tulevat hitaasti. 
Mutta ei unohdeta niiden tarpeellisuutta.

Siksi meillä on naistenpäivä ja siksi meillä on myös miestenpäivä.

Sukupuolisyrjintää kun on olemassa myös miehiä vastaan. Toivon että miestenpäivänä
saisin lukea miesten huomioita niistä arjen piikeistä jotka heihin sattuvat edelleen 
epätasa-arvoisessa maailmassamme. Näitä ovat varmasti epätasa-arvoiset
 huoltajuuskiistat, siviilipalveluksen pituus ja ylipäätään varusmiespalvelus ja
monet muut seikat. 


Itse ajattelen että tehtävämme ihmisinä ja yhteiskuntana 
on koko ajan kasvaa paremmaksi. 

Muita huomioonottavemmiksi. 
Ajattelevaisimmiksi. Lempeimmiksi ja suvaitsevaisemmiksi.

Jos katsotaan taaksepäin pimeämpiin aikoihin on helppo huomata vertailussa miten
paljon valoisampi menneisyyttä nykyhetki on. Ihminen on muuttunut.

Naistenpäivän kaltaiset turhilta tuntuvat päivät ovat pysähdyspaikkoja
 jolloin voimme herätä miettimään omia arvojamme, ajatuksiamme, 
huolimattomia sanavalintojamme ja arjen pieniä huomiota. 

Silloin hiljalleen sukupolvi toisensa jälkeen jatkuu kasvumme kohti entistä 
parempaa tulevaisuutta ja ehkä oikeampaa tasa-arvoa jossa tasapäistämisen
 pakon sijaan voimme olla eri sukupuolia mutta myös yksilöitä ilman
 sosiaalisia pakkoja tai velvollisuuksia.

Hauskaa naistenpäivää.

Soma Evelyn Nesbitt ei kumarrellut aikansa
naisten sopivaisuussääntöjä

Ps.

Ylläolevan tekstin kirjoituksen jälkeen luin sähköpostini
jossa minua odotti Sanoma Magazinen naistenpäiväntarjous.

Saisin tilata lehtivalikoimasta alennuksella minkä tahansa
lehden. Tarjottiin Me Naisia, Cosmopolitania, Vauva-lehteä,
Perhe-lehteä, Gloriaa, ruoanlaittolehteä ja käsityölehteä,
montaa erilaista kodinsisustus- ja kokkauslehteä. 

Ei ainoatakaan tiedelehteä, ei historialehteä, ei luonto- kulttuuri- 
matka- eikä yhteiskunnallisia asioita käsittelevää lehteä vaikka
nekin kuuluvat runsaslukuisina konsernin valikoimaan.

Tämäkin on pieni mutta merkillepantava esimerkki yleisistä käsityksistä.

Naisille tarjotaan naistenpäivänä juttuja vauvoista,
meikeistä, ruoanlaitosta ja kodin putsauksesta ja puunauksesta. 

Nähdäänkö naiseus todella tällaisena vuonna 2014?

Lisää ajateltavaa naistenpäivän iltaan!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Paluu 80-luvun koteihin


 Katsotteko tekin joskus ylen elävää arkistoa? 

Arkisto on aika ihana paikka. Sieltä voi löytää menneiden vuosikymmenten
 ohjelmia, pieniä klippejä, mainospätkiä mutta myös pidempiä sarjoja ja elokuviakin. 

Minulle iskee välillä arkistobuumi jolloin katson monta ohjelmaa putkeen ja sitten
 en taas mitään pitkään aikaan. Tällä kertaa Nuoruusdiskon mukavan arvostelun 
perusteella palasin arkistoon tutustumaan 80-luvun sarjan jossa Pekka Puupään 
eli Esa Pakarisen poika Esa Pakarinen junior esittelee erilaisten perheiden ja
 ihmisten elämää ja koteja leppoisalla tavalla. Nykyään tällaista sarjaa ei 
enää tehtäisi sillä se on osin varsin merkillinen. 


Sarja on brändätty lastenohjelmaksi, joka jakson ensimmäiset seitsemisen 
minuuttia kuluvat siihen kun söpö Esa Jr. soittaa ja lauleskelee lapsille. Sitten 
alkaakin itse kotien esittelyosuus ja ne taas eivät tunnu ollenkaan 
lastenohjelmilta. Ainakaan kaikki jaksot.

Nostalgisointiin hurahtaneille tai lapsuuttaan muisteleville sarja 
tarjoaa kivoja tärppejä. Silmään osuvat yksityiskohdatkin ovat
 hyrähdyttäviä. 

Kaikki juovat Sarviksen mukeista, milloin mehua,
 kahvia tai maitoa ja syövät Sarviksen lautasilta. Jääkaappien
 ovissa on kukkatarroja. Maustekaapeissa Aarikan maustesirottimia
 ja keittiön pöydillä reseptikorttilaatikoita. Perheen kauppareissulla 
 silmään pistävät retrokkaat tuotepakkaukset ja kadun kulkijoiden
 kampaukset ja persikan ja turkoosin sävyiset tuulipuvut hymyillyttävät.

Sarjaa katsomalla huomaa ajan sellaisen
 rentouden joka on nykyään menetetty.

 Sari-tytär se on mukana isän rekkamiestyövuoroilla ja nukkuu
 auton takaosassa ilman turvavöitä. Muut lapset leikkivät
 hiekkalaatikolla keskenään ilman valvovaa aikuista ja alle
 kouluikäinen lapsi lähetetään pidemmälle kauppareissulle
 ypöyksin. Ei ole hössötystä eikä kukaan ole
 kutsumassa lastensuojelua.

 Esiteltävät perheet ovat mukavan erilaisia. 
Omana syntymäviikkonani telkkarissa esitetyssä jaksossa
 kerrotaan perheestä jonka äiti tahkoaa kovapalkkaisena rahaa 
hiihtoliiton työntekijänä kun mukavan näköinen partasuuiskä
 hoitaa lapsia kotona, laittaa ruokaa ja petaa sänkyjä. Ja lukee lukioläksyjä.


Toisessa perheessa tutustutaan kunnon tervehenkiseen 
ydinperheeseen jossa saman katon alla asuvat sekä isoisoäiti,
 isoäiti ja isoisä, poika vaimoineen ja vielä parin pikkulapset. 
Voi kunpa tämä perhemalli vielä palaisi! Minun mielestäni kaikki
 hyötyvät ison perheen yhteisöasumisesta (ainakin jos tulevat toimeen.) 

Tämän perheen isoisoäidin tekeminä näemme muutamat kiinnostavat vinkit. 

 Hän mm. hakkaa vanhan posliinikupin murskaksi ja murskan hän syöttää 
kanoille todeten että nyt munivat tytöt kovakuorisia munia. En olekaan 
ennen kuullut astoita käytettävän tähän tarkoitukseen. Minä itse muistan 
kyllä 80-luvulla keränneeni rannoilta näkinkenkiä omien ankkojemme
 syötäväksi munankuoria vahvistamaan. 



Perheen äiti taas näyttää katsojille miten hän hautaa tuoreita porkkanoita 
saaviin joka on kukkuroillaan täynnä hiekkaa. Siellä ne säilyvät
 pakkasten tullen paleltumatta.

Minua laittoi tässä jaksossa ärsyttämään kovin kun peltohommia
 tekevä perheenisä lässytti parivuotiaalle pojalleen että tässäpä teen
 sinulle peltoa ajalle kun olet aikamies. Tätä sinä sitten viljelet. Poika. 

Vaikka vieressä istui pikkupoikaa vanhempi ja valppaasti
 kuunteleva, aivan pystyvän näköinen tytär. Mutta hänelle 
ei isä puhunut tulevista peltohommista

Osa 4. taas on ihanan nostalginen ja se tuo mieleen oman mammani. 
Tässä toimelias kaisa-mamma asuttaa nyt yksin maalaistaloa.

"Viljo-pappa kuoli vuosi sitten ja... Vieläkin tulee ikävä joka päivä." 

Toteaa kaisa-mamma ääni murtuen mutta ei päästä itseään enemmän 
masentumaan vaan hoitelee reippaasti arkiasioita leipoen karjalanpiirakoita,
 istuttaen joulukukkien sipuleita purkkeihin tuvan pöydän ääressä ja keittäen
 mehumaijalla  juomia lähellä asuville lapsilleen. 


Jakso ei tunnu ollenkaan lastenohjelmalta. 
Sen verran lohdullisen surumielinen sen sävy on. 

Ennen nukkamaanmenoaan Kaisa lurauttaa vielä vanhan
 laulun jota hän lauleskeli omille lapsilleen näiden ollessa pieniä.

"Kopotin, kopotin, kopotin koi, 
varsa hypäten hirnuu. 
Lopotin, lopotin, lopotin loi, 
voita valpuri kirnuu. 

Voin minä voitelen leivällein, 
leivän vien minä varsallein, 
sitten ei varsani pelkää, 
hei jopa pääsin sen selkään!

Hopotin, hopotin hopotin hoi,
joudu jo varsani juokse
kopotin, kopotin, kopotin koi,
vie minut mummoni luokse.

Yli vuorien harpatan,
poikki merien kahlatan,
mummo kakkuja paistaa,
tekisi mieleni maistaa"

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Suklaakääreitä


Makeiskääreitä sunnuntaihinne!

jonka mukavan ylläpitäjän ansioista tässä taas muutamia
kaupasta kadonneita tai vanhoja tuttuja kääreitä.

Menkää ihmeessä katsomaan hänen sivujaan.

Keräilyn eteen on tehty valtavasti töitä
 ja sivu päivittyy jatkuvasti.







Suklaati-suklaa



Siesta















Rondo
Tofferiina
















Lo-suklaa






Fever-suklaa

Panama





Traviata-suklaa