Näytetään tekstit, joissa on tunniste 20-50. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 20-50. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. helmikuuta 2015

Opetustaulun symmetria


Huomasin että blogilistani erään blogin kirjoituksessa oltiin osallistuttu haasteeseen jossa avattiin omien kuvatiedostojen viides kansio ja sen viides kuva ja kehoitettiin kertomaan sen takainen kertomus.

Katsoin mikä mahtaisi olla oma viidennen kansion viides kuvani ja löytyi tämä toistaiseksi ainoa omistamani opetustaulu.

Hyvä sattuma sillä en muuten olisi tullut tänään kirjoittaneeksi, loput kansion kuvat olivat vain kukkia ja marsuja.


Minä pidän opetustauluista siinä missä moni muukin.

Pidin niistä jo lapsena ja olin ilahtunut jos välitunnilta palattuani huomasin että luokan etuosassa odottivat toisiaan vasten nojaten opetustaulupinot. Kasviaiheista, eläinaiheista ja raamattuaiheista sain ruokaa mielikuvitukselleni. Taulujen ihmiset olivat pukeutuneet merkillisiin asuihin ja olivat jännittävissä ympäristöissä aavikolla, linnoissa tai viidakossa.

Eläintauluissa varsinkin niiden suuri koko teki minuun syvän vaikutuksen. En ollut silloin missään nähnyt niin suuria printtejä ja lähikuvia oravista ja lumikoista jotka tuntuivat kauniilta ja eläviltä.

Kasvitaulujen kasvit taas kuvasuurennoksissa tuntuivat olevan mielikuvitusmaailmoista lonkeroineen ja kennoineen joita tavallinen silmä ei kasvista näe, mutta jotka tauluissa loistivat taustaansa vasten.


Tämä oma kevätesikkoni ei väriensä puolesta tehnyt minuun suurtakaan vaikutusta. Miten paljon sävähdyttävämpi se olisikaan ollut mustaa taustaa vasten.

Ostin sen silti sillä se oli muutaman euron löytö myyntiään lopettelevasta kirpputoripöydästä ja koska miellyin sen somuuteen. Silmäni kiinnittyivät myös taulun alaosan suurennoksiin ja erityisesti kukan hetiöpohjan mandalamuotoon.

Symmetrisissä, luonnosta löytyvissä muodoissa on aina ollut jotakin sellaista jollaisen nähdessäni sisälleni herää välitön mielihyvä. Niin makea on se tunne että sitä on vaikea kuvailla. Melkein kuin saisin nälkäisen päivän jälkeen suuhuni leivoksen.

Tämäkään ei ihan riitä kuvailuksi sillä koen myös jonkinlaista muuta. Voimakasta vetoa ja tunnetta että minun pitäisi jotenkin tuon kuvion osalta toimia, tehdä jotakin. Enkä koskaan tiedä mitä. Jään epämääräisen, kaihon, mielihyvän ja toiminnantarpeen tunteen valtaan johon yhdistyy yliluonnollisen tuntuinen ulottuvuus.

Näitä symmetrisiä muotoja olen asiaa ajattelematta aina piirrellyt sinne sun tänne.

Lankapuhelinaikoina perheemme puhelinlehtiö oli muun perheen tekemien kukkasten ja kiemuroiden lisäksi täynnä omia, lumihiutaleista, kasvien teriöistä, kiderakenteista tuttuja muotoja.

Samoin kaikki koulukirjani ala-asteelta lukioon olivat kauttaaltaan pyöreitä rakenteita täynnä, mitä tylsempi oppiaine, sen helpommin kuviot valuivat kynänkärjestä paperille ilman ajatustoimintaa. Kuviot olivat satunnaisia mutta silti aina symmetrisiä ja  muodostuivat vaivattomasti.

Edelleen se on minusta merkillistä.

Näiden symmetristen kuvioiden kanssa minulla on tunne kuin olisin saanut kiinni jonkin asian langanpäästä tietämättä mitä langan toisessa päässä on.
Aivan kuin kädessäni olisi ratkaisu johonkin tuttuun jonka olen unohtanut. Tunne on turhauttava ja ärsyttävä, olen sen edessä ymmälläni.

Olen onneksi saanut työstettyä kuviomysteeriä Game of thrones-sarjan avulla.

Westerosin tapahtumien aikana maalaan kuviota joiden syntymiseen en ehdi prosessoida ajatustoimintaa koska telkun tapahtumat ovat liian jänniä.

Myöhemmin näen suuremman vaivan kun korjaan linjoja ja rajoja siistimmiksi  mutta taulu taulun jälkeen nautin enemmän ja enemmän ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tunne että olen lähempänä sitä mitä tahansa ratkaisua joka omalta kohdaltani näihin kuviin liittyy.


Päätin tätä kirjoittaessani että seuraavan tauluni keskiö tulee olemaan tämän esikkotaulun kukkapohja. Se on niin kaunis ja täydellinen, täysin piilossa oleva.

Kuka vaatimatonta kevätesikkoa katsoessa osaisi ikinä arvata että sen sisällä on näin matemaattisen täydellinen, suunnitelmallinen kuvio?

Luonnon taidokkuus tekee minut nöyräksi.

Ja tuntuu että luonto on huumorintajuinenkin sillä eikö tuossa kuviossa ole selvästi keskellä aurinko säteineen ja ympärillä kasvavat kasvit sirkkalehtineen jota kaikkea kehystävät kauniit marginaalit?

Esikon sisällä on maailma!

Sattumaako?


Hauskaa viikonloppua teille!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Joka naisen niksikirja vuodelta 1951. Osa 1.


Tämä kirja onkin varmasti joillekuille teistä tuttu. 


Maija Suovan kokoama niksikirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1951 ja se piti suosionsa yllä seuraavat 15 vuotta joiden aikana siitä otettiin 13 painosta.

Olin iloinen kun löysin tämän kirpputorilta vain yhdellä eurolla ja vielä täysin loistokuntoisen ensipainoksen.

Onhan kyseessä kuitenkin suomalaisten kotien erästä aivan tiettyä ajanjaksoa kuvaava kiinnostava teos jonka niksien takaa kulttuurihistoriasta kiinnostunut lukija voi katsella 50-lukulaisten kotien arkielämää.

Tahdon tietenkin että myös te saatte makupaloja kirjan nikseistä joita isoäitimme tai isoisoäitimme todennäköisesti ongelmia kohdatessaan käyttivät. Ehkäpä joskus nousee tilanne jossa sinäkin voit vinkkejä kaivata?

Toivottavasti, sillä tästä alkaa kuusiosainen sarja jossa jokaisessa keskityn yhteen kirjan niksiosioon ja joka alkaa perehtymällä kotien

RUOKATALOUTEEN.


Disclaimer: 
Niksien noudattamiseen suositan omaa järkeä.

 
-Jos jauhoissa on toukkia, voi jauhojen päälle asettaa pellavarievun johon toukat kerääntyvät ja ne voi siten poistaa.

-Homehtunut leipä käsitellään seuraavasti. Poista kaikki hometahrat harjalla tahi puhtaalla rievulla jonka jälkeen leipä huuhdotaan vedellä. Sen jälkeen leipä pannaan kuumaan uuniin jossa se on kunnes leipä on lämmennyt. Silloin se maistuu täysin tuoreelta.

-Nopea leivän lämmitys. Leivän viipaleet asetetaan asbestilevylle ja niiden ylle pannaan kattila kumolleen. Viipaleet käännetään välillä jotta lämpenevät levyä vasten molemmilta puoliltaan.

-Älä haaskaa vanhaa leipää. Liota se veteen ja sekoita se uuteen taikinaliemeen jolloin uusia jauhoja ei tarvitse lisätä. Tai ota vanha leipä ja lisää joukkoon vettä, sokeria ja hiivaa. Saat mainiota kaljaa.

  -Älä heitä hukkaan ravintoainepitoista perunankeittovettä vaan käytä leipätaikinaan. Leipätaikinaan sopivat myös kalja ja marjamehu.


-Yksinäisille henkilöille joilla kermankulutus on vähäistä, sopii seuraava säilöntäkeino. Kermadesiitraan sekoitetaan 3rkl hienoa sokeria ja se säiltetään lasitölkissä. Kermaa hämmennetään joka päivä. Näin se säilyy talvisaikaan huoneenlämmössä kaksi viikkoa. Kesällä huoneenlämmössä viikon. (Päivittäinen sekoitus estää homeitiöiden kasvua.)

-Kesällä hyväkin hunaja usein härskiintyy ja pilaantuu jos sitä ei ole lingottu hyvin. Aseta tällöin huono hunaja kuumaan veteen jotta se sulaa ja kuori pinnalle noussut kuoha pois. Hunaja on jälleen käyttökelpoista.

-Jos maito on hapantunut, lisää vain joukkoon hiukan soodaa ja se on taas käyttökelpoista.

-Homehtunut juusto. Jos juusto homehtuu, pätevin keino on tällöin panna juusto kirnupiimään siten että se kokonaan peittyy. 12 tunnin jälkeen juuston karvas maku on kadonnut, ulkonäkö jälleen hyvä ja jäljellä on tuore, herkullinen valkoinen juusto. Kun pidempi aika annetaan kulua, pehmyää juusto niin että sitä voidaan levittää leivälle kuin voita.


-Pilaantuneet kananmunat. Jos munat haisevat, riko ne ja aseta lautaselle avonaisen ikkunan eteen. Silloin häviää haju ja kananmunat voi käyttää.

-Kananmunan valkuainen säilyy jos kuivaat sen teevadille ja tarvittaessa rouhit sen vesitilkkaseen. Muna säilyy näin yli kaksikymmentä vuotta.

-Jos ei ole munaa, raasta pannukakkutaikinaan porkkana jolloin pannukakku on keltainen. (Oi aikoja jolloin kotimunista leivonnainen muuttui oranssiksi. Taas syy vältellä halvimpia kidutus-häkkikanojen munia.)


"Järkiperäistä leipomista on monien leipälajien valmistaminen yhtaikaa, mikä edellyttää kuitenkin, että leipomiseen on käytettävissä runsaasti aikaa yhteen menoon. 

Jos siis teet kahden maitolitran taikinan, erota taikinasta kaksi kahvikupillista, sekoita niihin 1 kahvikupillinen voita ja leivo pieniä rinkeleitä jotka kastetaan hienoon sokeriin. 

Suunnilleen neljännestä osasta taikinaa tehdään tavallista vehnäleipää. 

Jäljelle jääneeseen taikinaan lisätään ruisjauhoja, siirappia, rasvaa ja mausteita jolloin syntyy hyvää ruokaleipää. 

Ensimmäiseksi alusta vehnäleipäosa ja sitten ruokaleipäosa. Näin toisella on aikaa kohota kun toinen valmistuu. Kun viimeinen leipäerä nousee pannulla, on aikaa valmistaa sokerikakku tai vanukas jotka paistetaan leipien valmistumisen jälkeen. Kun leipominen suoritetaan näin ankaraa rationalisointia noudattaen, ei lämpöä mene hiukkaakaan hukkaan."

 Näiden toukkien ilmeet..!

-Mikä tahansa hillo säilyy kuukausia jos levität pinnalle puolukkahilloa joka suojaa alla olevan hillon homeelta ja käymiseltä.

-Jos rotat syövät kellarissa hillopurkkien nimilaput, liimaa lappu purkin pohjaan.

-Avaa luumunkivet pihdeillä. Sisällä olleet pehmyet siemenet säilötään sokeriin ja näitä käytetään karvasmantelin sijasta leivonnaisiin ja cocktaileihin.

-Omenankuoret: Hyvänmakuista juomaa saat säästämällä omenankuoret, kuivaamalla nämä uunissa ja sen jälkeen teeaineksena käyttämällä.

-Jos paistetusta sipulista halutaan erityisen herkullista, on se paistettava hyvin heikolla tulella. Sipuli vaatii hyvin paljon rasvaa ja aikaa tullakseen erityisen maukkaaksi. Se on suolattava huolellisesti.


Elintarvikkeiden erotus huijauksista:

-Vehnäjauhot: Hyvät vehnäjauhot tuoksuvat raikkailta ja ovat kellertäviä. Kun niitä hiukan sysäisee, ne kasaantuvat yhteen mutta hajaantuvat nopeasti. Huonot vehnäjauhot ovat hyvin valkeita (tiedätkö että nykyään suomalaisiakin jauhoja valkaistaan kemikaalein? Määrät ovat niin pieniä ettei niitä tarvitse mainita pakkausselosteessa mutta ovat osansa nykyajan kemikaalikuormaa.) tai joskus jopa sinertäviä ja niissä voi olla mustia pilkkuja. Jos otat puoli lasillista spriitä, uiskentelevät hyvät jauhot spriin pinnalla, mutta jos niitä on väärennetty kipsillä, ne laskeutuvat pohjaan.

-Hunaja: Ota lasi alkoholia ja pudota joukkoon nokare hunajaa. Väärennetty hunaja laskeutuu heti pohjaan.

-Kahvi: Aito kahvi pysyy kokeiltaessa veden pinnalla, väärennetty laskeutuu heti pohjaan.

-Maito: Jos epäilet että maitoon on sekoitettu vettä, pistä sitä sukkapuikolla. Väärennetty maito valuu puikosta heti pois, jos maito on aitoa, se tippuu vähitellen pisara pisaralta.

-Tee: Aseta teetä kylmään veteen. Jos se on väärennettyä, irtoaa siitä välittömästi ruskeaa väriä. Aidosta teestä ei irtoa väriä kylmään veteen vaan se tekee pitkällä testiajalle veden sameaksi.

-Voi: Nokare voita sytytetään palamaan. Jos voi on aitoa, siitä leviää miellyttävä tuoksu. Jos voi on väärennetty, haisee se pahalle palaneelle talille. Lisäksi, jos sulatat voita lasissa, muodostuu pohjalle 1 osa vettä ja suolaa ja pinnalla on neljä osaa rasvaa. Jos rasvaa on vähemmän, on voi väärennetty.


-Kahvia valmistat kotona rukiista. Keitä ensin rukiita maidossa minkä jälkeen paahda ruskeiksi ja jauha.

Korviketta voi valmistaa myös voikukan juurista. Tällöin liota juuria yön vedessä minkä jälkeen puukolla kaavitaan jäljelle äänyt multa ja juuret paloitellaan 1cm pituisiksi palasiksi. Palasten annetaan päivän kuivua ulkona, mieluimmin auringossa jonka jälkeen ne laitetaan kuivumaan jälkilämmössä. Viimeksi ne paahdetaan liedellä tai uunissa paistinpannussa.

-Teetä voi valmistaa kotona monenlaisista aineksista, lehmuksenkukista, laventelista, mustaherukan lehdistä, kirsikasta ym. mutta jos on kyse todellisesta teen korvikkeesta, ovat omenapuun lehdet ehdottomasti parhaat.

Yleinen sääntö on että teen korvikkeeksi kelpaavat lehdet on poimittava suoraan puusta minkä jälkeen ne levitetään kuivumaan karkealle paperille mielellään ullakolle. Niiden tulee nimittäin kuivua kuivassa paikassa johon ei käy aurinko. Kun ne ovat olleet tällä tavalla kuivumassa 14 päivää, pannaan ne paistinuuniin, missä ne saavat olla, kunnes tulevat kauniin ruskeiksi. Sitten ne hierotaan kappaleiksi ja pannaan säilöön tiiviiseen tölkkiin.

Omenatee on kaunista kullanväristä juomaa joka valmistetaan aivan samalla tavalla kuin oikea tee mutta lehdet voi käyttää kahteen kertaan jolloin jälkimmäinen painos on tavallisesti parempaa kuin ensimmäinen.


-Jauha appelsiininkuoria lihamyllyssä (teho- sauvasekoittimella) ja sekoita siirappiin. Mainiota ruokaleivän ja leivonnaisen maustetta.

-Laita omenankuoret vesiastiaan kahdeksi viikoksi jonka jälkeen sinulla on hyvää etikkaa. Sen voit kirkastaa sekoittamalla joukkoon ruokalusikallisen maitoa jolloin pohjaan muodostuu sakka ja puhdas etikka voidaan kaataa pois.

-Jauhettuna ja suolattuna nokkonen säilyy yli tarven tyydyttäen raudan tarvettamme. Maistuu paremmalta kuin apteekista ostetut rautalääkkeet.

-Poimi havuneulasia ympäri vuoden sillä ne ovat erittäin vitamiinipitoisia. Niistä saat hyvän juoman keittämällä niitä 4 minuuttia vedessä ja maustamalla hunajalla.


maanantai 25. elokuuta 2014

Helsingissä


Jokaisen kesän huvitteluuni kuuluu nykyään myös ravintolapäivän vietto. Koska se sekä Helsingin taiteiden yö olivat molemmat viikon sisällä, huomasin että voin osallistua molempiin.

Kaunistelen kyllä sanoessani että ravintolapäivä olisi osaltani ihan huvittelua, se on nimittäin aika kovaakin työtä. Kotini lattia kuorruttuu jauhoista, taikinanokareista ja jokainen kattila on liukas munkkienpaistoöljystä. Ja kaappien kädensijat ja ovien kädensijat.

Öljyisiä sormenjälkiä onnistuu tarttumaan todella moniin paikkoihin joista ne viimeistään seuraavana päivänä löytyvät. Suklaata on valunut hyllyjen reunoja pitkin puroina josta niitä rapsahdellen voi taitella siivotessa myöhemmin pois. Nonparelleja kaikki tasot täynnä. Astiapinot ahdistavat jo ruoanvalmistusvaiheessa ja selkärangassa tuntuu kireys joka hetki kun vilkaisee katonrajaan ja huomaa että tuuletuksesta huolimatta siellä on paistoöljystä syntynyt pieni savu ja tietää että ennemmin tai myöhemmin asunnon kiinteä sähköpalovaroitin syttyy kutsuen paikalle vartiointifirman.

"Ei mitään ongelmaa, paistoin vain munkkeja."


Kaiken raahaaminen myyntipisteelle on etukäteistuskaa tuottavaa. Matka on lyhyt mutta kulkuvälineitä ei ole saatavilla. Olen huomannut että jos pinoan kiinalaistalonpoikatyyliin kaiken päälleni, tuolit, pöydät ja leivokset, on se toimiva ratkaisu ainakin siltä kannalta että tähän saakka olen aina myyntipaikalleni onnistunut pääsemään. Mutta nyrkin kokoiset kaiken tavaran painosta aiheutuneet violettivihreät mustelmat eivät ole vieläkään harteissani haalenneet vaikka jo viikko on h-hetkestä kulunut.

Tuo päälläni oleva essu on minusta ihana. Kuusikymmenluvun loppua ja reunoista röyhelöinen.

Sinisen mekon kanssa taas kävi hauskasti. Se ei ole mikään vintagelöytö vaan näin sen kappahlissa alkukesästä. Sovitin ja huomasin että vyötärölinja minun koossani oli liian korkealla. Hintakin oli korkealla joten hylkäsin vaikka muuten oli väriltään ja malliltaan kauniin neutraali.

Kun alennusmyynnit alkoivat, kävin edelleen sovittamassa mutta hinta oli vieläkin liian korkea ja se vyötärölinja ei edelleenkään istunut.

Kun sitten tulivat romahdusalennusmyynnit, oli hinta pudonnut muutamaan kymppiin mutta jäljellä oli enää suuria kokoja. Sovitin kuitenkin sillä halusin tarkistaa olisiko vyötärölinja suuremmassa koossa alempana, sen ihan oikean vyötärön kohdalla ja näin tosiaan oli. Kaiken muun pystyinkin korjausompelemaan. Ostin mekon ja ompelin kyljistä isot palat pois. Muualle ei tarvinnut koskeakaan. Harvoin nämä minun vaatekikkailuni näin sujuvasti menevät.

(Tuossa oikeanpuolimmaisessa kuvassa etsiskelen seteliä jonka sujautin esiliinan nauhan alle asiakasryntäyksen aikana ja joka päätti lähteä omille teilleen, tilanne jonka ystäväni päätti tallentaa. Mutta näkyypä esiliina vähän paremmin.)

Onneksi päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ihana kesäpäivä. Tällä kertaa ravintolapäivää kanssani vietti ystäväni jonka seurassa ei ollut tylsää hetkeä, kaikki sujui hauskasti. Ainoa edelleen minua harmittava asia oli se että yöleipomisen ja torkkuherätyksen pettämisen takia en ehtinyt myyntipaikalle siihen aikaan kuin olin luvannut. Ja toki siivous sitten jälkeenpäin oli kamalaa mutta kaikenkaikkiaan ei valittamista ja kotinikin on puhtaampi kuin ennen.

Välipäivinä minulla oli kaikenlaista tekemistä. Tapasin muutamia tuttaviani, kävin piknikillä... Oli mukavaa kun yhden ainoan viikon sisään mahtui paljon pelkästään mukavaa ohjelmaa. Toisaalta Helsinkiin palaaminen oli eräänlaisensa kulttuurishokki. Olen elänyt koko kesän pikkukaupungin vieruskunnan metsissä. Ihmisiä siellä on vähän, kaikki on rauhallista, vihreää. Helsingissä kaikki on nopeaa, on melua ja julkisten tilojen likaa, ei ole yksinäistä hetkeä. On kiire, kaikilla on kiire jonnekin. Kukaan ei katso päin.

Mullan kaivamisen, mustikanpoimimisen, mattojenpesun ja meriuintien maailmasta oli hätkähdyttävää siirtyä maailmaan joka ei ole sitä. Oloni on vieläkin ristiriitainen, Helsinki tulee aina olemaan minulle erityinen paikka mutta en enää tule koskaan muuttamaan sinne pysyvästi.

Taiteiden yö-päiväkin koitti aikanaan. Antaisin kyllä järjestäjille napakkaa palautetta jos heitä tuntisin. Suurin osa taiteiden yön tapahtumista kun sijoittui aikavälille 17-21. Mikä yö se sellainen on? Miksi kerrankin ei voitaisi tehdä siten että tapahtuma olisi auki oikeasti yölläkin. Jos pelätään myöhäisillan humalaisia asiakkaita, voisihan heiltä evätä sisäänpääsyn.

 Talvisirkus unen tytöt jakoivat vaahtokarkkeja ja lehtisiä kaapelitehtaan edessä. Silmäni huomasi retroaamutakit ennen neitien hattuja. Kuva piti saada.

Ystäväni olisi tahtonut myös käydä rautatientorilla olevilla ruokamarkkinoilla mutta nekin oli määrätty suljettaviksi noin iltayhdeksän pintaan vaikka sekä yrittäjät että asiakkaat olisivat innolla edelleen olleet paikalla. Muutenkin tunnelma olisi ollut ihanan eurooppalainen, tummeneva ja lämmin yö, ruoantuoksu, ihmiset kuljeskelemassa perheineen. Mutta ei niin ei. Niin luterista, vakavaa mentaliteettia... Turhauttavaa.

Olin siis taiteiden illassa, yöksi sitä ei voi sanoa. Ja toki ravintolamuseon kaapelitehtaan näyttelyssä. vihdoin pääsin sinne, odotukseni olivat aika korkealla. Odotin näkeväni paljon ruokapakkauksia ja visuaalisuutta. Valitettavasti sitä en saanut odottamissani määrin.

Näyttely ja itse koko ravintolamuseo oli kuitenkin kiinnostava paikka. Käytäviä halkoivat selkeät ja informatiiviset tekstitaulut joka kattoivat aiheen hyvin ja sain mielenkiintoista uutta tietoa esim. kieltolain ajasta. Mieleeni jäi esimerkiksi muuan mittava hintaero.

Kieltolain aikana tavallisissa ravintoloissa ja salakapakoissa tarjoiltu juoma ei ollut mitä tahansa vaan "kovaa teetä" eli teellä laimennettua pirtua. Tavallinen teekupillinen maksoi 1.5 penniä ja kovan teen kupillinen toisaalta 15 markkaa!

Onpa mahtanut olla hauskaa kun pariskunta oli teekupposella juoden juomaansa identtisistä kupeista, toisen kupin sisältö vain maksoi tuhat kertaa toisen juomaa enemmän! (Mahdoinkohan laskea sen pikaisesti oikein... Paljon enemmän kuitenkin!)


Nautin paljon myös museon tuoksuseinästä, mikä sitten olikaan sen oikea nimi.  

Tuossa vihreässä masiinassa oli paljon pieniä nappuloita, nappulasta vetämällä sen yläpuolisesta
 torvesta tulvahti sen aineksen tuoksu joka oli nähtävissä napin ja torven yläpuolisessa lasiputkessa. 

Oli hauskaa tuoksutella ja arvailla ja tuoksut olivat vieläpä tosi voimakkaita. Lapsien mielestä 
näköjään aivan huippuhauskaa ja mielestäni museoissa olisi hyvä olla juuri tämäntapaisia
 esityksiä joita voi koskea ja kokea monin aistein.

 Neiti, saisinko pullon viinaa?

Erityisen hauska oli myös lavastettu entisalkon myymälä josta koetin saada kuvaa esittämällä itse asiakasta tiskillä mutta romukamerani heittäytyi hankalaksi kuvaajan käsissä joten tässä on nyt paras johon pystyn. (Tosin minun on sanottava että tuo Alko olisi kaivannut lisää pulloja hyllyihinsä.)

Nähtävillä oli myös muutamia vanhoja hotelliesitteitä... Näitäkin olisin kaivannut enemmän sillä ne ovat minusta mielenkiintoisia kielenkäytön ja sisällönkin vuoksi. Ilokseni huomasin että museo tarjoaa sentään loputtomasti lisää ruokalistoja ja menyykortteja nettisivuillaan joita voit katsella vaikka saman tien tästä.

Eräässä näyttelyn (ehkä ainoassa) Kämp-hotellin hinnastossa kuvailtiin esim. aikansa aamiaista joka oli "Kahvia eli teetä, leipää, voita ja hedelmähyydelmää." 

 Jäin miettimään millaistakohan tuo hedelmähyydelmä olikaan ollut, että jonkinlaistako kompottia vai mitä mutta listan englanninkielinen käännös paljasti että ihan tavallisesta marmeladista oli kyse.


Sitten itse kasariosuuteen. Luvattu kasaridisko oli rakennettu ja musiikki sen mukaista että omaa tanssijalkaani alkoi vipattaa. Jotain kuitenkin puuttui... Muut ihmiset. 

On kai ymmärrettävää että vasta vähän viiden jälkeen iltapäivällä diskoilu ei ole oikein ottanut vielä tulta alleen. Toista olisi varmasti ollut jos taiteiden yö olisi oikeasti ollut taiteiden yö.


Asiakasgallupkin oli järjestetty riemukkaaseen tyyliin, purkkapallokonein voi äänestää
mikä kasarissa sinua eniten kiehtoi. Ruoka, historian käännekohdat, muoti... 

Purkan sai ottaa siitä koneesta jonka edustama kasariasia oli eniten sydäntä lähellä. Itse otin muotipurkan monen muunkin näyttelijäkävijän tavoin ja huomasin että se näyttäisi olevan voittamassa äänestyksen kokonaisuudessaan.


Mutta ne pakkaukset. 

Mielikuvituksessani odotin värejä leiskuvia hyllyjä täynnään ihania pakkauksia
 joiden näkemisestä mieleeni tulvehtisi satamäärin nostalgisia lapsuusmuistoja 80-luvulta. 

Niitä etsiskelinkin ymmälläni läpi koko näyttelyn kunnes hoksasin avata keittiötilan jääkaapin. 
Voi, voi, tyhjältä näytti ja ajattelin jo että tässäkö tämä. Ja kyllähän se siinä oli. Pakkauksia ei kai
 lupailtukaan olevan loputtomiin eikä ainakaan mielikuvitukseni paisuttamin määrin mutta silti
 jääkaapin puhdas ja siisti sisustus oli kieltämättä pettymys. 

Onneksi näin nyt vihdoinkin livenä sitten lapsuusvuosien vanhat kunnon
 kolmiotrip-mehutetrat. Tuo ananas, ah. Harmi että mustaherukka puuttui.






Yllätys näyttelyä kiertäessä oli myös äkillinen astuminen Rossoon. Aivan aito kasaripizzeria ilmielävänä tiffanylamppuineen ja ruokalistoineen. Pöytäliinassa oli oivaltavasti infoa 80-luvulta ja läheisessä naulakossa oli kasariasusteita ja vaatteita!

Olen iloinen että päätin jättää aiemmin suunnitellun teemapukeutumisen sikseen. Kuljeskelu vihreässä ja aidossa kasaripaljetti-olkatoppaus-satiinihaalarissani jota kaavailin näyttelypukeutumiseksi ei houkutellut kun näyttelyn jälkeen oli tarkoitus vielä liikkua muuallakin kaupungilla ja nyt kävi ilmi että se olisikin ollut turhaa.

Sovittelimme ystäväni kanssa eri asuja ja päädyin Rossoa varten tähän järkyt... Siis upeaan punaiseen olkatoppausnahkatakkiin, kynähameeseen ja korkokenkiin.


Siinä miettiessäni missä pizza vegetariana, esitti ystäväni toiveen jo pian siirtyä muihin näyttelyihin joita kaapelitehtaalta löytyi ja näin myös teimme.
 Poistuimme museosta tyytyväisinä mutta itse olisin loppujenlopuksi kaivannut näyttelyyn hieman lisää... Sitä sellaista jonkinlaista viimeistä kosketusta.

Esim. "Rosson" seinään tauluja joita jokaisessa italialaisessa ravintolassa on ja taatusti oli jo 80-luvulla. Pienia juttuja. Lisää pulloja alko-esityksen hyllyihin. Lisää pakkauksia näyttelykeittiön hyllyihin.

Näyttelykeittiö muuten oli hienosti kasarilaista lastulevyä mutta niin siisti. Sekin olisi kaivannut kodikkuutta, hieman jotain sellaista tilpehööriä joita voi löytää vaikkapa noista Anttila-kuvastojeni sivuilta joista olette nauttineet tänä kesänä. Vaikka kananmuotoisia munanlämmittimiä!

Kokonaisuutena näyttely oli hauska ja kehoitan kyllä teitä kaikkia käymään museossa jos siellä päin liikutte ja olette yhtään asianharrastajia. Näyttelyssä oli paljon sellaista josta en nyt tullut kirjoittaneeksi ja samassa rakennuksessa on myös paljon kaikkea muuta mielenkiintoista.

Hotelli- ja ravintolamuseolla on myös tällä hetkellä uusi verkkonäyttely aiheesta "Moderni eksotiikka" joka keskittyy 1920-1930-lukujen helsinkiläisravintoloiden sisustuksiin. Itämainen eksotiikka, orientalismi ja art deco-olivat aikansa suuntauksia joiden toteutukseen aikansa ravintoloissa voi tutustua tässä. Siellä on kieltolaistakin hieman asiaa.


Käytyämme "Rossossa," "Alkossa" ja luettuamme niin paljon
 kieltolaista jatkoimme iltaamme näin. Syömisen ja juomisen merkeissä. 

Varhain seuraavana aamuna olinkin jo bussissa joka kuljetti minut takaisin pikkukaupungin tytöksi
tänne metsien perukoille. Nyt sataa mutta odotan intiaanikesää. Joka syyskuu se on sieltä tullut ja 
uskon ettei tämä ole poikkeus.

Ensi viikonloppuna on muuten venetsialaiset,  loppukesän "pimeä juhannus." 

Joko olette suunnitelleet juhlianne?

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Erilaiset puput ja tiput


Kanit ja kanat liittyvät pääsiäiseen symboloimalla uutta elämää. 

Pääsiäisenä kristityt juhlivat elämän voittoa kuolemasta Jeesuksen noustua haudastaan. Ennen kristinuskoa suomalaiset juhlivat myös moninaisin riitein uudelleensyntymän aikaa luonnon herätessä. Jo kalevalan maailmansyntyruno alkaa munasta jonka sisältä kaikkeus luodaan. Kananmuna siis toimii kevään ajan symbolina elämälle ja kani taas lisääntymistehokkuudellaan hoitaa saman työn. 

Siksipä pääsiäisen kuvamaailmaan kuuluvat puput ja tiput. Pitkä talvi on ohi. Elämä alkaa jälleen.

Elämässä on kuitenkin muistettava hetki kuolemaa. On ristiriitaista miten pääsiäisen pastellisten symbolien, kanien ja tipujen kohtalo on sittenkin kuolla. Tehotuotetun kidutusbroilerin myynti hyppää kattoon pääsiäisen tienoilla ja kuolo kohtasi myös seuraavat sotapuput. 

Pääsiäisen kunniaksi siis muutamia erilaisia kaneja ja tipuja. Suomen sotien aikana kuvattiin nimittäin paljon muutakin kuin vain pommitusten jälkiä. Sotakuvaajat suhtautuivat lämmöllä kotoisiin kanoihin joihin rintamalla törmäsivät. Osaa hellittiin ja siliteltiin ja osa syötiin tervetulleena ateriana. Asukkaiden hylätessä partisaanien ja pommien pelossa kotinsa jäivät taakse kanat, käyskentelemään pihalle kesäisten koivujen huminaan pahaenteiseen hiljaisuuteen. Lempeitä kaneja taas kasvatettiin ruoan ja turkisten takia ja ennen kuolemaansa toimivat ne varmasti eräänlaisena sotaterapiana hoitajilleen. 

Näiden kuvien myötä toivotan mukavaa kevättä ja uudelleensyntymisen juhlaa.

 (Yläkuvassa Impilahdelta metsästä venäläisten jäljiltä kanoja,
 joista vaalea on "Tiltu." Kaitajärvi, Riuhtavaara 28.08.1941.)


 Lotta-emäntä ja Tuulijärven ainoa kana.
Tuulijärvi
08.07.1941.


Hanhi ja kana jakamassa sotilaan päivällistä.
Simola
05.07.1941


 Kolme kanaa asuu autiossa talossa
Hangon rintama
02.08.1941


 Kanat ovat talvella pirtin nurkassa.
Selki
03.02.1942



 Talot ovat hylätty. Ainoastaan joku yksinäinen koira
 tai muutama kana liikkuvat pihalla.Ylämaa 22.07.1944


 Rintamajermu ja hänen elikkonsa ( II/Pans.D ja II/KTR 7). Viipurilaisen tykkimiehen kaniinitarha joka on haloilla suojattu sirpaleilta. Kranaattikeskityksessä uroskaniini haavoittui ja kuoli.
Aunuksen kannas (Pans.D) 15.8.1943


 Ilmatorjuntapatterin kaniinien erikoistuntija, kersantti Sarlin,
 kahden angorakanin kanssa. Turku 17.05.1944.


Elämää stadin peestossa. (II/KTR 7) Stadin peesto harrastaa suurpiirteistä 
kaniininviljelystä. Hyvin kanit viihtyvätkin tulipatterissa ja lisääntyvät.
Aunuksen kannas 19.08.1943. 


Sotilas ruokkii kaniinejaan.
Säkkijärvi 11.07.1944.


 Kuvat: SA-arkisto.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kutreja


Tosielämän Rapunzelien virtaa. Katsokaa ja ihastelkaa.


Oletteko huomanneet että nykyään pitkiä hiuksia näkee todella
 harvoin. Kun kävin yläastetta 90-luvun puolivälin jälkeen, vielä silloin
hyvin monella tytöllä hiukset ulottuivat vyötärölle, nykyään tätä ei
oikeastaan näe ollenkaan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.

 Olen kiinnittänyt asiaan huomiota aivan tarkoituksella
 ja näin on laita. Onkohan se nykyajan muotia? 


On kiinnostavaa miten vaikeaa on useimmin havainnoida juuri 
nykyhetken muotia, kymmenen vuoden kuluttua kun itse katson vuoteen
2014, kykenen näkemään selvästi tämän hetken tyylit ja trendit...
Tällä nimenomaisella hetkellä en kuitenkaan siihen täysin pysty.

Oman silmäni iloksi soisin kuitenkin näkeväni useimmin pitkiä hiuksia.


Viime kesänä istuin autossa osuuspankin edessä odottamassa seuralaistani
palaavaksi. Kadulla edestäni kulki tyttö jonka hiukset olivat täsmälleen kuin
tässä yläkuvassa. Olin hypätä autosta tytön perään ihastelemaan mutta 
hillitsin impulssini. Hyvin harvinainen näky.
 
Omat hiukseni ulottuvat nyt vain vyötärölle ja kun pian leikkaan pois
kuluneet latvat ovat ne sitäkin lyhyemmät. Olen huomannut miten kaupungilla
 monet silti kääntyvät katsomaan hiuksiani. Ennen tätäkään ei tapahtunut. Myös
tähän perustan väitteeni siitä että pitkät hiukset eivät ole nykymuodissa, niitä
 näkee harvemmin ja vain siksi niitä tuijotetaan.

Kaikkihan eivät pidä ollenkaan pitkistä hiuksista, tiedän että monen
mielestä jo vyötärömittaisetkin hiukset ovat suorastaan vastenmieliset ja
kummalliset, jopa rumat. Minua ei haittaa tämä ajattelu, enhän minäkään
 pidä kaikesta eikä minun tarvitsekaan. Nykyään ihmiset saavat
olla omia itsejään. 


Pitkien hiusten ylläpitämisellä on taloudellinenkin puolensa, säästyy
 rahaa. En ole moneen vuoteen käynyt kampaajalla. Minulla oli lyhyet hiukset
 ollessani 18 ja muistan miten harmitti joka ainoa kuukausi mennä kampaajalle
 ja silloin tulin myös ajatelleeksi miten rasittavaa on varmaan monen miehenkin
 mielestä mennä parturiin muutaman viikon välein. Kannustan myös tapaamiani
  miehiä jos asia tulee jotenkin puheeksi kasvattamaan vain suoraan pitkät hiukset.


Toki nämä ovat makuasioita mutta itse haluaisin kokonaisuudessaan enemmän 
pitkähiuksisia ihmisiä liikenteeseen. Naisia ja miehiä molempia.

Kuten sanottu, pidän myös lyhyistä hiuksista ja monesti minulla on ajoittaista
kaipuuta leikata omanikin pois. Hiustenleikkuuseen liittyy suuri virkistyminen ja
muistan hiustenleikkuuhistoriastani miten kiehtovaa oli olla hetkessä aivan
 uuden ihmisen näköinen. Minua lähinnä haittaa nykymenossa se että selvästi
se miksi pitkiä hiuksia ei näy, johtuu vallitsevasta hiusmuodista yhdistettynä
ryhmäpaineeseen. Se on surkuteltavaa. Toisaalta kaikenlaiset hiuslisäkkeet
ja pidennykset ovat huippusuosittuja mikä on melko ristiriitaista.


Olen muuten törmännyt myös todella paljon 40-lukulaiseen käsitykseen että jo yli 
kolmekymppisen naisen pitäisi leikata hiuksensa uskottavuussyistä! Järkyttävän
 seksististä ja törkeää ajattelua jota itse suomin pois kärkkäästi jos siihen törmään.

Oma isoäitini on yli 90-vuotias ja hänen hiuksensa ovat nyt mitä kaunein
hopanhohtoinen viitta joka vain kasvaa pidemmäksi vuosi vuodelta.

Itse odotan vanhuudelta erityisesti sitä että hiukseni muuttuvat
koko pituudeltaan harmaiksi sillä vanhemman naisen harmaat ja pitkät
 hiukset ovat todella viehättävät!



Olen taas vaihteeksi inspiroitunut tästä hiusaiheesta korjailtuani
joitain vanhoja kirjoituksiani jossa hiuksia käsitellään ja tulin
kirjoittaneeksi toiseen blogiini Tosivanhaan ainakin minusta
hyvin mielenkiintoisen perheen uskomattomasta elämänkohtalosta.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Aamusta iltaan



 Aamu kurkkii jo uutimien raosta mutta vielä ei sen 
valo jaksa karkoittaa terveen nuoren mielen unikuvia. 

Ruumis lepää unenlämpimänä suloisen pehmeässä
 SILO-yöpuvussa. Siro pitsikuvio kohoilee rinnalla 
hengityksen tahdissa...


...Mutta herätyskello soi armottomana!

Päivä kutsuu töineen ja velvollisuuksineen. 

Ylös vain lämpimästä vuoteesta! 
SILO-kerrasto odottaa jo tuolilla.

Se on yhdeksästi pesty, mutta yhä on kudos 
joustavaa ja pehmeää ja väri haalistumaton.


Reipas aamuvoimistelu karistaa viimeisetkin unet silmistä.

Eikä kestävä SILO-kerrasto ratkea saumoistaan 
huikeimmassakaan "sillassa" tai jalanheitossa!


Ja nyt nopeasti kiharat järjestykseen!

Herkullisen kaunis SILO-kampaustakki hartioille! 

Se suojaa vilulta - ja onpa hauskaa tarkastella
 itseään peilistä niin naisellisen "kehyksen"
 ympäröimänä. 

Ja sitten nopeasti jalkaan SILO-sukat.

 Kello on jo uhkaavan paljon.


 ..Vielä kuppi kahvia tässä hienossa
aamutakissa - siitä ei todellakaan
hennoisi erota!


"Verrattoman kivoja työpukuja nämä SILOn villakudospuserot!

Kodikkaita ja käytännöllisiä. Ja silti niin sieviä ettei tarvitse
pelätä uuden prokuristin silmäyksiä, - tuon joka pitää itseään
"naistuntijana." 

Panenpa silti päälleni vaihteen vuoksi SILOn sinisen 
charmeuse-puseron... Hätäkös näillä SILOn valmisteilla
on konttoristin palalla hankkia useampiakin!"
 
 
"Tulen, tulen, tietysti tulen! Eihän missään opi niin paljon 
naisten muodista kuin SILOn mannekiininäytöksissä! 
 Saahan siellä nähdä kaikkea "intiimeistä" tanssiaispukuihin saakka!"

"Juu! Ja kyllä me ehdimme sen jälkeen vielä Irjan nimipäivillekin. 
Minä panen ylleni vierailupukuni SILO:n  charmeusesta, sen
 kauniin ruosteenpunaisen. ...Laurikin on niin ihastunut siihen väriin."

"Tietysti voit sen tehdä! Silon villakangaspukujen
joukossahan on monta jotka kelpaavat "tilaisuuksiinkin"
eikä vain arkipuvuiksi. Musta puku ja nyörikoristelu - Hienoa!
Ne ovatkin aina niin tyylikkään yksinkertaisia, juuri niin kuin
trikoopukujen pitää ollakin."                                                                 "Hei hei nyt sitten, näkemiin!"


"Miten monia uusia kudoslaatuja, leikkauksia ja värejä SILO olikaan 
taas keksinyt! Näitkö sen uuden melkein pitsimäisen charmeuse-laadun
"Vesililja-"asussa?"

"Minusta kyllä "Mona Lisa" oli kaunein. 
Sellaisen yöpuvun tahtoisin viivana... 

Voiko kauneemmin esittää muodin uutta naisellistunutta suuntaa!
 Ja mustan ja vaaleanpunaisen yhdistelmä oli sitten hieno. 
Ihailenkin aina SILO:n värisommitelmia ja pitsejä."

"Hei entä ne sirot ja nuorekkaat tanssiaispuvut? 
 "Tonavan aallot" oli niistä yliveto.  Ja entäs niiden hinta - 
vain puolet tavallisen kangasleningin hinnasta! 

Mutta nyt nopeasti Irjan luo, hänen nimipäiväkahvinsa
on jo ehtinyt moneen kertaan jäähtyä.


"Rakas ystävä - taidamme olla julman myöhässä!

Mutta mitä ihmettä, sinullahan on myös ylläsi SILO:a! Ennenhän
et sietänyt trikoopukuja, pelkäsit niiden venyvän."

"Oppia ikä kaikki. Nyt tiedän että silittämällä istumisesta venyneet paikat kostean 
kankaan läpi, ryhdistyy puku heti entiselleen. Viime kesänä rengasmatkallani 
ihastuin SILO:on - opin huomaamaan, että matkoilla käytännöllisempää
ja helpommin hoidettavaa vaatekappaletta ei voi olla. 

Äitikin on nykyisin niin innostunut SILO:n pukuihin, tummiin väreihin tietysti. 
Ja kun hän tilaa ne mittojen mukaan, istuvat ne hänellekin aina oikein mainiosti."


"Voi että miten hauska ilta."

"Niin on, ja sinä... Sinä olet vallan ihastuttava...
Mutta kylläpä sinulla on sievä leninki,
senkin pikku tuhlari!"

"Vai tuhlari! Hui-hai! Tämä on SILO:n valmistama
tanssiaispuku ja jos sanoisin sinulle sen hinnan,
et enää lausuisi minulle ainuttakaan kohteliaisuutta.
Mutta oli hauskaa että pidit siitä, itse viihdyn siinä
aivan hirmuisen hyvin. 

No, poika - älä nyt katsele siinä silmiäsi sokeiksi,
muista askeleetkin!"


Ah, miten makeasti olenkaan nyt
pitkän päivän jälkeen väsynyt. Miten hauska päivä...

Ei, en malta olla jatkamatta tätä juhlatunnelmaa!

Otanpä ylleni uuden SILO-pyjamani. Sen hienot 
värit ja mielikuvitusrikas malli sopivat juuri nyt 
mielentilaani!


Ja nyt, nyt hyvää yötä!
Keveitä, kirkkaita unia!


(Kuvat: Kansalliskirjasto 1935.)